1.-Usko kreationismiin. Siinä uskotaan maailman olevan vain n. 6000 vuotta vanha, syntynyt viikossa ja kaikki eliölajit kerralla. Tämä on tietysti hölynpölyä nykytutkimuksen mukaan, mutta uskottava siihen on.
2.-Seksuaalisia vähemmistöjä on alettava monella tavalla kiusaamaan, vaikka omatunto sanoisi mitä ja tehtävä heistä syntipukkeja ja syyllistää heitä heille aivan luonnollisesta identiteetistään. Myös hiljaa olemalla kannatat kiusaamista.
3.-Toisinuskovia on tuomittava helvetin ikuiseen kärsimykseen ja haukuttava heitä esim. luterilaisiksi nimikristityiksi.
4.-On uskottava että tieteellinen raamatuntutkimus ja uskonnonpsykologia ja nykyaikainen sielunhoitokin ovat isästä perkeleestä samalla tavalla kuin biologia, sen evoluutioteoria ja tieteellinen raamatuntutkimuskin.
5.-Naispappeja ei pidä hyväksyä.
6.-On pyrittävä erilaisiin hurmoskokemuksiin jotka osoittavat ”oikean uskon” ja sairaita on parannettava sanan voimalla ja jos niin ei tapahdu heitä on syytettävä uskon puutteesta. Jos he tämän jälkeen sairastuvat vielä vakavammin ja joutuvat mielisairaalaan, on se kokonaan heidän oma vikansa.
7.-Lisäksi on omaksuttava erilaiset seurakuntaan liittymisen rituaalit kuten heidän käsityksensä ”uskovien kasteesta” ja nostettava oma uskonratkaisu koko kristinuskon ytimeksi.
8.-Raamattua on luettava maagisesti kuin kristallipalloa, ja uskottava että heidän saarnaajiensa selitykset ovat jumalan sanaa. Toisinajattelijoita on sanottava uskosta osattomiksi ja uudestisyntymättömiksi.
9.-Myös ”aivan vapaaehtoiset” kymmenykset ja mieluummin enemmänkin on maksettava jumalalle eli käytännössä seurakunnalle.
10.-Epäileminen ja uskonyhteisön arvosteleminen on majesteettirikos jumalaa ja pyhää henkeä vastaan joita edustavat seurakunnan johtajat ja heidän mielipiteensä. Arvostelijat syyllistyvät jumalan ja pyhän hengen pilkkaan
--------------------
Lähempiä tietoja sinulle antavat kaikki fundamentalistiset seurakunnat, kuten vapaat suunnat ja kirkon viidesläiset eli ns. yhteiskristilliset tahot.
Kymmenen käskyä
2
<50
Vastaukset
- :)
Tämähän sopii myös KD:n puolueohjelmaksi.
Olen itse kierellyt 17 vuotta uskispiireissä (ev.lut ja vapaissa suunnissa), uskisystäviä minulla on myös monista kirkkokunnista. Yllä kuvattuja asioita en ystävissäni enkä käymissäni tilaisuukissa ole havainnut nimeksikään. Tokihan niitä voi jokunen olla, en sitä kiistä. Mutta missään nimessä he eivät ole ennemistö. Pinnistellä pitää että olisin jonkukaan tavannut, eikä tule mieleen. Miksi tehdä kourallisesta ihmisiä koko moni satatuhatpäisen joukon (suomessa) koko kuva ja totuus. Huonoa yleistystä ja epäloogista.
Olenkin nykyään usein pohtinut että mistä johtuu tämä syvä kuilu. Ateistien olettamukset kristinuskon suhteen ja ruohonjuuritason todellisuus. Ero on iso ja jyrkkä. Jos kristinusko olisi sellaista kuin ateistit kuvaavat, en pystyisi uskomaan päiväkään, ja silti kuitenkin elän uskoani todeksi joka ainut päivä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 366955
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353711Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533632Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463514Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243076- 533002
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342769- 342622
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272445Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252418