voi tehdä ihmisestä muiden silmissä häirikön. Itse soitan ja haluan olla yhteydessä sukulaisiin, entisiin työkavereihin, mutta aina sama, ei nyt kerkee?
En enää ota yhteyttä, mutta miksi ei voi kertoa suoraan, jos ei halua olla yhteydessä enää.
En enää ota yhteyttä, mutta miksi ei voi kertoa suoraan, jos ei halua olla yhteydessä enää.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Yksipuolinen yhteydenpito ei pitemmän päälle onnistu. Jos vain toinen soittaa ja kyselee kuulumisia, jossain on vikaa. Vastapuoli ei taida haluta yhteyden jatkuvan. Parempi olisi kertoa suoraan jos noin on.
Kun on jonkun osan elämästään jättänyt taakseen niin se on siellä ja silloin kannattaa suunnata varpaat ja ajatukset uutta kohti.
Itse olin kymmeniä vuosia pois lapsuuren kaverien luota ja nyt huomaan että meillä ei oo enää mitään yhteistä.
Olen myös huomannut että mailma on täynnä yksinäisii jotka komeroissaan huokailee seuran puutetta.
Siksi en oo kovinkaan huolissani ajasta jolloin työt jää syrjään ja alan harrastamaan jotain pikkunäppärää puuhaa,vaikka nyt keppijumppaa.
Ota vaan asia siltä kannalta et nyt on uuren aika kaverien suhteen.
Tuo mitä kirjoitit k/k on niin totta. Kun ei ole ollut ´aikaa´ pitää yhteyksiä on se jokapäiväinen arki poissa, pettynyt tunne vain jää kun huomaa ettei tunne enää kaveruutta näihin entisiin.
Kyllä se erakoituminen on pitkälti itsestään kiinni, kotoo ei osaa kukaan tulla noutamaan, ja jos tullaankin on vastaus emmä jaksa.
Tai voihan sitä kysäistä, mikä olisi paras aika rupatella niitä näitä,
tuumata molemmille sopiva yhteinen aika päivästä, viikosta milloin treffataan langoilla.
Ja jos sellaista ei tunnu löytyvän niin silloin kyllä alkaisin etsiä uusia kavereita.
Rehellisyys on arvokas asia.
Onneksi täällä voi keskustella, ja olen itse luullut, että on hyvä pitää yhteyttä sukulaisiin, jostain on malli jäänyt, ehkä lapsuudesta, silloin oltii sukulaisten ja naapurien ym kanssa enempi yhteydessä.
Mutta, voihan se olla tämä internettikin, ja ei enää sillä tavalla haluta olla yhteydessä.
On katsottava uusin silmin, nyt eteenpäin ja jätettävä entinen, uutta kohti mennen.
mä juttelen facebookissa, ne vastaa jotka ehtivät ja haluavat
olen huomannut monenkin mielellään juttelevan kun on ollut huiliaikaa arjen askareista
Yhteydenpidon täytyy olla luontevaa, ei niin, että miettii; taas pitäisi hänellekin soittaa.
Kun tuntuu siltä ettei ole mitään yhteistä, kannattaako edes pakon sanelema yhteyttä pitää.
Minulla on kavereita ja ystäviä joille soitan, vaikka he eivät olisi minulle aikoihin soitelleet.
Joskus voi mennä viikkoja ettei soitella, mutta ystävien kanssa tiedetään, ettei se tarkoita unohtamista. Ajatuksissa ja sydämessä aina.
Muihin sukulaisiin kuin äitiini ja sisariini en juurikaan pidä yhteyttä.
Ja tämä yksi hyvä kaveri, halit siulle, hän soittaa minulle ja tietää, että odotan sitä. :)
Luulisin,että useimmilla on tähän ikään ehtinyt kehittyä vaisto siitä, mitä ei suoraan
sanota, mutta kyllä tarkoitetaan. Jos yhteydenpito on yksipuolista ja toisella osapuolella ei ole aikaa, se tarkoittaa,että ei ole aikaa sinulle. Suorien sanojen sanominen (älä enää ota yhteyttä) on monelle mahdotonta ja jotkut ovat myös olevinaan hellämielisiä, sillä onhan loukkaavaa sanoa, että sinulta en kaipaa yhteydenottoja. Johtopäätöksiä voi tehd itse. Kaikkea ei tarvitse suoraan sanoakaan. Suorista sanoista seurauksena on usein vihanpito ja sitä kiertoilmaisulla (ei ole aikaa) halutaan välttää.
Pidä rajaa niihin, joilla ei ole aikaa. Katso peiliin: minkälainen olet tuttavana, oletko rasitus, neiti/rouva/herra Aina Negatiivinen, hanki uusia tuttavuuksia. Jos sanot kaiken aina suoraan, ei ihme,että lähelläsi on runsaasti tilaa. Maailma on silti avoin edelleen, oletko sinä itsellesi?
Erakoituminen on valikoivaa suhtautumista ympärillä oleviin ystäviin ja yleensä elämän kulkuun. On todettu, siitä tulee seurauksia jotka ovat todella ikäviä.
Ystävät voi valita mutta sukulaisia ei, on vain tultava toimeen joko hyvin tai heikosti heidän kanssa. Säälistä ei kannata mitään ystävyyttä säilyttää se vain kuluttaa kohtuuttoman paljon energia varoja.
Ajatellaan kulahtanutta seurustelua, jätetty saa sääliä ja jättäjä on joidenkin mielestä tosi järkevä tapaus. MIten suhtautua lienee sama kun tympeään sukulaiseen suhtautuminen. Senverran on jokaisella itsetuntoa oltava ettei turhaan käytä ruutia epämiellyttäviin henkilöihin.
Kaikki minkä jättää selän taakse, sitä ei tarvitse uudelleen esiin kaivella, tämä osoittaa tervettä itsetuntoa. Oikea luopuminen antaa uutta potkua ja mahdollisuuden keskittyä tulevaisuuden haasteisiin.
Ei kai sentään niin, että yhteyden ottaja olisi häirikkö ?
Mutta kyllä minustakin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa on tapahtunut iso muutos - alkaen ihan siitä, kun muutettiin maalta kaupunkiin. Luontainen turvaverkko (suku, naapurit) katosi ja uutta ei oikein osattu/haluttu hankkia. Jos hankittiin, siitä puuttui liima, yhteinen historia.
Sitten on kai niin, että toiset ihmiset eivät kiinnosta kaikkia. Ollaan itseriittoisia,
ei tarvita/kaivata ketään. Viihde täyttää elämän, eikä haasta samalla tavalla kuin elävät ihmiset.
Jo omasta lähipiiristään huomaa, että etenkin nuorten elämä on pitkälti tasapainoilua tyon ja perheen välillä, ei siihen juuri ylimääräisiä mahdu, ellei sitten joihinkin avustaviin tehtäviin.
Oman ikäisten kanssa taas on niin, että aloitteellisuus yhteydenpidossa on selvästi huonompi kuin nuorempana, eikä se johdu kiinnostuksen puutteesta vaan siitä, että omien asioitten hoito vie enemmän aikaa kuin ennen - ainakin näin on itselläni. Myös sellainen spontaani "tulepas kahville"- kutsu jää usein esittämättä, kun tapakulttuuri on sellainen, ettei aina kehtaa kutsua vierasta oman kaaoksensa keskelle: pitäisi siivota, olla tarjottavaa...
Kiitos ajatellusta kommentista, joka vastasi lähes täydellisesti aloittajan kysymykseen, jota varmaan monet muutkin pohtivat.
Pari lisäystä:
Tämän ikäluokan ihmisillä saattaa olla niin suuri sukulaisjoukko, ettei hyvillekään ystäville riitä aikaa eikä voimia vaikka kuinka haluaisi pitää yhteyttä. Lapset, lasten lapset ja pariskunnan vanhemmat, jotka kaikki tarvitsevat apua ja huomiota.
Aktiivinen ikätoveri voi sairaustua ja voimat kuluvat arjen pyörittämisessä. Kissa riittää seuraksi, eikä enää jaksa kiinnostua muusta. Ellei halua kuormittaa ystäviä omilla valituksilla ja negatiivisilla ajatuksillä, ei halua enää pitää yhteyttä kenenkään kanssa ja erakoituu. Kotikaan ei ole kunnossa, eikä halua näyttää sitä.
Samanlainen olen kanssasi, aina olen pitänyt yhteyttä ystäviini, läheisiini. Mutta edes sähköpostiviesteihin ei vastata, vaikka se olisi helppoa. Olen tehnyt päätöksen, että pidän yhteyttä vain vastavuoroisesti. Ydinporukka on jäljellä ja hyvä niin. Olen saanut uusia ystäviä vielä eläkkeellä ollessa.
Minulla on suku ja ystäväverkosto ympärilläni, joten en pysty samaistumaan ongelmaasi. Mene eteenpäin, luo uusia ihmissuhteita.
Minun paras "tyttöystävä" on juuri 50-vuotta täyttänyt nainen. Tapasimme ekakertaa noin kaksitoista vuotta sitten.
korppis Aili
Sinulla on ystäviä ja "verkko"!? Kuitenkin tulit tänne utelemaan, kuinka me selviämme valheiden verkosta, johon olit itse ajutunut, jonka sitten kielsit , mutta tunnustit kuitenkin, että olit siitä sisulla selvinnyt?
Naapuri riitojakin täällä selvittelet, kun joku teki arkisia töitään, mutta sitten kirjoitit, että poikasi oli Juhannuspäivänä ajanut ruohikkoa, siis nurmea?
Hyvin ala-arvoista on myös suhtautumisesi sinulle vastanneille, koska ilmoitit, että "hupailet" vain heidän kanssaan?????
Mieti hieman, mitä kirjoitat.
Olen miettinyt josko ottaisit yhteyttä tohtori Kiiminkiseen. Häneltä voisi löytyä apu ongelmaasi. Järjetön rakkaus tai suunnaton kateus ehkä saat orgasmin kun vastaan sinulle?
korppis
Älä turhaan mieti minun ongelmaani/orgasmia, vaan tutkistele omaasi, jos uskot, että jostain kirjoituksesta saa mukamas orgasmin???
Jo vain! Olihan tuolla aloitus!!! Haluat siis julkaista omat kirjoitus orgasmisi, jotka useimmat tyrmäsi.
Joten siitä vain, kuin rapu, peräännyit, että minähän vain "hupailin" teidän kanssa,
Onneksi et pysty netin kautta kenenkään elämää ohjailemaan, ainakin, jotka ovat vahvalla itsetunnolla varustetut ja tuskin toistenkaan?
Kiminkisen vastaanotolle ei ole aihetta, sillä en ole mitenkään kiimainen. Kuinkas itselläsi pelittää?
Sekin aika tulee, jolloin ainoa joka vastaa on hätäkeskus.
Liian aikaisesti olet hätääntynyt.
H.
Voisimpa myös yhtyä edellisiin ihmetellen minne ystävät katoavat.Nuorempana niitä oli liikaakin,monelle sopi tavata heti ja yhdessä mentiin milloin minnekkin.
Nyt kun olis aikaa,ei työt ja muutkaan kiireet ole esteenä,saa oikein miettiä,kelle soittais puhumattakaan et joku haluais/ehtisi tavata.
Jotkut ei tykkää pitkistä puheluista,joillekkin ei just sillä hetkellä sovi,joku ei vastaa,puhut vastaajaan ja ompa sitten sellaisiakin et soitetaan ja luullaan että ollaan käytettävissä hetimiten,kuin kaupan hyllyltä ostettu tavara.
Tullaan kriittiseksi kaiken suhteen ja pitää tilata ikäänkuin aika seurusteluun kalenteriin merkiten.
Onneksi on vielä muutama sellainenkin jäljellä,soitetaan harvoin mut sitten tyhjennetään akku molemmin puolin.
Mut kaikenkaikkiaan ystävyys suhteet on muuttuneet sellaisiksi että ihmisten itsekkyys kävelee kaiken yli.
Se olen aina minä itse ensin.
"sosiaalinen erakko"
"Sekin aika tulee, jolloin ainoa joka vastaa on hätäkeskus"
Muista nyt tuo kuitenkin.
Siihen johtaa elämä.
Muista elää hyvin, ja monipuolisesti.
Varsinkin kun kopioit muiden ajatuksia.
H.
Tuossa yksin mietin, et voihan se olla niinkin, et muutkin vanhenee ja ei jaksa, mutta silti ihmettelen, kun ei enää käydä kylässä kuin silloin ennen :)
ja sitäkin kun sen kerran kun käy jossain, huomaa, miten kaikki lasketaan rahassa, itseekin eli vien tuliaisia, sen kahvin verran ja jos pullan saa, sekin tulee maksettua..
taitaa olla parasta elää omissa oloissaan ja onhan se hyvä kun on tämä netti, mutta vielä, kun kännykät tuli muotiin, puhuttiin tuntikaupalla, se oli kai uutuudenviehätystä sekin, milloinkahan netti alkaa kyllästyttämään ja mitä seuraavaksi?
Kyllä se taas huomenna helpottaa, kun lauantai-illan saa kulumaan, joskin pieni piikki on Sunnuntai-iltapäiväneuroosi, sitä on aina ollut ja tulee olemaan näillä näkymin.
