Anno Domini 165?
Jossain Karibialla.
Kaukoputkesta näkyi utuinen mastonhuippu, jota Buccaneer oli jo jonkin aikaa seurannut. Kaukainen alus oli ilmeisesti espanjalainen tai englantilainen. Kaukoputki laskeutui hitaasti miehen silmiltä ja päättäväinen katse kääntyi tarkkailemaan Buccaneerin takilaa.
Sir William Hook on merirosvo, Karibian kauhu, espanjalaisten turma, vaikka omasta mielestään hän on pikemminkin laillinen kaappari kuten esikuvansa Sir Francis Drake. Onhan hänellä kuningas Charles I:n myöntämä kaapparinvaltakirja. Ongelma vain on että kotona Englannissa valtaa pitää Oliver Cromwell ja puritaanit. Ettäs kehtaavat, penteleen vallananastajat, mutta joku päivä Englannin kruunu siirtyy sen lailliselle haltijalle ja Sir Williamin kaltaiset uskolliset alamaiset voivat palata kotiin. Sillä välin mies on oman onnensa seppä, miksei sitä voisi hieman rikastuakin?? Karibiahan on täynnä espanjalaisia aarelaivoja, orjalaivoja ja muuta ryöstettävää. Yleensä Sir William ei hyökkää maanmiestensä kimppuun, paitsi joskus kun tilanne sitä vaatii. Eli käytännössä silloin kun hän keksii riittävän tekosyyn. Jamaika on rikas siirtokunta ja sinne menevistä ja sieltä tulevista laivoista voi saada arvokasta saalista. Ja ovathan nekin laivat ja Jamaikan varuskunta viime kädessä Hänen Majesteettinsa vihollisia.
Sir Williamin miehistö on koottu Karibian satamien kapakoista ja katuojista, joukossa on ties ketä mutta menneisyydellä ei ole merkitystä. Miehistöä yhdistää oikeastaan vain loputon ahneus ja sitä kummastuttaakin kapteeninsa päähänpinttymä vapauttaa vallattujen orjalaivojen lasti. Kysehän on vain käytännöllisyydestä, Sir William selittää yhä uudelleen ja uudelleen: "orjilla ei ole arvoa jos niitä ei voi myyda emmekä me voi niitä mennä juuri minnekkään myymään". Kovin selvää ei ole uskooko kapteeni itsekään selitykseensä, sillä aina orjalaivan valtauksen jälkeen kiroilu on kovaa ja harmistus hirmuista ja niinpä lohtua etsitäänkin jostakin satamasta jossa Sir Williamilla on nainen...
Ruumassa haisi. Se oli kostea ja pimeä ja ahdettu täyteen kahlittuja ihmisiä. Erään lavitsan nurkassa kyyhötti nuori vaalea englantilainen. Välistä häntä ympäröivät mustat orjat mulkoilivat häntä vihaisesti. Olihan hän saman värinen kuin heidän vangitsijansa. Mutta siitä huolimatta hän oli vanki itsekin. Elämä oli ollut helppoa ja huoletonta, mutta nyt kaikki näytti yhtä synkältä kuin ruuman haiseva pimeys.
Nina on Jamaikalla sokeriplantaasin omistavan englantilaisen leskimiehen tytär. Hänen lapsuutensa on ollut epätyypillinen, leikkiä orjien lasten kanssa, opiskelua ranskalaisen kotiopettajan johdolla, ympärillä luontoa ja elämän tosiasioita orjien parissa. Nyt kaikki on kuitenkin muuttumassa. Aikoinaan Länsi-Intiaan seurapiirien ahdistavaa ilmapiiriä vaimonsa kuoleman jälkeen paenneen isän mieleen on juolahtanut, että tyttö on jo 18-vuotias, ratsastaa kuin mies, pukeutuu housuihin, eikä varmaan löydä soveliasta aviomiestä edes naapuriplantaasien omistajien pojista. On aika palata, hoitaa Nina sukulaisten avustuksella debytanttikuntoon ja naittaa tyttö jollekin rikkaalle ja hyväsukuiselle typerykselle.
Nina on ideasta suunnattoman kyrsiintynyt, hän ei käsitä, miksi hänen pitäisi jättää hevosensa, tai John, naapuriplantaasin työnjohtajan poika, jolla on vallaton hymy ja vallattomat kädet. Mutta isän tahtoa ei auta vastustaa. Kun plantaasin sokeri lähtee kohti Englantia, myös Nina ja hänen kotiopettajansa Jean-Luc lastataan laivaan, mukana ohjeet perillä odottavalle tädille joka on luvannut hoitaa Ninan hyviin naimisiin.
Ja kun maailma jo muutenkin murjoi pikku-Ninaa, niin kävi vielä niin, että laiva kaapattiin, sokeri ja matkustajat siirtyivät hyökkääjien omaisuudeksi muutamalla miekan sivalluksella. Onneksi kuitenkin, kun tilanne näytti uhkaavalta, Nina fiksuna tyttönä pukeutui opettajansa vaatteisiin ja nirhi hiuksensa lyhyeksi. Hän tiesi tarkalleen, millaista naisorjien, joka hänestä olisi muuten hetkessä tullut, elämä oli. Käyttihän hänen oma isänsäkin plantaasin naisia aina kun sattui tarvitsemaan purkautumista, ja isä oli sentään kirkossa käyvää kunnollista tyyppiä. Nämä eivät olleet. Joten kohtalon käänne taipui sen verran, että Nina laskettiin arvokkaaksi ainoastaan myytävänä miespuolisena orjana, ja heitettiin kaapparilaivan ruumaan muiden samassa tilanteessa olevien haisevaan seuraan.
Elämä asettui uomiinsa, monta päivää kului... Jen-Lucin fysiikka ei kestänyt kaappauspäivänä saatua haavaa, hän oli kuumeinen ja huonossa kunnossa, Nina oli lähinnä vain ärtynyt tilanteeseen. Muut orjat olivat tähän asti jättäneet parin rauhaan, mutta joukon johtaja, kaksimetrinen yönmusta mies, oli muutaman kerran katsellut Ninaa sen näköisenä, kuin hänellä olisi mielessä jotain. Mitä, sitä nina ei voinut käsittää, koska oli varma, että valepukunsa oli pitänyt, ja kaikki uskoivat hänet nuoreksi pojaksi. Tosin se, miten mies silitteli seurassaan viihtyvää toista nuorta orjapoikaa häiritsi häntä hieman. Ja kun Nina arveli, että tilanne ei siitä sen huonommaksi enää voisi muuttua, oli taas edessä muutos. Laivalla oli hälinää, ruuma teljettiin, kuului huutoja ja juoksentelua..jotain siellä oli tapahtumassa mutta mitä? Hyökättiinkö laivalle? Onko pelastuksesta sittenkin toivoa, vai ovatko hyökkääjät vielä raaempia ja vastenmielisempiä otuksia kuin ne, keiden käsissä hän jo järsii laivakorppuaan?
