Minun pitäisi ensi keväänä lentää lähisukulaiseni luokse Aasiaan. Minulla on todellinen ahtaan paikan kammo: hissiä en käytä, linja-autossa tulee ahdistava olo, jos rupean ajattelemaan, että en pääse sieltä ulos, auton takapenkillä turvavöissä on myös ahdistavaa istua jne eli kaikki suljetut tilat (esim. isossa väkijoukossa, esim. kauppa, juna jne).
Lento kestäisi 8 tuntia. Miten ihmeessä selviän siitä? Miten saada lähisukulaistani uskomaan, etten mitenkään kykene olemaan kahdeksan tuntia yhteenmenoon suljetussa tilassa. En pelkää, että lentokone tipahtaa maahan, vaan juuri tuo, että olen suljetussa tilassa ahdistaa !!!
Olen jäänyt lapsena n. 5 vuoden ikäisenä komeroon, josta en päässyt pois, kun ovenripaa ei ollut sisäpuolella. Jouduin olemaan äitini mukaan siellä suljetussa tilassa vain muutaman minuutin, mutta vaikka olen jo lähes 60-kymppinen, muistan tuon tapauksen !!
Kerran (enkä ole sen jälkeen matkustanut linja-autolla) sain myös l-autossa paniikkikohtauksen, kun l-auto oli ihan tyhjä minua ja kuljettajaa lukuunottamatta. Kuljettaja ajoi l-auton l-autoasemalle, poistui ripeästi autosta ja sulki ovet perässään. Luin muistaakseni lehteä, etten huomannut ensin l-auton pysähtymistä, mutta sitten kun sen huomasin sen ja että kuski oli poissa, hätäännyin ja rupesin todella panikoimaan. Haukoin henkeä, sydän löi ja minulle tuli poissaoleva tunne. EN TIENNYT, MISTÄ SAISIN L-AUTON OVEN AUKI, KUNNES HUOMASIN PUNAISEN NAPPULAN OVEN YLÄPUOLELLA JA SE AVASI OVEN. Ryntäsin ulos l-autosta ja kuski palasi jostain ja hämmästeli, kun olin l-auton ulkopuolella. En mennyt enää l-autoon, vaan kävelin loppumatkan määränpäähäni, onneksi ei ollut paljon matkaa jäljellä. Tuosta tapauksesta on noin kaksi vuotta aikaa, mutta muistan sen hyvin. SE OLI KAMALAA !!
Eli mitä neuvotte tällaiselle tosi ahtaan paikan kammoa potevalle, miten selviän lentokoneesta ?
Lääkkeenä minulla on ollut vuosia Xanor 0,5 mg 3 krt päivässä.
Rupeanko harjoittelemaan siten, että painan hissin nappulaa, käyn hississä ja nopeasti ulos jne...:) vai ??
Luin jostain, että Finnair on järjestänyt joskus lentopelkoisille kursseja, mutta kun minulla ei mielestäni ole sillätavallla lentopelkoa, että kone tipahtaa, vaan on tuo suljetun paikan kammo.
Sitäpaitsi muistaakseni em. kurssi oli tosi kallis, ei minulla ole varaa sellaiseen !
Olen huomannut sen, että henkilöt, jotka eivät kärsi paniikkihäiriöstä, varsinkin suljetun paikan kammosta, eivät todellakaan ymmärrä millaista on joutua suljettuun tilaan. Nuo hissitkin ovat nykyään metallia, entäs jos menee sähköt, apua, en uskalla enempää kuvitella.
Käyn säännöllisesti terapiassa juttelemassa niitä sun näitä, mutta ei sielläkään oikein ymmärretä tuota suljetun paikan pelkoa.
Asiallisia neuvoja kaipaava pian 60-vuotias nainen
Paniikkihäiriö ja lentopelko=ahtaan paikan kammo
9
4016
Vastaukset
- 12Likkanen
Mulla ihan sama juttu ja oon 12 :<
Eli ylihuomenna pitäis lentää lontooseen tädin luo mummin kanssa mutta alkaa se lentokoneen ajattelukin ahistaa : - No samoin!
Samoin en tiedä miksi tai mistä se on tullut mutta pahimmat on hissit ja sitte linjaautot :((
- kammo on ok
No miksi ei voi vain yksinkertaisesti selittää, että ei pysty lentämään, koska saa siitä paniikkikohtauksen?
Itse en saa ahtaista paikoista enkä lentokoneista, mutta ymmärrän hyvin että jotkut saavat, lentopelko on itse asiassa aika yleistä.
Ei tavitse selittää noin pitkällä vuodatuksella kuin aloituksessa on, vaan kertoa lyhyesti ja napakasti, mistä on kyse. Jos se vastapuoli ei usko, niin sitten vain pitää ajatella kuten savolaiset, että vastuu on kuulijalla! - hoh huh hah heh
No eihän sitä nyt noin yksinkertaista asiaa selitämään mennä, kaikesta pitää tehdä vaikeaa!
- Seinätkaatuu
Sama juttu,hissiin en mene yksin mistään hinnasta,on ne sellasia loukkuja,niitä usein jäänyt kerrosten väliin,toinen on vessat,pitääkö niissäkin olla niin idioottivarmat lukot,eiks tavallinen salpa riitä ?
- Vanilia112654
Miten sinun kävi? Minä en nimittäin pysty olemaan edes junassa.. Lapset haluiaisivat matkustaa mutten vaan uskalla... En voi ajatella edes lyhyttä matkaa linja-autolla. En edes kahden pysäkin väliä.
- Lenamaria
Suosittelen suggestoterapiaa. Rentoutusharjoituksia. On mahdollista täysin päästä eroon.
- Anonyymi
En tiedä onks tää oikee paikka, mut mulla on ihan päin vastoin. Mun porukat vaihto just auton. Ja kun ne meni kauppakeskukseen ja mä jäin takapenkille. En siis voi mennä markettiin, kun mulla on tosi tarkka näkö ja kuulo ja aistiyliherkkyys. Niin huomasin ettei tätä autoa saakaan sisäpuolelta auki kun se on lukossa eikä ees ikkunoita saa auki. Ja tää on vielä sedani, että tässä on vähemmän tilaa kun siinä farmarissa. Niin silti mulla oli niin ku hyvä, ja mulla alko jopa, miten sen sanos, seisoo. Ja sitä oikeen odotti seuraavan viikon ostosrereissua. Kait mulla sitten on joku käänteinen kammo.
- Anonyymi
Olisi se epämielyttävää, jos ei ulos pääsisi. Ei siitä ainakaan mitään kiksejä saisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä12811178Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15710341- 268040
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1976578Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.535691- 745112
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1514434Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai274259Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas804118Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1353655