Kimppakämppä haussa

Kuopiossa opiskeleva etsii sieltä asuntoa. Kyse on yliopisto-opinnoista, joten tulen viettämään Kuopiossa (ja siellä asunnossa) suhteellisen vähän aikaa. En välttämättä käykään joka kuukausi, mutta yleensä vietän siellä aikaa noin 1-5 vuorokautta kuukaudessa. Ihan tuon tarpeen vuoksi ei viitsisi pelkästään omaa asuntoa hankkia seisomaan tyhjillään, mutta toisaalta asunto siellä pitäisi olla, kun aika hankalaksi tulee olla hotellissakin noin pitkään ja tavaroille tartteis jotain säilytyspaikkaa.

Nyt siis etsiskelisin suhteellisen edullista asuntoa, mielellään kimppakämppää esimerkiksi toisen opiskelijan kanssa tai mahdollisesti jonkun omakotitalon vierashuonetta tai vastaavaa vuokrattavaksi itselleni tuollaista satunnaista, mutta jatkuvaa käyttöä ajatellen.

En polta (enkä halua asua tupakan savussa) enkä häiriköi muutenkaan. Jos siis sinulla olisi tarjolla jotain, niin laitathan sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Jos tunnet jonkun, joka voisi kaivata halvempaa asumista kimppakämpän muodossa ta jolla saattaisi olla huone vuokrattavana tms. niin ilmoittelethan minusta eteenpäin.
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuleeko luontaisetuja jos annan alennusta vuokrasta ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-------- kirjoitti:

Kuopiossa opiskeleva etsii sieltä asuntoa. Kyse on yliopisto-opinnoista, joten tulen viettämään Kuopiossa (ja siellä asunnossa) suhteellisen vähän aikaa. En välttämättä käykään joka kuukausi, mutta yleensä vietän siellä aikaa noin 1-5 vuorokautta kuukaudessa. Ihan tuon tarpeen vuoksi ei viitsisi pelkästään omaa asuntoa hankkia seisomaan tyhjillään, mutta toisaalta asunto siellä pitäisi olla, kun aika hankalaksi tulee olla hotellissakin noin pitkään ja tavaroille tartteis jotain säilytyspaikkaa.

Nyt siis etsiskelisin suhteellisen edullista asuntoa, mielellään kimppakämppää esimerkiksi toisen opiskelijan kanssa tai mahdollisesti jonkun omakotitalon vierashuonetta tai vastaavaa vuokrattavaksi itselleni tuollaista satunnaista, mutta jatkuvaa käyttöä ajatellen.

En polta (enkä halua asua tupakan savussa) enkä häiriköi muutenkaan. Jos siis sinulla olisi tarjolla jotain, niin laitathan sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Jos tunnet jonkun, joka voisi kaivata halvempaa asumista kimppakämpän muodossa ta jolla saattaisi olla huone vuokrattavana tms. niin ilmoittelethan minusta eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu