Köyhät teiniäidit

Olen pitkään jo kummastellut miten ihmeessä kukaan uskaltaa tehdä lapsia nuorena, jos taloudelliset asiat eivät ole ok. Mielestäni nuoret yh-äidit ovat esim. suuri taloudellinen rasite yhteiskunnalle. Rahat joita he "nostavat", ovat pois oikeasti niitä tarvitsevilta, esim. pitkäaikaissairailta ja vammaisilta. Miksi ainakin minä tunnen niin monta ex-teiniäitiä jotka eivät vielä kolmekymppisenäkään ole töissä ja veroja maksamassa? Kotiin yhteiskunnan varoilla lapsia tekemään kun on niin helppo jämähtää. Uskaltaako kukaan olla kanssani samaa mieltä? Ja huom! Olen itsekin vasta 21- vuotias. Olen tosin jo päättänyt etten koskaan tee lapsia nimenomaan taloudellisten seikkojen vuoksi. Haluan nauttia ansaitsemistani rahoista itse. Miehellenikin olen sanonut että lapsia tulee vain jos voitamme lotossa:)Eli mieluummin näkisin asian niin että ne tekisivät lapsia joilla on siihen varaa, ja jotka eivät tarvitse yhteiskunnan rahoja ja taas ne joiden raha-asiat ovat rempallaan keskittyisivät vain siihen että heistä joku päivä tulisi yhteiskuntakelpoisia ja veronmaksajia. Enkä muuten itse ole todellakaan mikään pohatta vaan sosiaalialalla työskentelen eli myös tiedän mistä puhun!
373027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

..varo..täällä on vain pumpuliinupottamista...kohta tämä keskustelu poistetaan..tosiasiat on liian traumattisia naisille, teineille ym. heikkohermoisille.

Äänestä
  • Itse ainakin toivoisin, että tämä teksti säilytettäisiin. Olen sitä mieltä, että tällä palstalla pitää valistaa teiniäitiyden ongelmista, koska tällä palstalla käy myös teiniäitiydestä haaveilevia. Mutta on eri asia miten asiat kirjoitetaan. Tämä oli tosiaan niin hyvin kirjoitettu, että mielestäni tämä saa jäädäkin. Asiallinen teksti tosiasioista, ei kiihkoilua, ei liioittelua, ei valehtelua lakiasioilla, vaan täysin omasta mielestäni aiheellinen ja hyväksyttävä teksti ja täyttä asiaa. Sinun tesktisi DonJ taas eivät todellakaan ole olleet asiallisia, jonka vuoksi hyvä sheriffimme on niitä poistellutkin, aivan oikeutetusti!!

    Äänestä

  • Asiallista joo, ehkä. En ikinä soisikaan lapsia ihmiselle, joka ajattelee noin. Lapset eivät valitettavasti nykyään merkitse monille muuta kuin rahan menoa. Itse olen 19-vuotias ja hartain toiveeni olisi saada lapsi mahdollisimman pian. Taloudellisesti emme joutuisi mieheni kanssa vaikeuksiin. Joten on myös väärin sanoa, että teiniäitit veisivät kaikki tuet. Kyllä Suomessa luulisi kaikkien saavan tarvittavat tuet. Rakkaus lasta kohtaan kuuluisi olla se tärkeintä, eikä se kuinka paljon rahaa jäisi vaippojen oston jälkeen omaan hauskanpitoon.

    Äänestä

  • Vauvakuumeinen kirjoitti:

    Asiallista joo, ehkä. En ikinä soisikaan lapsia ihmiselle, joka ajattelee noin. Lapset eivät valitettavasti nykyään merkitse monille muuta kuin rahan menoa. Itse olen 19-vuotias ja hartain toiveeni olisi saada lapsi mahdollisimman pian. Taloudellisesti emme joutuisi mieheni kanssa vaikeuksiin. Joten on myös väärin sanoa, että teiniäitit veisivät kaikki tuet. Kyllä Suomessa luulisi kaikkien saavan tarvittavat tuet. Rakkaus lasta kohtaan kuuluisi olla se tärkeintä, eikä se kuinka paljon rahaa jäisi vaippojen oston jälkeen omaan hauskanpitoon.

    Eihän 19-vuotias ole enää mikään teini vaan nuori nainen...

    Äänestä

  • n20 kirjoitti:

    Eihän 19-vuotias ole enää mikään teini vaan nuori nainen...

    Niinhän se oikeastaan on. Vaikka onkin lakki päässä, niin ei se silti ole paljon enempää lapsen syntyessä kuin 16-vuotiaallakaan. No, tottakai sitä on henkisesti kypsempi. Varsinkin kun on asunut jo kolme vuotta pois kotoa ja koko sen ajan on ollut ihana mies rinnalla. Elämä on tasapainossa. Lapsi olisi ihana lisä tällä hetkellä. Mutta kyllähän sitä vielä ehtii. Nyt on vain pakko olla kärsivällinen. :)
    Ja lisäys näihin tukiasioihin: Kaikkihan me eletään tuilla joskus. Opintotuet, asumislisät ja -tuet ja äitiyspäivärahakin on tuki ja sitä saa jokainen uusi äiti. Mitä hävettävää siinä on?

    Äänestä

Hei, asiahan on näin että ani harvalla on mahdollisuus tehdä lapsia vasta kun on lottovoiton kokoinen omaisuus turvana...
jos kaikki ajattelisivat kuin sinä tälle yhteiskunnalle tulisi todella suuri ongelma.
Suomessa kuolee koko ajan vanhuksia, (mikä on ihan luonnolista) ja jos kukaan ei tekisi lapsia "koska ei oo voittanu lotossa vähään aikaan" tää kansa ois pian sukupuutossa...
Olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsen saamisen jälkeen ei saisi jämähtää paikalleen ja nostaa rahaa sossulta...
Näin näen asian.
saa ottaa kantaa.

Äänestä
  • persaukinen tai lottovoitto eikä mitään siinä välillä...

    Äänestä

  • Tarkoitin tosiaan sillä "lottovoitolla" nimenomaan omaa henkilökohtaita tilannettani. Eli olen sen verran perfektionisti oman elämäni suhteen että lapset varmaan jäävät hankkimatta..mutta! Mielestäni sopiva taloudellinen tilanne lastenhankinnalle on vakaa kahden työssäkäyvän ihmisen talous. Että on pesämunaa sen verran että voi sitten tulevaisuudessa lapsia opiskelussa avustaa ja esim. ajokortin maksaa. Huono-osaisuus siirtyy sukupolvelta toiselle jos vain kouluttamattomat ja töitä vieroksuvat lisääntyvät. Eli kannattaisi hankkia koulutus ja työpaikka, ja jos näitten hankinta ei kiinnosta niin ei sitten pitäisi lapsiakaan hankkia.

    Äänestä

  • Ninnu kirjoitti:

    Tarkoitin tosiaan sillä "lottovoitolla" nimenomaan omaa henkilökohtaita tilannettani. Eli olen sen verran perfektionisti oman elämäni suhteen että lapset varmaan jäävät hankkimatta..mutta! Mielestäni sopiva taloudellinen tilanne lastenhankinnalle on vakaa kahden työssäkäyvän ihmisen talous. Että on pesämunaa sen verran että voi sitten tulevaisuudessa lapsia opiskelussa avustaa ja esim. ajokortin maksaa. Huono-osaisuus siirtyy sukupolvelta toiselle jos vain kouluttamattomat ja töitä vieroksuvat lisääntyvät. Eli kannattaisi hankkia koulutus ja työpaikka, ja jos näitten hankinta ei kiinnosta niin ei sitten pitäisi lapsiakaan hankkia.

    Mua sanotaan täälä sivuilla terrieriks, mutta kyllä mykistyin itte edellisestä.. ;)

    Kait se on jokaisen sukukypsän (vanha/nuoren, rikkaan/köyhän) oma asia haluaako hankkia lapsia ja hankkiiko niitä??

    Tukia saa sitä enempi mitä isommat tulot on ollu.. Eli toisin sanoen sää suuri liksaisena viet enempi rahaa valtiolta kun työtön pulliainen..

    Työhön meno on sitten taas naisesta ittestään kiinni, jääkö hoitovapaalle vai ei -molemmissa on puolensa muttei tuet ole niin kummosia kun luulis.. Sulla ei varmaan ole sitten "varaa" jäädä hoiteleen taaperoa äitiysloman jälkeen..

    Musta on aika surullista että ihmisen määrittelee työ. Sanoit olevasi vielä sosiaalialalla.. tosi sosiaalista.. Kai teistä sosiaalisista ihmisistä tulee kyynisiä.

    Mun vanhemmat ei oo osallistunu kouluttautumiseeni mitenkään, ostamalla koulukirjoja vai? Itte maksoin ajokorttinikin. Ja vanhempani on töissä. Jos pitäis koulutuksen lisäksi vielä suuri pesämunakin hankkia lapsiani varten niin ei tarttis lapsia koskaan hankkia! Osta asunto, mene naimisiin, osta autot, hanki kesämökki, osta lomaosake, maksa kaikesta vakuutukset ja säästä "lapsille"??

    Mulla ei oo tapana juosta kinuamassa äitin tai isin taskuilla vaan kaikki hankin omilla rahoilla.. Perfektionisti kun oon..

    Se on kumma juttu että nyt sulla voi olla töitä, muttei ehkä kun tulevat lapsesi on nuoria.. jaa, mutta sosiaalialallahan on aina töitä..

    Äänestä

  • Tyttö24 kirjoitti:

    ..niin katsotaan, kuka tekee sitten lapsia ja kenen kanssa? Vois aikalailla yht.kunta tervehtyä. Teiniäiskien, yh-naisten määrä romahtais ja ydinperhe nousis uuteen kunniaan.

    Äänestä

  • DonJ kirjoitti:

    ..niin katsotaan, kuka tekee sitten lapsia ja kenen kanssa? Vois aikalailla yht.kunta tervehtyä. Teiniäiskien, yh-naisten määrä romahtais ja ydinperhe nousis uuteen kunniaan.

    Tohon ei tarvita muuta kun vaikeutetaan eroa! Siitäkö se yhteiskunta sitten tervehtyy?

    Äänestä

  • Tyttö24 kirjoitti:

    Tohon ei tarvita muuta kun vaikeutetaan eroa! Siitäkö se yhteiskunta sitten tervehtyy?

    Saattaisi kyllä vaikuttaa niinkin päin (tuo tuet pois juttu), että avioon MENEMISTÄ ja LASTEN HANKINTAA mietitään tarkemmin!
    Vain hulluhan menee ja ottaa epätoivoisesti ekan kun tietää että eroaminen ja sen jälkeinen elämä ei ole helppoa!
    Nythän valinnan voi tehdä miettimättä tuleeko hommasta mitään muuta kuin ero.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Ei mee kaaliin miksi tästä asiasta keskustellaan..
    Molemmat osapuolet kadehtii toista; työtön äiti sitä työssä käyvää -on rahaa ja muutakin elämää kun lapset. Ja työssäkäyvät äidit työttömiä koska työttömällä on niin helppoa elämää (ei tartte tehä töitä ja veroista maksetaan makkara).

    Mikään ei oo koskaan hyvin!

    Millonka sitä sitten on valmis hankkimaan perheen? Kun on seurusteltu ainakin seitsemän vuotta, auto on maksettu ja töissä menee kivasti? Entä jos ero tulee kuudennen vuoden kohdalla, ikää on kolkytviis, auto varastetaan Venäjälle ja töissä annetaan potkut 100.lle joista yksi olet sinä.. Sitten sua alkaa ahdistaan elämä, haet apua viinasta (se on halpaa ja helppoa)...

    jos samassa jamassa on viaton lapsi vielä kärsimässä?
    Helpottaako se jotenkin alkoholisoituvaa äitiä? Ja jos helpottaa, mitä se tekee lapselle? Vai välittääkö siitä edes kukaan?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    jos samassa jamassa on viaton lapsi vielä kärsimässä?
    Helpottaako se jotenkin alkoholisoituvaa äitiä? Ja jos helpottaa, mitä se tekee lapselle? Vai välittääkö siitä edes kukaan?

    Ajatteleeko joku oikeesti noin??

    Itte oon alkoholistin tytär. Isä alko ryyppään liikaa kun lapset oli tehty. Mummoni kuoli ja se oli isälle liian kova paikka. Mitä siinä sitten olis pitäny tehä meille viattomille lapsille? Onnesta äiti oli paremmassa jamassa ja pysty huolehtiin meistä.