Sir Williamin alus, Buccaneer, oli jo jonkin aikaa seurannut espanjalaista orjalaivaa. Aluksi Sir William oli arvioinut, että laiva ei ole kaappauksen arvoinen, mutta sitten eräs seikka kiinnitti Buccaneerin miehistön huomion. Orjalaiva on selkeässä ylilastissa. Kannella ei kuitenkaan näy orjia, joten laivassa täytyy olla jotain muutakin. Kenties hyvinkin arvokasta, sillä orjalaivassa ei olettaisi kuljetettavan muuta kuin orjia. Erinomainen piilopaikka siis. Niinpä Sir William on päättänyt hyökätä, ja Buccaneer lähestyy hitaasti mutta varmasti orjalaivaa. Mastonhuipussa liehuu uljaana Espanjan lippu uhrin harhauttamiseksi. Käytyään edelliskuussa Bahamalla kapteeni sai kuulla Englannin ja Espanjan olevan jälleen sodassa. Niinpä Buccaneerin peräkannella käy kiivas keskustelu siitä nostetaanko mastoon taistelun alkaessa Jolly Roger vai Yrjön risti.
Lopulta kina ratkeaa pääkallon ja ristikkäiden reisiluiden hyväksi. Sir Williamin mielestä tämä sota on Cromwellin sota, ei Hänen Majesteettinsa julistama oikea sota ja niin ollen se ei kuulu hänelle. Tämä espanjalaisalus lasteineen menee Sir Williamin yksityiseen tilikirjaan. Buccaneerin miehistö valmistautuu kuumeisesti taistoon, tykin ja pistoolit ladataan, miekkojen terävyys tarkistetaan, entraushaat laitetaan valmiiksi ja vaatetus taistoon sopivaksi. Kaikki roikkuvat ylimääräiset vaatekappaleet poistetaan ja jäljelle jäävät mahdollisimman ihonmyötäiset asusteet. Sir Williamilla itsellään on valkoinen puuvillainen hihaton paita ja mustat juuri polviin ulottuvat housut, joiden kaulukseen hän on työntänyt kaksi pistoolia. Vielä miekka, kengät ja kolmikolkkahattu niin kaikki on valmista.
Buccaneerin tykeistä vastaava vanha tykkimies pohtii viime hetkeen asti kuinka hän suuntaisi kanuunansa. Liian alas runkoon ei kannata ampua, arvokas lasti vain kärsisi kanuunankuulista, mutta vahinkoakin pitäisi viholliselle aiheuttaa. Niinpä hän suuntaakin tykkinsä rungon yläosiin ja takilaan. Osa kuulista osuu väistämättä ruumaankin, mutta sille nyt ei voi mitään. Taistelu on kohta alkamassa, kaikki näyttää sujuvan hyvin. Tyhmät espanjalaiset eivät tunnu epäilevän mitään.
Buccaneer lähestyy orjalaivaa perän puolelta, kun yhtä äkkiä Sir William havaitsee yllättävää hälinää saaliinsa kannella. Ruuman luukkuja teljetään ja miehistö ryntäilee ympäriinsä kannella. He ovat ilmeisesti tajunneet, että Buccaneer ei ole espanjalainen, mutta se on jo heidän kannaltaan liian myöhäistä. Kaapparialus lipuu vääjäämättä espanjalaisen rinnalle ja Sir William nyökkää perämiehelleen merkiksi. Espanjan lippu laskeutuu isomastosta ja merirosvolippu nousee sen tilalle. Jolly Rogerin saavuttaessa mastonhuipun kajahtaa ilmoille Buccaneerin ensimmäinen täyslaita, joka iskeytyy muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä orjalaivan runkoon ja takilaan. Ruorimies kääntää Buccaneerin lähestymään espanjalaista styyrpuurin puolelta ja Sir William antaa käskyn:"Valmistautukaa entraukseen!!!!"
Meteli kannella yltyy. Nina ei saa kunnolla selvää espanjankielisistä huudoista, mutta hän tajuaa, että jotain tapahtuu. Samassa kaukainen jyrinä iskeytyy todellisuudeksi..koko laiva vavahtaa, kuuluu repeilevän puun kirskuntaa. Ensimmäistä kertaa koko tapahtumien aikana ontto tunne valahtaa Ninan vatsaan..jos laiva uppoaa, koko ruumaan kahlittu lauma menee mukana. Ja jos sokeri kastuu, jo se saattaa riittää viemään kehnon aluksen alle kellumisrajan. "Nyt jos olisin oikeasti mies niin kiroilisin", hän miettii, muttei sentään vie ajatusta niin pitkälle, että oikeasti sanoisi "damn" tai edes "darn".
Loputtomalta tuntuneen sekasorron jälkeen kuuluu taas uudenlaisia ääniä..ylhäällä taistellaan. Ja taistelevien espanjalaisten kirouksiin sekoittuu englanninkielisiä karjaisuja..maanmiehet ovat tulleet pelastamaan matkustavaiset ja varmistamaan kello viiden teen makeuden, arvelee Nina onnellisena. "Ovatkohan hänen majesteettinsa upseerit komeita... ja pahus kun piti leikata ne hiukset, millähän minusta saa enää edustuskelpoista, kun vyötärölle ulottuneet kullankeltaiset hiuset ovat poissa...no, sillä hetkellä se vaikutti hyvältä idealta..." Nina tuumii ja jää odottamaan mitä tuleman pitää hämärään, koko ajan pahemmin kastuvaan ja haisevaan olinpaikkaansa.
Buccaneer ajaa rysähtäen vasten espanjalaisen orjalaivan kylkeä ja Sir William johtaa merirosvonsa karjuen ja miekkaa heiluttaen partaan yli espanjalaisten merimiesten kimppuun. Orjalaivan kannella kehittyy hurja taistelu, miekat kalisevat, pistoolit paukkuvat, miehet huutavat ja kiroilevat espanjaksi ja englanniksi. Hurja kamppailu on aluksi hyvinkin tasaväkinen, Sir William joutuu panemaan kaikki miekkailutaitonsa peliin, ja niin lopulta vaatteiden tahriintuessa hiestä ja verestä espanjalaiset alkavat hiljalleen perääntyä. Buccaneerin miehistö työntää hurjasti vastaan taistelevia espanjalaisia kohti aluksen perää, kunnes orjakauppiaat vihdoin antautuvat Sir Williamin tapettua espanjalaisten johtajan viimeisellä pistoolillaan.