"suorat sanat"
Hyvin kuvaat 60 elämää.
Kuten olet huomannutkin, niin aikaisemmissa aloituksissa kaivataan apua rahanjakamiseen.
Ja kaipauksesta on kirjoitettu usein, jopa vuosia sitten.
Mutta uusinta tekee hyvää, ainakin tulee tunne että minä se olen.
Netti on aina helpotus.
Varsinkin 60 - palsta.
H.
Kolikon toinen puoli: tunnen ihmisen joka pitää yhteyttä ja olisi aina halukas tulemaan kahville, iltaa istumaan, saunailtaan. Tuliainen on kahvipaketti tai 2 euron kukkapuska. Hän ei oikeastaan koskaan vastavuoroisesti kutsu omaan kotiinsa ketään vaan sopii tapaamisen mieluiten johonkin kuppilaan ja ensi sanoikseen esittää, että maksetaan kumpikin omat kahvimme mikä tietenkin sopii ihan hyvin.
Hän ihmettelee usein kun häneen päin ei pidetä yhteyttä vaikka hän soittaa ja ehdottaa tapaamisia. Mieleni tekisi ottaa puheeksi tuo kutsujen yksipuolisuus, en vain tiedä miten. Olen itsekin alkanut keksiä verukkeita vaikka itse asiassa olen vain kyllästynyt passaamaan häntä, kuuntelemaan häntä ja tavallaan maksamaan puolesta, kun en kehtaa ketään tyhjään kahvipöytään kutsua.
En ole luonteeltani kovin nuuka, mutta hänen laskelmallisuutensa ärsyttää. Itsensä hoitamiseen ja huoltamiseen hän tuhlaa todella paljon ja hän on tosi tarkka että saa takaisin vaikkapa 50 senttisen jos joku jää hänelle velkaa. Tiedän että hänen muutkin ihmissuhteensa toimivat samalla tasolla, tiedän että hän myös aidosti kärsii siitä että muut vetäytyvät pois. Mutta miten sanoa, ottaa puheeksi itsekkyys, riippuvaisuus, ahneus, itaruus? En vaan tiedä.
Ehdotus:
Kun ko. ihminen seuraavan kerran alkaa puhua tilanteestaan ja ihmisten vetäytymisestä, auta häntä pohtimaan omaa rooliaan tapahtumaketjussa. Samat lait pätevät kaikissa ihmissuhteissa. Jos ajattelee vain itseään ja esittää vaatimuksia, saattaa jäädä osattomaksi. Jos on valmis antamaan, ja haluaa epäitsekkäästi tuottaa iloa toiselle, saa usein kaksinverroin takaisin.
Ehkä voisit esittää joitain seuraavien kysymysten tapaista keskustelun aikana.
"Oletko ajatellut mitä annettavaa sinulla itselläsi on niille ihmisille, jotka vetäytyvät yhteydenpidosta?"
"Voisitko tehdä jotain, että tapaamisesta jäisi kaikille hyvä mieli?"
"Tiedän, että olet vieraillut niiden ihmisten luona. Ovatko he käyneet vastavuoroisesti sinun kotonasi?"
"Sinun asemassasi saattaisin kutsua pienen ryhmän ihmisiä kotiini ja kestitä vuorostasi heitä."
kiitos, tuosta kommentoinnista kuparilantti, juuri näin olen toiminut, itse menisin koko ajan, mutta kotiini en pyydä, kun en viitsi laittaa hienoksi kotiani vieraiden takia..
jospa alkaisin muuttamaan käytöstäni ja katson, mitä siitä seuraa..
katsoin äsken luontodokumenttia Simpansseista, siinä kerrottiin heistä, et ovat empaattisia ja epäitsekkäitä, myös älykkäitä..
ps.hyvä sanonta on: kun osoitat yhdellä sormella muita, kolme sormea osoittaa itseäsi.
Aurinkoista viikonloppua!
Miksi koti pitäisi olla vieraita varten hienompi kuin mikä itselle on tarpeeksi hyvä, ei varmana kukaan todellinen ystävä tule kenenkään nurkkia syynäämään arvostelu mielessä... en uskokaan.
Koet ehkä turhaa alemmuuden tunnetta...
Anna vanhojen olla, löydä uusia joka on hyvin helppoa.
Minulla oikeastaan vain lapset "vanhoissa" vähän sukua.
Entiselle työkaverille soitin tänään.
Jaamailtiin ummet ja lammet. Kumpikin kertoili taas kerran kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kerrottiin tuskia ja tunteita, haaveita ja unelmia.