    Alkoholistin paikka on parantaa ittensä, muuten otetaan lapset huostaan. Kenenkään elämästä ei tiedä mihin se menee. Yritä siinä sitten leikkiä ennustajaa ja päättää kuka voi lisääntyä ja kuka ei.

    Kyllä naapureistaan pitää välittää sen verran että kattoo jääkö lapset heitteelle.

    Ketä kiinnostaa auttaa käytävälle sammunutta vanhaa ukkelia? Se on velvollisuus! Uskomatonta että ihmiset kävelee ohi välittämättä

    Äänestä

  • DonJ kirjoitti:

    ..niin katsotaan, kuka tekee sitten lapsia ja kenen kanssa? Vois aikalailla yht.kunta tervehtyä. Teiniäiskien, yh-naisten määrä romahtais ja ydinperhe nousis uuteen kunniaan.

    Poistetaan samalla myös opintotuet, työttömyyspäivärahat, sairauspäivärahat, eläkkeet, asumistuet jne. ja lakkautetaan ilmaiset koulut, terveydenhoitojärjestelmä terveyskeskuksineen ja sairaaloineen jne. Oletko ottanut huomioon, DonJ, että jos sinulla on lapsia, olet itsekin "sosiaalipummi": lapsesihan ovat syntyneet suurimmaksi osaksi yhteiskunnan kustannuksella (sairaalakuluista suurimman osan maksaa yht. kunta), lapsesi on hoidettu suurimmmaksi osaksi kunnan kustannuksella (vaikka maksaisit maksimipäivähoitomaksua, se on vain pieni osa lapsesi päivähoidon kustannuksista), lapsesi käyvät yhteiskunnan kustantamaa koulua ja syövät yhteiskunnan kustantamaa ruokaa siellä! Ja neuvola- ja tk-käynnit maksaa yhteiskunta... Olet itsekin varmaan tullut tosi kalliiksi yhteiskunnalle; lapsilisät, peruskoulutus, ammatillinen koulutus (opintotuki on vain pieni osa sen kokonaiskustannuksia), terveydenhuolto jne. Tuskin sinun vanhempasi niitä ovat maksaneet...

    Äänestä

  • -P- kirjoitti:

    olen aika varma että donj:llä ei ole lapsia, koska ketkään ei lapsia saa hankkia. Ei teiniäidit, monikulttuuriset perheet, köyhät, yksinhuoltajat, eivätkä ketkään jotka joskus voi joutua yksinhuoltajiksi, joten ketkään ei saisi lapsia hankkia. Onneksi tuollaista donj:n maailmaa ei koskaan tule, koska se kuolisi hyvin pian sukupuuttoon.

    Äänestä

  • ei . kirjoitti:

    Niin minäkin vähän epäilen. Taitaa DonJ vain olla niitä yksinäiseen elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä, jotka purkavat pettymyksiään ja katkeruuttaan muihin ihmisiin. Vaikka eihän se ole meidän vika, ettei hän ole elämässään onnistunut...

    Äänestä

  • DonJ kirjoitti:

    ..niin katsotaan, kuka tekee sitten lapsia ja kenen kanssa? Vois aikalailla yht.kunta tervehtyä. Teiniäiskien, yh-naisten määrä romahtais ja ydinperhe nousis uuteen kunniaan.

    Meillähän on ympäri maailmaa esimerkkejä valtioista, joissa ei tukia saa. Siellä on sitten paljon katulapsia, rikollisuutta, huumeita... Jotkut rikastuvat (verojahan ei ole viemässä heidän tulojaan), kun taas toiset koittavat hankkia elantonsa ryöstämällä rikkailta, mistä seuraa, ettei kukaan ole tyytyväinen. Köyhillä ei ole mahdollisuutta petrata, koska töitä ei voi saada, eikä tietysti koulutustakaan, koska siihen ei ole varaa. Lisää "terveen" yhteiskunnan elämän menoon liittyvää voi seurailla mm. uutisista tai sitten mennä muuttaa vaikka sellaiseen maahan, ettei tarvitse kärsiä täällä.