Eloonjääneitä espanjalaisia kuulustellaan äänekkäästi kiroillen laivan lastista. Hengen lähdöllä uhkaamisen jälkeen vallatun laivan perämies lopulta paljastaa lastiluettelon sisällön:orjia afrikasta, sokeria vallatusta englantilaisesta aluksesta ja ko.kauppalaivan miehistön rippeet. Espanjalaisen suusta lipsahtaa myös heidän aikeensa myydä myös englantilaiset orjiksi. Sir Williamin miehistön laantumassa ollut taistelukiihko kuohahtaa uudelleen. Nämä dagot olivat aikeissa myydä kristittyjä orjiksi!!!! Se on suunnaton synti josta on rangaistava, mutta se saa nyt odottaa. Vangitut maanmiehet on löydettävä. Ruuman luukut avataan ja Sir William johtaa lyhdyin ja miekoin varustautuneen merirosvojoukon alas ruumaan.
Aluksi tuntuu siltä että lastina ei ole kuin afrikkalaisia, Sir William alkaa jo epäillä orjalaivurin valehdelleen, kun lyhdyn valokenttään osuu pörröisiä kullankeltaisia hiuksia. Kapteeni huomaa selkeästi eurooppalaisen hahmon. Hän on selvästi pienempi ja hennompi kuin ympärillä olevat afrikkalaiset miehet, kenties kysessä on 14-15 vuotias poika??? Sir William astuu pojan eteen tummana, komeana, hikisenä verentahrimiin vaatteisiin sonnustautuneena, merirosvolta selkeästi vaikuttavana hahmona. "Oletko englantilainen?? Mikä on nimesi??? Kuinka olet tänne joutunut??" kajahtaa ilmoille peräperää kolme vaativaa kysymystä.
Nina näkee isokokoisen hahmon harppovan kohti itseään ja Jean-Lucia. Valo häikäisee silmiä, ja hän nostaa siristellen katseensa käskevään hahmoon, joka pysähtyi hänen eteensä, ja jyrisee kysymyksiä. Alkaessaan erottaa hahmosta muutakin kuin ääriviivat hän tajuaa, että kyseessä ei ehkä olekaan upseeri, tuskin edes herrasmies. Mies uhkuu voimaa ja vaikutusvaltaa, mutta pukeutuminen paljastaa, että kyseessä on maaton roisto, joka ansaitsee kyseenalaisen elantonsa kauppalaivojen ahdistelulla. Taistelussa repeilleet vaatteet paljastavat, että mies on lihaksikas, rennosti miekankahvalla lepäävän käden ote kertoo tottumuksesta, joka on jo toinen luonto. Tätä henkilöä ei ehkä kannata hankkia vihollisekseen parhainakaan aikoina, Nina päättää.
"Olen englantilainen, Neil, Jamaikalla sokeria kasvattavan Sir Thomas Sweetiepien nuorin poika, ja olin matkalla kotiopettajani kanssa Lontooseen, kun rikolliset espanjalaiset upottivat laivamme ja vangitsivat meidät", Nina sopertaa vastaukseksi sir Williamin kysymyksiin. Tyttö painaa katseensa, ja silmänurkasta karkaa kyynel: "Sir, onko laivallanne välskäriä, opettajani sai taistelussa haavan, ja on nyt pahassa kuumeessa, pelkään, että ellei hän saa hoitoa, hän kuolee." Uskaltautuessaan jälleen katsomaan miestä hän huomaa, että vieraskin on verinen. "Voi ei, olette itsekin haavoittunut!", Nina huudahtaa, mutta pelästyy sitten omaa rohkeuttaan ja painaa katseensa ruuman lattialankkuihin. Katsellessaan miestä Ninan mieleen nimittäin tulvahti muistikuva, kuinka hän vain jokunen viikko sitten, toisessa maailmassa, oli nauttinut katsellessaan uimasta nousevan naapuriplantaasilla asuvan Johnin vartaloa. Ajatus oli jonkin verran häiritsevä, eihän vieras ollut edes samannäköinen kuin naapurin poika.
Lyhdyn valo paljastaa sir Williamin kyselyjen kohteen olevan häikäistynyt ja itkuinen poika. Hänen seuralaisensa on ilmeisen huonossa kunnossa mutta poika itse vaikuttaa täysin terveeltä. Sir William saa kysymyksiinsä selkeät mutta hiljaiset vastaukset, hän hymähtää kuullessaan nuoriherra Neilin huolen kunnostaan. Etäinen hymy nousee kapteenin kasvoille: "Ei, kyllä minä olen ihan kunnossa. Muutama pieni viilto vain, tämä veri on peräisin noista espanjalaisista tuolla kannella. Mutta tämä sinun opettajasi on aika huonossa kunnossa." Sir William käskee muutaman miehen kantaa Jean-Lucin Buccaneerin välskärin hoteisiin. "Isäsi on siis Sir Thomas Sweetiepie?? Hänellä on varmaankin plantaasi Jamaikalla??", Sir William jatkaa kyselyään ohjatessaan nuoriherra Neiliä poiskannettavan Jean-Lucin perässä kohti kantta.
Kannelle saavuttuaan Sir William pysähtyy hetkeksi jakamaan ohjeita miehistölleen. Sokerilastia ollaan jo siirtämässä Buccaneerin ruumaan. "Puhutko espanjaa?? Voitko vahvistaa että teidät oli tarkoitus myydä orjiksi?? Noiden dagojen perämies lipsautti suustaan että he olivat aikeissa myydä teidät", kapteeni jatkaa pojan tenttaamista samalla kun valvoo merirosvomiehistönsä toimia Jolly Rogerin liehuessa mastonhuipussa.
Ninasta on ihanaa päästä taas ulkoilmaan. Merirosvokapteeni puhuu jotain, mutta Nina nostaa kasvonsa tuuleen ja antaa äänen soljua ohi juurikaan kuuntelematta sitä. Välillä hän terästäytyy vastaamaan. "Kyllä, isälläni on plantaasi, tämä sokeri oli meidän tilaltamme". "Kyllä, hiukan ymmärrän espanjaa." "Ei, en ole varma, mitä aikoivat, he kiistelivät kovasti keskenään, osa halusi myydä meidät, osa vaatia palkkioita sotavankeina, osa heittää haille. Onneksi tulitte, te, sir, olette sentään englantilainen".
"Hei sinä siellä", Sir William huudahtaa ja osoittaa yhtä veristä ja silmälappuista merirosvoaan, "Vie tämä poika Buccaneerille, käske kokin antaa hänelle jotain juotavaa ja syötävää ja toimita hänet puolen tunnin kuluttua hyttiini. Mietin sillä aikaa mitä käyttöä meillä on hänelle." "Vai onko mitään", kapteeni lisää pahaenteisesti ja katsoo Neiliä tiukasti.
Kuullessaan sanan "syötävää", Nina tajuaa missanneensa mahdollisesti jotain tärkeää. Kapteeni on viitannut yhden karskin näköisen miehensä paikalle, tämä viittaa Ninan mukaansa. Nina seuraa innolla, pienikin mahdollisuus saada vatsansa täyteen tuntuu pelastavan päivän ja monta edellistä.
Pojan ja merirosvon poistuessa Sir William katselee hetken heidän peräänsä. Jokin alkaa vaivata häntä. Kaikki ei ole ihan sitä miltä se näyttää. Mutta mikä??? Jotain outoa tuossa pojassa on. Selvästikin hän on peloissaan, mutta miksi hän näytti sen niin avoimesti??? Eikä edes peitellyt itkuisuuttaan ruumassa?? Noh
kaikki selviää varmaanki aikanaan. Sir William seuraa pojan poistuttua vielä hetkisen ryöstösaaliin siirtoa Buccaneeriin ja kerää sitten mukaansa vallatun laivan lokikirjan ja muut paperit. Niistähän voisi löytyä hyvinkin mielenkiintoista tietoa espanjalaisten laivaliikenteestä. Bisneksistäkin pitää huolta pitää. Kapteeni antaa katseensa kiertää vielä kerran vallatun orjalaivan ympäri ennen kuin siirtyy takaisin Buccaneerille omaan hyttiinsä peräkannelle. Miehet kyllä tietävät mitä tehdä.
Buccaneerilla Nina ohjataan kapyysiin, jossa isokokoinen, irlantilaisen näköinen kokki pitää valtaa. Punatukkainen miehenköriläs hämmästyy ensin, kun näkee mitä merirosvo tuo hänelle. "Kapu käski syöttää tämän, löytyi vallatusta laivasta. Ukko haluaa puhua sen kanssa puolen tunnin päästä". Silmälappuinen korsto häviää paikalta ja jättää Ninan katselemaan lattiaa. " Vai ni..kylä se siitä..." toteaa kokki, ja sen enempää puhumatta ammentaa kulhoon muhennosta ja laittaa sen pöydälle Ninan eteen. Lusikka sekaan, ja ystävälliseksi tarkoitettu tokaisu " Syös ny, että kasvasit, tommottest oo ees haille välipalaks", sitten kokki jatkaa puuhailuaan hellan ääressä, jolle näyttää olevan lastattuna koko laivan padat.
Nähdessään muhennoksen höyryämässä pöydällä Nina muistaa mitä tässä tilanteessa tehdään. Syödään. Vasta tyhjennettyään kulhon, hänelle tulee mieleen toinenkin asia. "Kiitos, sir".
"Vai sir, ainut sir täälä on kapu, sir William, mää oon Sean." Mies ei tee pakollista vastakysymystä Ninan nimestä, mikä on hänestä mukavaa kaiken tenttauksen jälkeen. Saatuaan vatsansa täyteen, hän panee uudestaan merkille padat ja pannut täynnä kiehuvaa vettä, muhennospadankin jäädessä kulmaan. "Mihin te vettä keitätte, herra..anteeksi, Sean?" "Välskäri halus sitä, kun tappelua oli tiedossa, mut ei siitä kunnon kärhämää tullus". "Mää aikosinkin viä nää veet kapulle, pääsee peseen veret pois oikke lämpimällä veellä..se aina kylpee oli tarve eli ei..ja ny on kai tarveki"
"Minä voisin auttaa kantamisessa", Nina tarjoutuu. Sean vaikuttaa mukavalta, ja hänen kanssaan kannattaisi muutenkin olla väleissä. Lisäksi hän saattaisi pystyä auttamaan kylvyn järjestämisessä Ninalle itselleenkin. Kokki ottaa tarjouksen vastaan lastaamalla Ninan käsiin isot astiat tulikuumaa vettä, ja otettuaan vielä suuremmat padalliset omiinsa, johtaa Ninan kohti laivan perää ja kapteenin hyttiä.
Hytissään sir William läimäyttää paperit kirjoituspöydälle ja riisuu repaileisen ja verisen paitansa. "Kylpy tekisi nyt hyvää", hän miettii. Pohjimmiltaanhan sir William on kuitenkin herrasmies. Olosuhteet ovat tietysti mitä ovat ja miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä, mutta joistakin elämän pikku mukavuuksista sir William pitää kiinni. Hän istahtaa pöydän ääreen, nostaa jalat pöydälle ja etsii käsiinsä sikarin ja rommia. Sikari syttyy, lasi täyttyy rommista ja sir William ottaa mukavamman asennon ja alkaa lukea espanjalaisen laivan lokikirjaa.
Parin rommilasillisen jälkeen sir William keskeyttää lukemisen, jossakin takaraivossa tykyttää edelleen hämärä tietoisuus siitä, että ihan kaikki ei ole kohdallaan. "Jotain outoa siinä pojassa on", kapteeni tuumii. "Mikäs hänen nimensä nyt olikaan? Niin, Neilissä on. Selvästikin hän on hemmoteltu poju joka on elänyt suojattua elämää. Täytyy vielä kysyä kuinka vanha hän on. Voisihan sen pistää töihin, tai pudottaa
joko Bahamalle tai Jamaikalle. Niin tai... sir Thomas Sweetiepie... hänellä voisikin olla kykyä ja halua maksaa saadakseen poikansa takaisin. Mutta se vaatii kaikenlaisia järjestelyjä". Asiaa pohtiessaan sir Williamin silmiin syttyy ahneen laskelmoiva katse ja hän kaataa itselleen lisää rommia. Siitä pojasta kyllä otetaan selvää, kapteeni päättää. Jotain outoa siinä on, mutta mitä? Sir William muistaa oudon tunteen jonka oli kokenut katsellessaan pois kävelevää Neilia, jokin sen pojan takamuksessa oli kiinnittänyt hänen huomionsa, mutta mikä, sitä ei kapteeni osannut sanoa.
Sir Williamin pohdinnat keskeyttää ovelta kuulunut koputus. Rentoa asentoaan muuttamatta kapteeni ottaa henkoset sikaristaan ja vastaa koputukseen:"Sisään".
Palstan teeman mukaiset tapahtumat jäivät puuttumaan, mitä pahoittelen :) Tarina vaan vei mut mukanaan ku aloin kirjottaan. Mutta ensi osassa lupaan jo teeman mukaisia tapahtumia. Tai ainakin siinä kylvetään ;)
Jossain Karibialla.
Kaukoputkesta näkyi utuinen mastonhuippu, jota Buccaneer oli jo jonkin aikaa seurannut. Kaukainen alus oli ilmeisesti espanjalainen tai englantilainen. Kaukoputki laskeutui hitaasti miehen silmiltä ja päättäväinen katse kääntyi tarkkailemaan Buccaneerin takilaa.
