Hei! Oletteko käyneet lukemassa Suomi24 sinkut palstalla kuinka pahasti haukutaan Suomalaista koulujärjestelmää ja en yhtään ihmettele?. Aikuisia miehiä ja naisia lähetetään opiskelijoiksi esimerkiksi lasten/teinien ammattikouluihin työkkäristä. Mitä ihmeen järkeä on kouluttaa henkilöitä ensin 3 vuotta ammattikoulussa jotka eivät välttämättä ole kyseisille alalla edes tulossa. Ammattikouluihin ja lukioihin hakee pääasiassa nykypäivänä nuoria ja nuoria aikuisia pääsääntöisesti siksi koska tulee hakuoikeus ammattikorkeakouluun/yliopistoon. Toki siellä on niitäkin henkilöitä jotka jäävät pysyvästi sille alalle mutta nykypäivänä älyttömän moni suorittaa lukion tai amiskan vain siitä syystä, että pääsee jatkamaan opiskelua omaan tahtomaansa ammattiin jotka ovat usein jatkokoulutus paikkoja aikuiskoulutus puolelle tai ammattikorkeakoulu/yliopisto puolella. Ihan turhaa haaskausta yhteiskunnassa pyörittää aikuisia ihmisiä 3 vuotta lukiossa tai ammattikoulussa siksi että pääsee hakemaan jatkokoulutus paikkoja. Miksi aikuinen ihminen ei voi kätevästi ruveta suorittamaan haluamaansa ammattia tuosta vain ja kirje kurssilla se hakuoikeus tehdä? Mitä järkeä on kiusata aikuisia naisia tai miehiä näillä lasten ammattikouluilla tai lukiolla miksi asialle ei ole yhteiskunta tehnyt mitään? Ihan sairasta touhua istua 3 vuotta joko lukiossa tai ammattikoulussa yhden saatanan hakuoikeuden takia. Siksi siellä monet on nykypäivänä ainut syy monilla.
Suomalaisessa koulujärjestelmässä on todella pahaa vikaa!
Turhautunut jo!
3183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki tämä edelläkuvattu toiminta tapahtuu siksi, että systeemi työllistäisi opettajia ja työkkärin virkailijoita. Lähettämällä porukkaa minne milloinkin virkailijat tekevät itsestään mukamas tarpeellisia ja opettajan työ ja asema on Suomessa pyhä lehmä, johon ei saa puuttua eikä heidän työtuntejaan saa vähentää. Koulutus työllistää opettajien lisäksi myös muuta henkilökuntaa. Mietipä, kuinka paljon Suomessa olisi työttömiä opettajia ja virkailijoita, jos tämä monimutkainen systeemi päätettäisiin purkaa. Minne ne kaikki laitettaisiin?
Näinhän se on mutta kyllä ottaa päähän ja raivostuttaa tälläinen leikkiminen koska ihan tehokkainta olisi kun ihminen pystyisi heti alusta lähtien tähtäämään suoraan tavoite ammattiin mahdollisimman nopeasti jotka ovat usein siellä yliopisto/ammattikorkeapuolella nykypäivänä todella monella ja siinä tehokkaasti tekisi pitkän työuran eikä haaskaisi aikaansa turhanpäiväsissä laitoksissa. Ihan lukossa on laadukas tulevaisuus ja hyvä elämä jos puuttuu amiska tai lukio. No eihän sitä hyväosainen työkkäri virkailija ymmärrä mitä tarkoittaa ihmiselle nykypäivänä kun ei ole kunnon ammattia. Se on yhtä helvettiä se elämä kaukana mistään hyvinvointinormaalista elämästä.Mahdollinen perhekin/lapset tarviisi ruokaa pöytään ja ei tollainen jatkuva pyöriminen koulusta toiseen sekä ikuinen opiskelu todellakaan tuo sitä leipää pöytään ainakaan nopeasti. Ihmisen on syötäväkin jotain ja pystyttävä viettämään suurinpiirtein edes normaalia elämää taloudellisesti. Mut samahan se on sellaiselle yhteiskunnassa hyvinvoivalle ihmisille joilla menee hyvin ja rahaa on kun roskaa sekä hyvinvointia eikä tarvii välittää muista!
Löysin tämmöisen vanhan keskustelun ja en voi olla kommentoimatta. Opetusministeriössä laaditaan lait ja asetukset siitä, että mitä pohjatutkintoja on oltava, jotta saa hakuoikeuden ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Esimerkiksi matematiikasta tai vieraista kielistä on vaikea selvitä yliopistossa pelkällä peruskoulupohjalla, koska siellä oletetaan sinun hallitsevan lukion oppimäärän verran kyseisiä aineita. Tämän vuoksi ne pohjatutkintovaatimukset asetetaan. Työkkäristä ei ikinä passiteta ketään lukioon tai ammattikouluun, kyllä opintojen aloittaminen on aina työnhakijan oma valinta. Eikä työvoimatoimisto mitenkään ole vaikuttamassa näihin pohjakoulutusvaatimuksiin.