    Äänestä

Mitä duunia teini saa, että elättää lapsen?

Äänestä
  • Ei teini tarvitse rahaa elättääkseen lapsensa. Hän tarvitsee sen 5 euroa ostaakseen kondomeja. Emme tarvitse teiniäitejä, tai ylipäätään lapsia lisää vaan yhteiskunnan asennemuutoksen suhteessa ehkäisyyn. E-pillerit kaikille, jotka haluavat, kelakorvauksen piiriin? Hyvät ihmiset, seksi on ihana ja mukava asia, mutta vastuunsa tulee kantaa!!

    Äänestä

eivätkö nuoret äidit mielestäsi tarvitse tukia? sehän on hyvä että heille on jotain millä he pärjäävät jos eivät muualta saa rahaa. olen myös samaa mieltä että lapsen teon voisi jättää ainakin sinne asti kun on edes ammatti.. mutta kun niitä teiniäitejä nyt vaan tulee, on parempi että heillekin on jokun apu olemassa. itse sain lapsen 19 vuotiaana ja tuilla eleltiin aika pitkälle.mieheni opiskeli ja minä olin kotona. sitten lähdin minäkin opiskelemaan..ei se elämä herkkua kyllä ollut!

Äänestä
  • Eikö yhtään hävetä elää tukien varassa?

    Äänestä

  • DonJ kirjoitti:

    Eikö yhtään hävetä elää tukien varassa?

    Toivon ainakin, ettei häntä hävetä, koska jokainen Suomessa saa elämänsä aikana tukia. Eikö sinua DonJ yhtään hävetä saamasi tuet??

    Äänestä

  • DonJ kirjoitti:

    Eikö yhtään hävetä elää tukien varassa?

    hmm.. ei hävetä.. no ehkä hävettää joskus.. eihän se oikein ole tehdä lasta ja elää sitten tuilla.. oikeassa olet. mutta pointtini olikin että ajattele jos tukia ei olisi..mikä hyvinvointi´valtio suomi sitten olisi.. kyllä ne tuet on äideille tarpeen! turha niitä on moittia jotka niitä saa!

    Äänestä

  • juu kirjoitti:

    Suomessa painotetaan liikaa materiaalista hyvinvointia, mutta minkälainen hyvinvointi Suomessa oikeasti on? Huostaanottojen määrä lisääntynyt huimasti, vaikka tukien määrää lisätty ja korotettu. Miten on mahdollista, että esim. 50-luvun Suomessa huostaanottojen määrä oli ehkä vain kymmenesosa, vaikka ei ollut tukien viidakko mitä nykyään on. Kyllä kyseessä on perheen henkinen hyvinvointi ja se pitäisi olla mittarina hyvinvoinnista eivätkä sos. tuet.

    Hienoa DonJ: vihdoin asiallinen teksti! Jatka samaa rataa, niin voit saada kunnollista keskustelua aikaan!

    Haluaisin vain kysyä, että jos perheen henkistä hyvinvointia pidetään mittarina hyvinvoinnista, (niinkuin pitäisikin olla) eikö tuet pitäisi lukea tähän mukaan? Eletään kuitenkin 2000-lukua, ja tilanne on mitä on! Mielestäni ei päästä unelmayhteiskuntaan (milloin siihen ikinä päästäisiin?) leikkaamalla kaikki tuet pois...kyllähän sekin vaikuttaa perheen henkiseen hyvinvointiin.

    Äänestä

  • DonJ kirjoitti:

    Suomessa painotetaan liikaa materiaalista hyvinvointia, mutta minkälainen hyvinvointi Suomessa oikeasti on? Huostaanottojen määrä lisääntynyt huimasti, vaikka tukien määrää lisätty ja korotettu. Miten on mahdollista, että esim. 50-luvun Suomessa huostaanottojen määrä oli ehkä vain kymmenesosa, vaikka ei ollut tukien viidakko mitä nykyään on. Kyllä kyseessä on perheen henkinen hyvinvointi ja se pitäisi olla mittarina hyvinvoinnista eivätkä sos. tuet.