Sir William Hook on merirosvo, Karibian kauhu, espanjalaisten turma, vaikka omasta mielestään hän on pikemminkin laillinen kaappari kuten esikuvansa Sir Francis Drake. Onhan hänellä kuningas Charles I:n myöntämä kaapparinvaltakirja. Ongelma vain on että kotona Englannissa valtaa pitää Oliver Cromwell ja puritaanit. Ettäs kehtaavat, penteleen vallananastajat, mutta joku päivä Englannin kruunu siirtyy sen lailliselle haltijalle ja Sir Williamin kaltaiset uskolliset alamaiset voivat palata kotiin. Sillä välin mies on oman onnensa seppä, miksei sitä voisi hieman rikastuakin?? Karibiahan on täynnä espanjalaisia aarelaivoja, orjalaivoja ja muuta ryöstettävää. Yleensä Sir William ei hyökkää maanmiestensä kimppuun, paitsi joskus kun tilanne sitä vaatii. Eli käytännössä silloin kun hän keksii riittävän tekosyyn. Jamaika on rikas siirtokunta ja sinne menevistä ja sieltä tulevista laivoista voi saada arvokasta saalista. Ja ovathan nekin laivat ja Jamaikan varuskunta viime kädessä Hänen Majesteettinsa vihollisia.
Sir Williamin miehistö on koottu Karibian satamien kapakoista ja katuojista, joukossa on ties ketä mutta menneisyydellä ei ole merkitystä. Miehistöä yhdistää oikeastaan vain loputon ahneus ja sitä kummastuttaakin kapteeninsa päähänpinttymä vapauttaa vallattujen orjalaivojen lasti. Kysehän on vain käytännöllisyydestä, Sir William selittää yhä uudelleen ja uudelleen: "orjilla ei ole arvoa jos niitä ei voi myyda emmekä me voi niitä mennä juuri minnekkään myymään". Kovin selvää ei ole uskooko kapteeni itsekään selitykseensä, sillä aina orjalaivan valtauksen jälkeen kiroilu on kovaa ja harmistus hirmuista ja niinpä lohtua etsitäänkin jostakin satamasta jossa Sir Williamilla on nainen...
Ruumassa haisi. Se oli kostea ja pimeä ja ahdettu täyteen kahlittuja ihmisiä. Erään lavitsan nurkassa kyyhötti nuori vaalea englantilainen. Välistä häntä ympäröivät mustat orjat mulkoilivat häntä vihaisesti. Olihan hän saman värinen kuin heidän vangitsijansa. Mutta siitä huolimatta hän oli vanki itsekin. Elämä oli ollut helppoa ja huoletonta, mutta nyt kaikki näytti yhtä synkältä kuin ruuman haiseva pimeys.
Nina on Jamaikalla sokeriplantaasin omistavan englantilaisen leskimiehen tytär. Hänen lapsuutensa on ollut epätyypillinen, leikkiä orjien lasten kanssa, opiskelua ranskalaisen kotiopettajan johdolla, ympärillä luontoa ja elämän tosiasioita orjien parissa. Nyt kaikki on kuitenkin muuttumassa. Aikoinaan Länsi-Intiaan seurapiirien ahdistavaa ilmapiiriä vaimonsa kuoleman jälkeen paenneen isän mieleen on juolahtanut, että tyttö on jo 18-vuotias, ratsastaa kuin mies, pukeutuu housuihin, eikä varmaan löydä soveliasta aviomiestä edes naapuriplantaasien omistajien pojista. On aika palata, hoitaa Nina sukulaisten avustuksella debytanttikuntoon ja naittaa tyttö jollekin rikkaalle ja hyväsukuiselle typerykselle.
Nina on ideasta suunnattoman kyrsiintynyt, hän ei käsitä, miksi hänen pitäisi jättää hevosensa, tai John, naapuriplantaasin työnjohtajan poika, jolla on vallaton hymy ja vallattomat kädet. Mutta isän tahtoa ei auta vastustaa. Kun plantaasin sokeri lähtee kohti Englantia, myös Nina ja hänen kotiopettajansa Jean-Luc lastataan laivaan, mukana ohjeet perillä odottavalle tädille joka on luvannut hoitaa Ninan hyviin naimisiin.
Ja kun maailma jo muutenkin murjoi pikku-Ninaa, niin kävi vielä niin, että laiva kaapattiin, sokeri ja matkustajat siirtyivät hyökkääjien omaisuudeksi muutamalla miekan sivalluksella. Onneksi kuitenkin, kun tilanne näytti uhkaavalta, Nina fiksuna tyttönä pukeutui opettajansa vaatteisiin ja nirhi hiuksensa lyhyeksi. Hän tiesi tarkalleen, millaista naisorjien, joka hänestä olisi muuten hetkessä tullut, elämä oli. Käyttihän hänen oma isänsäkin plantaasin naisia aina kun sattui tarvitsemaan purkautumista, ja isä oli sentään kirkossa käyvää kunnollista tyyppiä. Nämä eivät olleet. Joten kohtalon käänne taipui sen verran, että Nina laskettiin arvokkaaksi ainoastaan myytävänä miespuolisena orjana, ja heitettiin kaapparilaivan ruumaan muiden samassa tilanteessa olevien haisevaan seuraan.
Elämä asettui uomiinsa, monta päivää kului... Jen-Lucin fysiikka ei kestänyt kaappauspäivänä saatua haavaa, hän oli kuumeinen ja huonossa kunnossa, Nina oli lähinnä vain ärtynyt tilanteeseen. Muut orjat olivat tähän asti jättäneet parin rauhaan, mutta joukon johtaja, kaksimetrinen yönmusta mies, oli muutaman kerran katsellut Ninaa sen näköisenä, kuin hänellä olisi mielessä jotain. Mitä, sitä nina ei voinut käsittää, koska oli varma, että valepukunsa oli pitänyt, ja kaikki uskoivat hänet nuoreksi pojaksi. Tosin se, miten mies silitteli seurassaan viihtyvää toista nuorta orjapoikaa häiritsi häntä hieman. Ja kun Nina arveli, että tilanne ei siitä sen huonommaksi enää voisi muuttua, oli taas edessä muutos. Laivalla oli hälinää, ruuma teljettiin, kuului huutoja ja juoksentelua..jotain siellä oli tapahtumassa mutta mitä? Hyökättiinkö laivalle? Onko pelastuksesta sittenkin toivoa, vai ovatko hyökkääjät vielä raaempia ja vastenmielisempiä otuksia kuin ne, keiden käsissä hän jo järsii laivakorppuaan?
Sir Williamin alus, Buccaneer, oli jo jonkin aikaa seurannut espanjalaista orjalaivaa. Aluksi Sir William oli arvioinut, että laiva ei ole kaappauksen arvoinen, mutta sitten eräs seikka kiinnitti Buccaneerin miehistön huomion. Orjalaiva on selkeässä ylilastissa. Kannella ei kuitenkaan näy orjia, joten laivassa täytyy olla jotain muutakin. Kenties hyvinkin arvokasta, sillä orjalaivassa ei olettaisi kuljetettavan muuta kuin orjia. Erinomainen piilopaikka siis. Niinpä Sir William on päättänyt hyökätä, ja Buccaneer lähestyy hitaasti mutta varmasti orjalaivaa. Mastonhuipussa liehuu uljaana Espanjan lippu uhrin harhauttamiseksi. Käytyään edelliskuussa Bahamalla kapteeni sai kuulla Englannin ja Espanjan olevan jälleen sodassa. Niinpä Buccaneerin peräkannella käy kiivas keskustelu siitä nostetaanko mastoon taistelun alkaessa Jolly Roger vai Yrjön risti.