Muisteltiin menneitä, itkettiin suruja, hymyiltiin sattumuksille.
Muutama sydänystävä on parempi kuin säkillinen tuttuvuuksia.
Vähä on paljon, kun se riittää.
Liika on turhuutta, kukaan ei riitä kaikille.
Aika ajaa kaiken ylle. Kun yhteydenotot harvenevat, ne useinkin loppuvat tykkänään.
Kun hyvä ystävä sairastuu vakavasti, elkä häneen saa yhteyttä taikka kuolee, niin tilalle ei tule uutta, se kai on luonnon laki.
Kyllä pitäisi jaksaa kuunnella tosi yksinäistä, sillä hän on se lähimmäinen joka tarvitsee kuuntelijaa.
Siitä minä en pidä ettei osaa lopettaa puhelua, ja se on nuorempienkin vika,
En tykkää jaarittelusta, täälläkin kirjoitetaan pitkiä rimpsuja, mutta ne on hyvä loikata yli
Koitin muutamia kertoja kommentoida.
Jotenkin ei sitten saanut aikaiseksi. Noin lyhyesti. Ihmiset erilaisia. Luokitteluja vaikka kuinka paljon. Mutta helpoin on introvertti/ekstrovertti. Ensimmäiset erakkotyyppejä ja toiset läheisriippuvaisia.
Ainainen törmäyskurssi. Erakko ottaa harvemmin yhteyttä ja ihmisistä riippuvainen ei ehdi ottaa yhteyttä.
Se päällimmäinen syy. Kas kun erakko kerran eläissään sattuu sanomaan suorat sana jollekin, se samalla sanoo suorat sanat melko helevatan suurelle porukalle, net kun vatvoo asioita sitten kimpassa. Jos erakolle joku sanoo suorat sanat, se sitten itekseen mököttää.
Olen jatkuvasti tekemisissä asian kanssa ite. Mä jos joudun väittelemään omana itsenäni jonkun kanssa, hokaankin puolet kirkonkylästä suuttuneen mulla :DD
=DW=
Ja sehän ei haittaa, onkun ei huomaisikaan. Joka syyttä suuttu se lahjatta leppyy. Sanoo vaan mennään mustikkaan.
Totuuden kertoja on usein yksin.
Mutta jos ja kun ei halua teeskennellä, niin sen hyväksyy.
Oletko ajatellut juttujasi mitä kerrot.
Jos aina puhut samanlaisia asioita ja paljon toistat itseäsi niin voi olla ettei olekaan ihmisillä aikaa tai mielenkiintoa.
Kun on yksinäinen ihminen niin kannattaisi etsiä virikkeitä.
Muuten se maailma pyörii niin pienissä asioissa ja ne asiat tulee kerrottua moneen kertaan samoille ihmisille.
Eriävä mielipide.
Tässä kun enimmäkseen operoi kokolailla itekseen, tullut tulokseen, asia päinvastoin.
Ite ottelen yhteyksiä tuttuihin, kun asiaa, joutavaa löpinää ei viitsi. Vaan kun näillä "sosiaalisilla" immeisillä on vaan ne omat juttunsa. Aina samaa jaaritusta jostain pikkuasiasta ja joittenkin toisten ihmisten asioista. Net siis kuluttaa suuren osan "sosiaalisuudestaan" pelkkään juoruamiseen, ei niille juuri koskaan oikein mitään kuulu.
Pitääkin tässä soitella yhdelle kaverille, ois asiaa. Siis mulla ainakin pitää olla joku syy olla kotakteissa kavereihin. Joskus oikein ällöttää, kun joku kaupassa soittelee jonnekin, että minkälaista jauhelihaa pitäis ostaa tai innoissaan pihalla jauhaa juoruja jonkun naapurin auton pesemisestä.
Asiat ensin, läpätys, joutava läpätys, jos nyt sillä tuulella sattuu olemaan. Ja nimenomaan "sosiaaliset" ihmiset hukkaavat aikansa jonninjoutavien pikkuasioiden jauhamiseen. Jokaisella työpaikalla sen huomaa. On porukoita, jotka johtaa puhetta kahvihuoneessa, työpisteissä, pikkujouluissa jne. Ja sitten jää se työnteko hiljaisempien hommaksi, koska "sosiaaliset" tyypit ei juoruilultaan ehdi kunnolla tekemään omiakaan hommiaan, vaikka sekaantuvat kyllä jatkuvasti muitten tekemisiin.
