Olen yksin koska en siedä muita. Olen surullinen yksin.
Kirjotin kaksi pitkää viestiä ja molemmat vahingossa poistin. Tässä siis lyhyesti
Olen lukiolaistyttö. Olen surullinen, elämässäni ei ole mitään paitsi kuihtunut pianoharrastus. Pääsin unelmieni lukioon, kaupungin halutuimpaan, vuosi sitten. Olin onnellinen. Kun pääsin kesälomalle, huomasin etten ole koskaan ollut näin yksin. Minulla ei ole ketään.
Yläasteella pystyin sietämään ihmisiä, olin porukassa. En vain siedä minun tämänhetkistä luokkaani ja se saa minut kihisemään raivosta. Joskus ihmiset ärsyttävät jopa niin paljon että ajattelen heittäväni heidät sillallta.
Mikä minulla on. Täytyisikö minun yrittää vain oppia sietämään, vai olemaan heistä kaukana. Vai voiko olla etten rakasta itseäni. Koska jos itseään ei rakasta niin ei voi rakastaa ketään muutakaan? Tämä on vaikea aihe puhua kenellekkään. Isoin vika on minussa itsessäni, mutta en tosiaan tiedä mitä tehdä..
Toivoisin saavani ystäviä.
Kirjotin kaksi pitkää viestiä ja molemmat vahingossa poistin. Tässä siis lyhyesti
Olen lukiolaistyttö. Olen surullinen, elämässäni ei ole mitään paitsi kuihtunut pianoharrastus. Pääsin unelmieni lukioon, kaupungin halutuimpaan, vuosi sitten. Olin onnellinen. Kun pääsin kesälomalle, huomasin etten ole koskaan ollut näin yksin. Minulla ei ole ketään.
Yläasteella pystyin sietämään ihmisiä, olin porukassa. En vain siedä minun tämänhetkistä luokkaani ja se saa minut kihisemään raivosta. Joskus ihmiset ärsyttävät jopa niin paljon että ajattelen heittäväni heidät sillallta.
Mikä minulla on. Täytyisikö minun yrittää vain oppia sietämään, vai olemaan heistä kaukana. Vai voiko olla etten rakasta itseäni. Koska jos itseään ei rakasta niin ei voi rakastaa ketään muutakaan? Tämä on vaikea aihe puhua kenellekkään. Isoin vika on minussa itsessäni, mutta en tosiaan tiedä mitä tehdä..
Toivoisin saavani ystäviä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko sattumoisin Suomen Turusta?
Se että toiset ärsyttää kertoo enemmän susta ku niistä toisista. Se voi olla kenties kateutta (itse ainakin myönnän tuntevani sitä joskus, kun katselen muiden päällisesti täydellistä elämää) tai ehkä vaadit itseltäsi vaan niin paljon et ärsyttää kun toiset ei vaadi itteltään samaa yms. Tutkaile ittees ja etsi syy, ja ala sitten tunnustelemaan sitä ja olemaan vähän rennompi ittelles ja näin ollen myös rennommalla asenteella muita kohtaan. :)
Itsekin oon lukioikänen tyttö, ja tunnen itteäni kohtaan usein suurta vihaa. Vihaan itteäni todella paljon. En oikeen pääse siitä ajattelutavasta eroon, joka etsii ittestäni väkisten pelkkiä ongelmia ja täten julistaa ittensä huonoks koko ajan. Jos toista kehutaan kauniiksi, mukavaksi, sosiaaliseksi ja osaavaksi, mä olen sitten noiden vastakohdat. :D
Kun meen kouluun yritän vaan unohtaa oman huonouteni ja oksettavuuteni, jotta pystyisin olla siellä. Ittensä vihaaminen on kyl tosi raskasta. Itsemurha ollut pitkään mielessä, mutten voi tehdä sitä vanhempien takia, enkä haluais kuolla kivuliaasti. :/ Harmi kun ei ole vaan nappia jota painamalla ns. sähkö katkeaa, kaatuisin kuolleena yms. eikä mitään tuntisi vaan pääsisi vain samalla sekuntilla pois tästä maailmasta. Kun mikään asia ei ole ollut helppoa ja yksinkertasta niin voi kun se edes olis.