Lopulta kina ratkeaa pääkallon ja ristikkäiden reisiluiden hyväksi. Sir Williamin mielestä tämä sota on Cromwellin sota, ei Hänen Majesteettinsa julistama oikea sota ja niin ollen se ei kuulu hänelle. Tämä espanjalaisalus lasteineen menee Sir Williamin yksityiseen tilikirjaan. Buccaneerin miehistö valmistautuu kuumeisesti taistoon, tykin ja pistoolit ladataan, miekkojen terävyys tarkistetaan, entraushaat laitetaan valmiiksi ja vaatetus taistoon sopivaksi. Kaikki roikkuvat ylimääräiset vaatekappaleet poistetaan ja jäljelle jäävät mahdollisimman ihonmyötäiset asusteet. Sir Williamilla itsellään on valkoinen puuvillainen hihaton paita ja mustat juuri polviin ulottuvat housut, joiden kaulukseen hän on työntänyt kaksi pistoolia. Vielä miekka, kengät ja kolmikolkkahattu niin kaikki on valmista.
Buccaneerin tykeistä vastaava vanha tykkimies pohtii viime hetkeen asti kuinka hän suuntaisi kanuunansa. Liian alas runkoon ei kannata ampua, arvokas lasti vain kärsisi kanuunankuulista, mutta vahinkoakin pitäisi viholliselle aiheuttaa. Niinpä hän suuntaakin tykkinsä rungon yläosiin ja takilaan. Osa kuulista osuu väistämättä ruumaankin, mutta sille nyt ei voi mitään. Taistelu on kohta alkamassa, kaikki näyttää sujuvan hyvin. Tyhmät espanjalaiset eivät tunnu epäilevän mitään.
Buccaneer lähestyy orjalaivaa perän puolelta, kun yhtä äkkiä Sir William havaitsee yllättävää hälinää saaliinsa kannella. Ruuman luukkuja teljetään ja miehistö ryntäilee ympäriinsä kannella. He ovat ilmeisesti tajunneet, että Buccaneer ei ole espanjalainen, mutta se on jo heidän kannaltaan liian myöhäistä. Kaapparialus lipuu vääjäämättä espanjalaisen rinnalle ja Sir William nyökkää perämiehelleen merkiksi. Espanjan lippu laskeutuu isomastosta ja merirosvolippu nousee sen tilalle. Jolly Rogerin saavuttaessa mastonhuipun kajahtaa ilmoille Buccaneerin ensimmäinen täyslaita, joka iskeytyy muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä orjalaivan runkoon ja takilaan. Ruorimies kääntää Buccaneerin lähestymään espanjalaista styyrpuurin puolelta ja Sir William antaa käskyn:"Valmistautukaa entraukseen!!!!"
Meteli kannella yltyy. Nina ei saa kunnolla selvää espanjankielisistä huudoista, mutta hän tajuaa, että jotain tapahtuu. Samassa kaukainen jyrinä iskeytyy todellisuudeksi..koko laiva vavahtaa, kuuluu repeilevän puun kirskuntaa. Ensimmäistä kertaa koko tapahtumien aikana ontto tunne valahtaa Ninan vatsaan..jos laiva uppoaa, koko ruumaan kahlittu lauma menee mukana. Ja jos sokeri kastuu, jo se saattaa riittää viemään kehnon aluksen alle kellumisrajan. "Nyt jos olisin oikeasti mies niin kiroilisin", hän miettii, muttei sentään vie ajatusta niin pitkälle, että oikeasti sanoisi "damn" tai edes "darn".
Loputtomalta tuntuneen sekasorron jälkeen kuuluu taas uudenlaisia ääniä..ylhäällä taistellaan. Ja taistelevien espanjalaisten kirouksiin sekoittuu englanninkielisiä karjaisuja..maanmiehet ovat tulleet pelastamaan matkustavaiset ja varmistamaan kello viiden teen makeuden, arvelee Nina onnellisena. "Ovatkohan hänen majesteettinsa upseerit komeita... ja pahus kun piti leikata ne hiukset, millähän minusta saa enää edustuskelpoista, kun vyötärölle ulottuneet kullankeltaiset hiuset ovat poissa...no, sillä hetkellä se vaikutti hyvältä idealta..." Nina tuumii ja jää odottamaan mitä tuleman pitää hämärään, koko ajan pahemmin kastuvaan ja haisevaan olinpaikkaansa.
Buccaneer ajaa rysähtäen vasten espanjalaisen orjalaivan kylkeä ja Sir William johtaa merirosvonsa karjuen ja miekkaa heiluttaen partaan yli espanjalaisten merimiesten kimppuun. Orjalaivan kannella kehittyy hurja taistelu, miekat kalisevat, pistoolit paukkuvat, miehet huutavat ja kiroilevat espanjaksi ja englanniksi. Hurja kamppailu on aluksi hyvinkin tasaväkinen, Sir William joutuu panemaan kaikki miekkailutaitonsa peliin, ja niin lopulta vaatteiden tahriintuessa hiestä ja verestä espanjalaiset alkavat hiljalleen perääntyä. Buccaneerin miehistö työntää hurjasti vastaan taistelevia espanjalaisia kohti aluksen perää, kunnes orjakauppiaat vihdoin antautuvat Sir Williamin tapettua espanjalaisten johtajan viimeisellä pistoolillaan.
Eloonjääneitä espanjalaisia kuulustellaan äänekkäästi kiroillen laivan lastista. Hengen lähdöllä uhkaamisen jälkeen vallatun laivan perämies lopulta paljastaa lastiluettelon sisällön:orjia afrikasta, sokeria vallatusta englantilaisesta aluksesta ja ko.kauppalaivan miehistön rippeet. Espanjalaisen suusta lipsahtaa myös heidän aikeensa myydä myös englantilaiset orjiksi. Sir Williamin miehistön laantumassa ollut taistelukiihko kuohahtaa uudelleen. Nämä dagot olivat aikeissa myydä kristittyjä orjiksi!!!! Se on suunnaton synti josta on rangaistava, mutta se saa nyt odottaa. Vangitut maanmiehet on löydettävä. Ruuman luukut avataan ja Sir William johtaa lyhdyin ja miekoin varustautuneen merirosvojoukon alas ruumaan.
