Vihaan lastani!

Jos tää ei ole provo, niin hae ihmeessä apua neuvolan kautta. Esim. perhetyöntekijä voi auttaa kasvatuksellisissa kysymyksissä, ja muutenkin. Sulla on ihan normaali 2-vuotias. Uhma alkaa nostaa päätään, ja omaa tahtoa koetellaan. Pitää vain jaksaa pysyä tiukkana ja pitää kiinni siitä mikä on kiellettyä.

Olet säälittävä ja tyhmä.

Menee karkuun, ei tottele ja leikkii ruualla kuulostaa tutulta... Meillä lyö joskus (ja joskus, mutta harvemmin myös puree), ei sylje, joskus rikkoo tavaroita (ei tahalteen mutta joskus kyllä suutuspäissäään heittää jotain tahalteen lattialle), jonka takia kaikki tavarat pitää laittaa piiloon... Normaalia tuo kai on tuossa iässä. Mutta riippuu missä mittakaavassa, kuinka paljon tuollaista käytöstä on. Ilmeisesti paljon, jos lapsesi on mielestäsi "hullu". Oma lapseni suurimmaksi osaksi on aurinkoinen, iloinen kiltti vesseli. Joskus meinaa mennä hermot, varsinkin jos olen väsynyt ja koko päivä on ollut yhtä härdelliä. Mutta en vihaisi koskaan lastani.

Ja et kai sinäkään, jos kerta rakastat?

Tarvitset apua, jota voit kysellä esim. neuvolasta? Entä onko kellään lähipiirissäsi lapsia, jotka voisivat antaa vinkkejä kasvatukseen? Lapsi pitää nyt vaan koittaa saada kuriin ja et omin neuvoin tunnu siinä onnistuvan.

No minä olen 28, naimisissa ja lapsi on ihan toivottu ja rakas kun mikä. Uhma pahimillaan päällä ja joo kyllä minustakin tuntuu välillä, että lapsi on ihan hullu ja kun saisi moisen riiviön pois silmistä. Meininki on kuin Manaajasta ja lapsi kirkuu ja yrittää pilata ihan kaiken...meillä on vauva joka säikkyy tuota isompaa joka saa hulluuskohtauksia joka asiasta. Turha syytellä ja jeesustella...kumma se olisi jollei järki välillä menisi moiseen. Aphan sanoi että rakastaa lastaan koko sydämestä, eikä oikeasti halua taatusti lapsesta. Ihan luonnollista tuntea kiukkua uhmaikäiseen, niin tuttua täälläkin! Jos tää olisi jonkun 30 aloitus ei suhtauduttaisi heti niin tuomitsevasti...