Jos kaiket päivät juoruaa muitten ihmisten kanssa, jää kaikenlainen mittiminen ja asioihin perehtyminen ja harrastusaika kokonaan pois. Jotkut tietää kyllä toisten ihmisten asiat, mutta muuten tuntuu, että eip ole kaikki inkkarit kanootissa ja tavallinen yleissivistyskin kateissa. Juorutkoon keskenään, ei kuulu mulle.
Yleinen vika nykyaikana. Työelämässä korostetaan melkein alalla, kuin alalla sosiaalisuutta. Tosiasissa sitä ei monessakaan työssä tarvitse, mutta sellaisen duunarin kanssa pomojen on helpompi tulla toimeen, koska net löpisee ja mielistelee. Joku jurpottaja nurkkahuoneessa tekee paljon enenpi tulosta, kuin lässyttäjä kahvihuoneessa.
=DW=
No kun minäkin olen ihminen joka en ole sosiaalinen.
En liiku porukoissa missä on paljon ihmisiä.
Käyn enimmäkseen juuri yksinäisten ihmisten luona.
Ja ainakin itseäni alkaa ihmetyttämään kun pääsen sisään niin heti alkaa se vanhan toisto.
Yritän ja yritän keksiä niille asioille valosampia puolia ja ehdottelen kaikenlaista.
Mutta ehdotuksia ei oteta kuuleviin korviin.
Joten olen vähentänyt muiden yksinasuvien luona käyntiä
Teen mieluummin asioita joista nautin itsekseni.
Aikansa kun kuuntelee ja yrittää kaikkea ehdotella niin loppuu mielenkiinto.
Miks pyöriminen nii usein ja kiinteästi
liitetään ihmisen eloon - kuin kiekonheitto tai työ sujuu kuin tanssi..
Kun on pieni ihminen vain, jokainen päivä muodostuu lukemattomista
pienistä asioista.
Aika kuluu enimmäkseen tekemiseen, kaikki ei koe pääasiallisesti puhumista kaikkein tärkeimmäksi.
Ja juoruämmä-kälkättäjäksi nimetty.... sekin opettaa vetäytymään.
Ihmisten mielenkiinto
suuntautuu niin monenlaisiin ja erilaisiin asioihin.
Ja on erilaisilla ongelmilla lastattu jokainen --- joku jatkuvasti huolissaan jostakin,
ihan sairastumiseen asti, kunnon pettäessä ja vajaakuntoisena päivittäisessä selviämisessä ongelmia, kipu tekee jotkut tosi äreiksi jne.
Toi sosiaalisuudeksi nimetty asiakin -- ihmiset senkin käsittää eri tavoin.
Kai se on jotain muutakin kuin aggressiivista puhumista, joulupukkina oloa, vallankäyttöä, sos.toimistona oloa jne.
Olen aina toivonut että saisin olla rauhassa. Inhoan puhelimessa lörpöttelyä. Soitan vain jos on asiaa.
Nyt, ensimmäisen kerran elämässäni olen yksin, viimeinkin pääsin tavoitteeseeni. Viikonloppuisin käy miesystävä, muun ajan olen omissa oloissani lapsien känytiä lukuunottamatta.
Pidän sukulaiset ja tutut käsivarren mitan päässä, olen ystävällinen, anna kuitenkin ymmärtää että en halua mitään kyläilyä puolin enkä toisin.
Olen ollut varsinainen takertujien ja riesojen imuri, se on tehnyt varovaiseksi. Luonteeni on avulias ja empaattinen, sitä on käytetty törkeästi hyväksi, käytettäisiin vieläkin jos suostuisin.
Olen ihan onnellinen näin. Kissan voisin ottaa, entinen jouduttiin saattamaan paremmille metsästysmaille.
Olen myös ihan tyytyväinen yksinäinen ihminen.Huomaan et ns.ystävät pikkuhiljaa häviää kuka minnekkin,yhteydenpidot harvenee.
Suvulleni olen aina ollut huolehtija,asioitten järjestäjä,nyt on tullut välimatkaa heihinkin,ei pyydetä käymään,jne.
Kun oikein miettii,en ole sanonut kyllä pahasti kellekkään,asiat asioina,riidoissakaan en ole kenenkään kans.Mut näin se vain menee,onneksi viihdyn hyvin yksin,saan tehdä mitä haluan,mennä minne haluan,ei tarvitse kuunnella kenenkään jupinoita liikaa, kun valitsee olotilansa itse.
Helppoa,toistaiseksi.