Aluksi tuntuu siltä että lastina ei ole kuin afrikkalaisia, Sir William alkaa jo epäillä orjalaivurin valehdelleen, kun lyhdyn valokenttään osuu pörröisiä kullankeltaisia hiuksia. Kapteeni huomaa selkeästi eurooppalaisen hahmon. Hän on selvästi pienempi ja hennompi kuin ympärillä olevat afrikkalaiset miehet, kenties kysessä on 14-15 vuotias poika??? Sir William astuu pojan eteen tummana, komeana, hikisenä verentahrimiin vaatteisiin sonnustautuneena, merirosvolta selkeästi vaikuttavana hahmona. "Oletko englantilainen?? Mikä on nimesi??? Kuinka olet tänne joutunut??" kajahtaa ilmoille peräperää kolme vaativaa kysymystä.
Nina näkee isokokoisen hahmon harppovan kohti itseään ja Jean-Lucia. Valo häikäisee silmiä, ja hän nostaa siristellen katseensa käskevään hahmoon, joka pysähtyi hänen eteensä, ja jyrisee kysymyksiä. Alkaessaan erottaa hahmosta muutakin kuin ääriviivat hän tajuaa, että kyseessä ei ehkä olekaan upseeri, tuskin edes herrasmies. Mies uhkuu voimaa ja vaikutusvaltaa, mutta pukeutuminen paljastaa, että kyseessä on maaton roisto, joka ansaitsee kyseenalaisen elantonsa kauppalaivojen ahdistelulla. Taistelussa repeilleet vaatteet paljastavat, että mies on lihaksikas, rennosti miekankahvalla lepäävän käden ote kertoo tottumuksesta, joka on jo toinen luonto. Tätä henkilöä ei ehkä kannata hankkia vihollisekseen parhainakaan aikoina, Nina päättää.
"Olen englantilainen, Neil, Jamaikalla sokeria kasvattavan Sir Thomas Sweetiepien nuorin poika, ja olin matkalla kotiopettajani kanssa Lontooseen, kun rikolliset espanjalaiset upottivat laivamme ja vangitsivat meidät", Nina sopertaa vastaukseksi sir Williamin kysymyksiin. Tyttö painaa katseensa, ja silmänurkasta karkaa kyynel: "Sir, onko laivallanne välskäriä, opettajani sai taistelussa haavan, ja on nyt pahassa kuumeessa, pelkään, että ellei hän saa hoitoa, hän kuolee." Uskaltautuessaan jälleen katsomaan miestä hän huomaa, että vieraskin on verinen. "Voi ei, olette itsekin haavoittunut!", Nina huudahtaa, mutta pelästyy sitten omaa rohkeuttaan ja painaa katseensa ruuman lattialankkuihin. Katsellessaan miestä Ninan mieleen nimittäin tulvahti muistikuva, kuinka hän vain jokunen viikko sitten, toisessa maailmassa, oli nauttinut katsellessaan uimasta nousevan naapuriplantaasilla asuvan Johnin vartaloa. Ajatus oli jonkin verran häiritsevä, eihän vieras ollut edes samannäköinen kuin naapurin poika.
Lyhdyn valo paljastaa sir Williamin kyselyjen kohteen olevan häikäistynyt ja itkuinen poika. Hänen seuralaisensa on ilmeisen huonossa kunnossa mutta poika itse vaikuttaa täysin terveeltä. Sir William saa kysymyksiinsä selkeät mutta hiljaiset vastaukset, hän hymähtää kuullessaan nuoriherra Neilin huolen kunnostaan. Etäinen hymy nousee kapteenin kasvoille: "Ei, kyllä minä olen ihan kunnossa. Muutama pieni viilto vain, tämä veri on peräisin noista espanjalaisista tuolla kannella. Mutta tämä sinun opettajasi on aika huonossa kunnossa." Sir William käskee muutaman miehen kantaa Jean-Lucin Buccaneerin välskärin hoteisiin. "Isäsi on siis Sir Thomas Sweetiepie?? Hänellä on varmaankin plantaasi Jamaikalla??", Sir William jatkaa kyselyään ohjatessaan nuoriherra Neiliä poiskannettavan Jean-Lucin perässä kohti kantta.
Kannelle saavuttuaan Sir William pysähtyy hetkeksi jakamaan ohjeita miehistölleen. Sokerilastia ollaan jo siirtämässä Buccaneerin ruumaan. "Puhutko espanjaa?? Voitko vahvistaa että teidät oli tarkoitus myydä orjiksi?? Noiden dagojen perämies lipsautti suustaan että he olivat aikeissa myydä teidät", kapteeni jatkaa pojan tenttaamista samalla kun valvoo merirosvomiehistönsä toimia Jolly Rogerin liehuessa mastonhuipussa.
Ninasta on ihanaa päästä taas ulkoilmaan. Merirosvokapteeni puhuu jotain, mutta Nina nostaa kasvonsa tuuleen ja antaa äänen soljua ohi juurikaan kuuntelematta sitä. Välillä hän terästäytyy vastaamaan. "Kyllä, isälläni on plantaasi, tämä sokeri oli meidän tilaltamme". "Kyllä, hiukan ymmärrän espanjaa." "Ei, en ole varma, mitä aikoivat, he kiistelivät kovasti keskenään, osa halusi myydä meidät, osa vaatia palkkioita sotavankeina, osa heittää haille. Onneksi tulitte, te, sir, olette sentään englantilainen".
"Hei sinä siellä", Sir William huudahtaa ja osoittaa yhtä veristä ja silmälappuista merirosvoaan, "Vie tämä poika Buccaneerille, käske kokin antaa hänelle jotain juotavaa ja syötävää ja toimita hänet puolen tunnin kuluttua hyttiini. Mietin sillä aikaa mitä käyttöä meillä on hänelle." "Vai onko mitään", kapteeni lisää pahaenteisesti ja katsoo Neiliä tiukasti.
Kuullessaan sanan "syötävää", Nina tajuaa missanneensa mahdollisesti jotain tärkeää. Kapteeni on viitannut yhden karskin näköisen miehensä paikalle, tämä viittaa Ninan mukaansa. Nina seuraa innolla, pienikin mahdollisuus saada vatsansa täyteen tuntuu pelastavan päivän ja monta edellistä.
Pojan ja merirosvon poistuessa Sir William katselee hetken heidän peräänsä. Jokin alkaa vaivata häntä. Kaikki ei ole ihan sitä miltä se näyttää. Mutta mikä??? Jotain outoa tuossa pojassa on. Selvästikin hän on peloissaan, mutta miksi hän näytti sen niin avoimesti??? Eikä edes peitellyt itkuisuuttaan ruumassa?? Noh
kaikki selviää varmaanki aikanaan. Sir William seuraa pojan poistuttua vielä hetkisen ryöstösaaliin siirtoa Buccaneeriin ja kerää sitten mukaansa vallatun laivan lokikirjan ja muut paperit. Niistähän voisi löytyä hyvinkin mielenkiintoista tietoa espanjalaisten laivaliikenteestä. Bisneksistäkin pitää huolta pitää. Kapteeni antaa katseensa kiertää vielä kerran vallatun orjalaivan ympäri ennen kuin siirtyy takaisin Buccaneerille omaan hyttiinsä peräkannelle. Miehet kyllä tietävät mitä tehdä.
Buccaneerilla Nina ohjataan kapyysiin, jossa isokokoinen, irlantilaisen näköinen kokki pitää valtaa. Punatukkainen miehenköriläs hämmästyy ensin, kun näkee mitä merirosvo tuo hänelle. "Kapu käski syöttää tämän, löytyi vallatusta laivasta. Ukko haluaa puhua sen kanssa puolen tunnin päästä". Silmälappuinen korsto häviää paikalta ja jättää Ninan katselemaan lattiaa. " Vai ni..kylä se siitä..." toteaa kokki, ja sen enempää puhumatta ammentaa kulhoon muhennosta ja laittaa sen pöydälle Ninan eteen. Lusikka sekaan, ja ystävälliseksi tarkoitettu tokaisu " Syös ny, että kasvasit, tommottest oo ees haille välipalaks", sitten kokki jatkaa puuhailuaan hellan ääressä, jolle näyttää olevan lastattuna koko laivan padat.
Nähdessään muhennoksen höyryämässä pöydällä Nina muistaa mitä tässä tilanteessa tehdään. Syödään. Vasta tyhjennettyään kulhon, hänelle tulee mieleen toinenkin asia. "Kiitos, sir".
"Vai sir, ainut sir täälä on kapu, sir William, mää oon Sean." Mies ei tee pakollista vastakysymystä Ninan nimestä, mikä on hänestä mukavaa kaiken tenttauksen jälkeen. Saatuaan vatsansa täyteen, hän panee uudestaan merkille padat ja pannut täynnä kiehuvaa vettä, muhennospadankin jäädessä kulmaan. "Mihin te vettä keitätte, herra..anteeksi, Sean?" "Välskäri halus sitä, kun tappelua oli tiedossa, mut ei siitä kunnon kärhämää tullus". "Mää aikosinkin viä nää veet kapulle, pääsee peseen veret pois oikke lämpimällä veellä..se aina kylpee oli tarve eli ei..ja ny on kai tarveki"
"Minä voisin auttaa kantamisessa", Nina tarjoutuu. Sean vaikuttaa mukavalta, ja hänen kanssaan kannattaisi muutenkin olla väleissä. Lisäksi hän saattaisi pystyä auttamaan kylvyn järjestämisessä Ninalle itselleenkin. Kokki ottaa tarjouksen vastaan lastaamalla Ninan käsiin isot astiat tulikuumaa vettä, ja otettuaan vielä suuremmat padalliset omiinsa, johtaa Ninan kohti laivan perää ja kapteenin hyttiä.
Hytissään sir William läimäyttää paperit kirjoituspöydälle ja riisuu repaileisen ja verisen paitansa. "Kylpy tekisi nyt hyvää", hän miettii. Pohjimmiltaanhan sir William on kuitenkin herrasmies. Olosuhteet ovat tietysti mitä ovat ja miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä, mutta joistakin elämän pikku mukavuuksista sir William pitää kiinni. Hän istahtaa pöydän ääreen, nostaa jalat pöydälle ja etsii käsiinsä sikarin ja rommia. Sikari syttyy, lasi täyttyy rommista ja sir William ottaa mukavamman asennon ja alkaa lukea espanjalaisen laivan lokikirjaa.
Parin rommilasillisen jälkeen sir William keskeyttää lukemisen, jossakin takaraivossa tykyttää edelleen hämärä tietoisuus siitä, että ihan kaikki ei ole kohdallaan. "Jotain outoa siinä pojassa on", kapteeni tuumii. "Mikäs hänen nimensä nyt olikaan? Niin, Neilissä on. Selvästikin hän on hemmoteltu poju joka on elänyt suojattua elämää. Täytyy vielä kysyä kuinka vanha hän on. Voisihan sen pistää töihin, tai pudottaa
joko Bahamalle tai Jamaikalle. Niin tai... sir Thomas Sweetiepie... hänellä voisikin olla kykyä ja halua maksaa saadakseen poikansa takaisin. Mutta se vaatii kaikenlaisia järjestelyjä". Asiaa pohtiessaan sir Williamin silmiin syttyy ahneen laskelmoiva katse ja hän kaataa itselleen lisää rommia. Siitä pojasta kyllä otetaan selvää, kapteeni päättää. Jotain outoa siinä on, mutta mitä? Sir William muistaa oudon tunteen jonka oli kokenut katsellessaan pois kävelevää Neilia, jokin sen pojan takamuksessa oli kiinnittänyt hänen huomionsa, mutta mikä, sitä ei kapteeni osannut sanoa.
Sir Williamin pohdinnat keskeyttää ovelta kuulunut koputus. Rentoa asentoaan muuttamatta kapteeni ottaa henkoset sikaristaan ja vastaa koputukseen:"Sisään".
Palstan teeman mukaiset tapahtumat jäivät puuttumaan, mitä pahoittelen :) Tarina vaan vei mut mukanaan ku aloin kirjottaan. Mutta ensi osassa lupaan jo teeman mukaisia tapahtumia. Tai ainakin siinä kylvetään ;)
Vastaukset 7
Vanhimmat
:) hyvältäkuulostaa
olen samaa mieltä kuin edellinen!! Jatkoa ja pian!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
hopi hopi
hakemalla hakee niin pääkallolippua käytettiin vasta 1700-luvun alussa mutta pääsemättömissä Jolly Rogerista fiktiossa tietenkin on. Kolmikolkkahattu kuuluu sekin 1700-luvulle. Englantilaiset valtasivat Jamaican vasta 1655 (http://www.british-civil-wars.co.uk/military/western-design.htm) joten Nina tuskin olisi ehtinyt viettää lapsuuttaan siellä...
Mutta kyllä tästä 9 tulee. Kurkunleikkaajien saariko innoitti?
Pääkallolipun ajankohtaa en tiennyt, enkä kolmikolkkahatun, aina oppii jotain...
Englanti valtasi Jamaikan tosiaan vasta tuolloin, mutta pieni kirjallinen vapaus sallittaneen =)
Niiaan kauniisti arvosanalle *niiaus*
Kurkunleikkaajien saari ei todellakaan innoittanut, se on karsea elokuva. Pirates of the Caribbean sen sijaan... =)
mitä Kurkunleikkaajiin tulee. PotC on näkemättä joten en kommentoi.
Oikein hauska idea sinulla vaikka menee vähän tuonne Angelica-genren puolelle (tai mitäs minä sitä tuomitsemaan vaikka menisikin ;-)
joo, aika harlekiiniksihan tuo menee... mutta ku kirjottaa ite omat harlekiininsa ni ei tartte ärrältä ostaa =)