    50-luvulla oli myös se avioeron saaminen lähes mahdotonta, jos ei ollut kunnon syytä. Uskonnolliset syyt ja kunnia olivat paljon painavampia seikkoja kuin nykyään. Vertaapa vain teiniäitiä 50-luvulla ja 2000-luvulla. Asia oli hieman erilainen. Suomikin on nyt ehkä hieman taloudellisesti vakaampi kuin sodan jälkeen. Asiat muuttuvat ajan myötä. Valitettavasti kaikki eivät pysy perässä. Vai haluaisitteko vieläkin elää 50-luvun yhteiskunnassa??

    olet ilmeisesti elänyt 50luvulla ja 2000luvulla. Muuten et voi arvostella molempia.
    Kerrohan nyt sitten, mikä oli näissä asioissa (perheessä, lapsissa, avioliitossa ja teineissä) päin seiniä verrattuna nykyisyyteen?

    Äänestä

Saman ilmiön olen minäkin pannut lähipiirissäni merkille. Aika moni nuorena lapsensa tehneistä on jämähtänyt lastensa kanssa kotiin Kelan ja sossun tukien varassa elelemään. Ammatin ja/tai työpaikan hankkimisesta ei ole enää vuosiin ollut mitään puhettakaan. Eihän se "leipä" heillä varmaan kovin leveä ole, mutta kaipa siihenkin tottuu..? Syyksi he sanovat sen, ettei heidän kannata tehdä mitään, kun he menettäisivät heti kaikki tuet ja käteen ei jäisi työnteosta juuri enempää kuin mitä nyt saa, tai jos hyvällä onnella onnistuisikin saamaan muutaman satasen enemmän kuin nyt, se ei ole paljoa siitä että vietät 8 h päivässä työpaikalla... Minusta tuo asenne on väärä ja käy liian kalliiksi tälle yhteiskunnalle. Mitähän noistakin lapsista tulee, kun imevät tuon asenteen jo äidinmaidossa...

Äänestä
  • Asenne tulee osaksi ehkä työkkäristä käsin. Yksi fakta tapaus: Työttömälle tarjottiin töitä. Työvoimatoimistossa asioidessaan virkailija oli kehoittanut miettimään tarkasti ottaako ko.työn vastaan koska tukien määrä pienenisi.

    Äänestä

  • Olis ihan kiinnostavaa tietää että millä rahoilla ne sitten elää jos ei palaa takaisin opiskelemaan tai etsi töitä äitiysloman jälkeen??

    Pakko se on töihin mennä kun vuosi on ollut äitiyslomalla!Niin ainakin meillä oli!Eihän siitä muuten mitään olis tullut!Tuet on niin pieniä nykyään ettei kukaan niillä pärjää!

    Mulla esim äitiys loman aikana meni koko äitiysraha,asumistuki ja lapsilisä pelkästään vuokraan!

    Luojan kiitos miehelläni on vakituinen työpaikka ja hyvä palkka!

    Olen kuitenkin sitä mieltä että tuet pitää olla olemassa niille jotka niitä tarvitsevat!! Ei koskaan voi tietää milloin tulee se päivä kun itse niitä tarvitset!!

    Äänestä

No oletkos miettinyt sitten sitä kuka maksaa
eläkkeesi,kun olet vanhus...jos tässä maassa
rikkaat vain lapsia tekisi olisi suomi kohta
todella"kusessa" katsos,kun nuo rikkaat tekevät
vähiten lapsia verrattuna köyhempiin.(Ja itse sain
teiniäitinä ihan vain saman tuen kuin 30 v äitikin sai!)

Äänestä

JOS ihminen on haaveillut lapsesta saakka saavansa lapsia, perustavansa perheen, niin sinun mielestäsi niin ei saisikaan tehdä, jos ei ole voittanut lotossa tai molempi puoliso saanut vakituista työpaikkaa? hoh hoijjaa.
ja kuka tahansahan voi erota! esim sinä sitten nelikymppisenä kun uskallat sen lapsesi tehdä. sitten pitää sinunkin niitä tukia nostella, kun olet yksinhuoltaja. tuskin sinäkään kieltäydyt lapsilisistä ja äitiyspäivärahoista?
mikään ei ole varmaa tässä maailmassa.
monet kuitenkin haluavat nuorena saada lapsensa, että jaksavat hoitaa ja huolehtia heistä aikuisikään asti, ja loppuelämänsäkin.

