Taivas laski harmaita pilviä matalalla jo alkuillasta. Mulle ei ollut taas osoitettu, sitä ikävää paikkaa, kuten koiralle, niin origoton mä olin ja läähätin jo luonnon kauneuden kuumuudesta. Se oli jo aivan kauheaa.
Ruusu-puska odotti mua aamullakin, puiston siimeksessä, juodun Koskenkorvapullon jälkeen. Hei sun täytyy uskoa mua, tämä en ole minä. Ei kukaan halua olla sellaista. Mä en edes usklatanut, en edes tähän, rauhan ja vapauden ilosanomaan en uskaltanut lähteä, niin painostavaa oli pakottava omaneduntavoittelu.
Entä mihin se pyrkI?
No, ehkä vain siihen omaneduntavoitteluun.
Mä olin karannut, mutta vain yhdeksi yöksi, pilvien roikkuessa matalalla, ja tuoden mukanaan painostavasti, vapauden tunteen, mutta mihin se ihmistä pakottikaan?
Mä olin karannut, ja meillä ei ollut tietoakaan karkaamisesta, tai mistään unelmien pilvilinnoista, edes omaneduntavoittelun ja epävakaan sään takia. Ruusupuskat loistivat punaisina ja piikikkäinä, ne ikäänkuin loitsivat orjantappurapensaiden ilosanomaa, Barabbas-paine, mutta vain päähän sijoitettu kruunu, ja veripisarat, kuin vedenmakua kaivaten, ja ääntään vain keholliseen, yli-korottamiseen luoden.
- Hei, lähdetkö juomaan?
Ei, en mä taida ehtiä, tai saada muutenkaan, ei mulla sellaista lämmintä sosiaalista ilmapiiriä, vain tämä luotu imbesilli seuranani, ja vain läheisyydettä. Kun Bar-painekin oli vielä ihan tuntematon, että sen täytyi erottaa sisimmällistä oikeaa ja väärää, aivan kuten kuka tahansa kukkien luomaan, aidoitettuun ketoon, ja olla täysin ilman viettijärjestelmän omaista, sen mukaista pelkkää, silkkaa omaneduntavoittelua ja siihen vetoamista.
Ehkä joku löytäisi mut, olin mennyt piiloon tällaiseen ruusupuskaan, ja veisi sitten pois. Potkien samalla vaativasti kylkeeni, odottaen näin osoittettua onnea, ja onnistuen vain onnesta ja hetkien kaidasta tiestä, ilman pyhää ja hektisyyttä. Se oli kuin pahoinvoivaa, se ei ole -voimaa, kuten kone ensin tarjosi, vaan sadatellen elettyä elämää yksityisyydestä ja vielä täydellisyyttä vailla olevasta sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Tää, tää, on se pointti, ettei saa pakottaen ja painostaen, väkivaltaisesti ja ilmialtaen, ilman nousevia ketjuja esim. assosaatiottomasta, ja frustraatiottomasta motoriikasta, jotka loivat vain täydellisen sosiaalisen vuorovaikutuksen.
Ruusu-puska odotti mua aamullakin, puiston siimeksessä, juodun Koskenkorvapullon jälkeen. Hei sun täytyy uskoa mua, tämä en ole minä. Ei kukaan halua olla sellaista. Mä en edes usklatanut, en edes tähän, rauhan ja vapauden ilosanomaan en uskaltanut lähteä, niin painostavaa oli pakottava omaneduntavoittelu.
Entä mihin se pyrkI?
No, ehkä vain siihen omaneduntavoitteluun.
Mä olin karannut, mutta vain yhdeksi yöksi, pilvien roikkuessa matalalla, ja tuoden mukanaan painostavasti, vapauden tunteen, mutta mihin se ihmistä pakottikaan?
Mä olin karannut, ja meillä ei ollut tietoakaan karkaamisesta, tai mistään unelmien pilvilinnoista, edes omaneduntavoittelun ja epävakaan sään takia. Ruusupuskat loistivat punaisina ja piikikkäinä, ne ikäänkuin loitsivat orjantappurapensaiden ilosanomaa, Barabbas-paine, mutta vain päähän sijoitettu kruunu, ja veripisarat, kuin vedenmakua kaivaten, ja ääntään vain keholliseen, yli-korottamiseen luoden.
- Hei, lähdetkö juomaan?
Ei, en mä taida ehtiä, tai saada muutenkaan, ei mulla sellaista lämmintä sosiaalista ilmapiiriä, vain tämä luotu imbesilli seuranani, ja vain läheisyydettä. Kun Bar-painekin oli vielä ihan tuntematon, että sen täytyi erottaa sisimmällistä oikeaa ja väärää, aivan kuten kuka tahansa kukkien luomaan, aidoitettuun ketoon, ja olla täysin ilman viettijärjestelmän omaista, sen mukaista pelkkää, silkkaa omaneduntavoittelua ja siihen vetoamista.
Ehkä joku löytäisi mut, olin mennyt piiloon tällaiseen ruusupuskaan, ja veisi sitten pois. Potkien samalla vaativasti kylkeeni, odottaen näin osoittettua onnea, ja onnistuen vain onnesta ja hetkien kaidasta tiestä, ilman pyhää ja hektisyyttä. Se oli kuin pahoinvoivaa, se ei ole -voimaa, kuten kone ensin tarjosi, vaan sadatellen elettyä elämää yksityisyydestä ja vielä täydellisyyttä vailla olevasta sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Tää, tää, on se pointti, ettei saa pakottaen ja painostaen, väkivaltaisesti ja ilmialtaen, ilman nousevia ketjuja esim. assosaatiottomasta, ja frustraatiottomasta motoriikasta, jotka loivat vain täydellisen sosiaalisen vuorovaikutuksen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.