Äänestä

Kuulostaapa kummalta. Itse teiniäiti 19 v sitten.
Tottakai kaikki ajatteli että yhteikunnan elättihän tuosta tulee.
Muistan kyllä ajan kun kävin " sos,toimiston luukulla" luukulla kysymässä rahaa pienen lapseni syöttämiseen niin 1 mk:n olisivat antaneet. Nyt jo lähes 40v. olen erittäin hyvässä johtavassa asemassa oleva henkilö jota ei tosiaankaan tarvitse valtion elättää. Siitä huolimatta vaikka nuorella iällä teinkin ensimmäisen lapseni olen varmasti omilla maksamillani veromarkoilla korjannut asian. ehkei kannattaisi aina olla niin valtavan jyrkkä katsontakannoissaan saattahan olla että sinä joka olet hankkinut lapset n 40v sun lapset saattaa hankkia lapset 16v. Onhan siinä sitten hyvä selitellä että en tarjoittanut sua tai sua.
Voin melko varmasti puhua joka teiniäidin puolesta ja heidän tekemisistään valinnoista mihin susta kritisoitsija ei oo. VALITA ELÄMÄN JOTA MONI MUU EI USKALLA JA HALUA. MUTTA TAPPAISITKOS SINÄ OMAN LAPSES? MINKÄLAINEN MORAALI JA ETIIKKA SULLA ON?!
Köyhänä en ole syntynyt ja köyhäksi en aio tulla!

Äänestä
  • Vain täysin idiootti ihminen yleistää juuri tuolla tavalla. Kaikki teiniperheet eivät todellakaan ole köyhiä! meillä on ainakin aina pärjätty, samaten kaikki kaverini joilla on lapsia. Itse tienasin töissä ollessani enemmän kuin vanhempani!! Opiskelemaankaan en lähtisi enää ellei olisi varaa elää säästöillä, koska opintotuella ei eletä.

    Äänestä

  • äiti vm-84 kirjoitti:

    Vain täysin idiootti ihminen yleistää juuri tuolla tavalla. Kaikki teiniperheet eivät todellakaan ole köyhiä! meillä on ainakin aina pärjätty, samaten kaikki kaverini joilla on lapsia. Itse tienasin töissä ollessani enemmän kuin vanhempani!! Opiskelemaankaan en lähtisi enää ellei olisi varaa elää säästöillä, koska opintotuella ei eletä.

    harvalla nuorella perheellä rahaa jää jemmaan. Itse en tunne ainoatakaan nuorta perhettä, joka saisi rahaa säästymään, saatikka sitä tilillä olisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ninnu kirjoitti:

Olen pitkään jo kummastellut miten ihmeessä kukaan uskaltaa tehdä lapsia nuorena, jos taloudelliset asiat eivät ole ok. Mielestäni nuoret yh-äidit ovat esim. suuri taloudellinen rasite yhteiskunnalle. Rahat joita he "nostavat", ovat pois oikeasti niitä tarvitsevilta, esim. pitkäaikaissairailta ja vammaisilta. Miksi ainakin minä tunnen niin monta ex-teiniäitiä jotka eivät vielä kolmekymppisenäkään ole töissä ja veroja maksamassa? Kotiin yhteiskunnan varoilla lapsia tekemään kun on niin helppo jämähtää. Uskaltaako kukaan olla kanssani samaa mieltä? Ja huom! Olen itsekin vasta 21- vuotias. Olen tosin jo päättänyt etten koskaan tee lapsia nimenomaan taloudellisten seikkojen vuoksi. Haluan nauttia ansaitsemistani rahoista itse. Miehellenikin olen sanonut että lapsia tulee vain jos voitamme lotossa:)Eli mieluummin näkisin asian niin että ne tekisivät lapsia joilla on siihen varaa, ja jotka eivät tarvitse yhteiskunnan rahoja ja taas ne joiden raha-asiat ovat rempallaan keskittyisivät vain siihen että heistä joku päivä tulisi yhteiskuntakelpoisia ja veronmaksajia. Enkä muuten itse ole todellakaan mikään pohatta vaan sosiaalialalla työskentelen eli myös tiedän mistä puhun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu