Hei, onkohan täällä muita kenellä on laskettu aika huhtikuussa?
Odotan esikoistani, ja plussasin jo pari vk sitten. Poikaystäväni jätti kun saimme tietää raskaudesta, se ei siis ollut suunnitelmissa, mutta niin vain kävi. Ensi reaktioni oli mitä onnellisin, ja olisin ollut hyvin pettynyt jos testi olisi ollut negatiivinen, vaikka tämä ei ollutkaan suunnitelmissa. Exäni ei kuitenkaan innostunut asiasta, vaikka aluksi olikin sitä mieltä että kyllä me pärjätään ja sanoi että hänestä tulee hyvä isä. Hän kuitenkin muutti mieltään, ja päätti ettei edes halua isyyden tunnustamista. Olin aluksi surun murtmana, mutta ajatukseen tottuu. Välillä tulee ahdistunut olo että mitä mä olenkaan nyt tekemässä ja onko musta siihen yksin, mutta jossain sisimmässäni tiedän että on. Miten te muut jaksatte yksin? Mulla on hyvä tukiverkosto ainakin, että totaalisen yksinhän en jää. Onko muita samassa tilanteessa olevia?
Odotan esikoistani, ja plussasin jo pari vk sitten. Poikaystäväni jätti kun saimme tietää raskaudesta, se ei siis ollut suunnitelmissa, mutta niin vain kävi. Ensi reaktioni oli mitä onnellisin, ja olisin ollut hyvin pettynyt jos testi olisi ollut negatiivinen, vaikka tämä ei ollutkaan suunnitelmissa. Exäni ei kuitenkaan innostunut asiasta, vaikka aluksi olikin sitä mieltä että kyllä me pärjätään ja sanoi että hänestä tulee hyvä isä. Hän kuitenkin muutti mieltään, ja päätti ettei edes halua isyyden tunnustamista. Olin aluksi surun murtmana, mutta ajatukseen tottuu. Välillä tulee ahdistunut olo että mitä mä olenkaan nyt tekemässä ja onko musta siihen yksin, mutta jossain sisimmässäni tiedän että on. Miten te muut jaksatte yksin? Mulla on hyvä tukiverkosto ainakin, että totaalisen yksinhän en jää. Onko muita samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hei moi. Tiällä olisi melko sama tilanne, mutta la on maaliskuussa. Mie jaksan itekseen todella hyvin. Mietityttää vaan miten käy kun maha kasvaa ja emsaa kaikkea itse tehdyksi. :)
Täälläkin tuleva ehkä yh. Avioero vireillä ja nyt raskaana. Yllätyksenä tuli ja olen päättänyt lapsen pitää. Nyt ihmetellään ja mietitään, että mitähän tässä käy. Toivon tietysti, että asiat vielä ehkä saataisiin korjattua, muuta olen myös asennoitunut siihen, että saatampa lasteni kanssa tulevaisuudessa olla yksin =(
Toivottavasti saatte asiat selvitettyä, ja jos asiat ei mene putkeen, niin muista että asioilla on tapana järjestyä ja yleensä asiat tapahtuvat aina "parempaan päin", eli jotain hyvää voi koitua myöskin avioerosta jos parisuhde ei ole toiminut.. Itse ainakin yritän ajatella positiivisesti asiaa että vaikka jäänkin yksin, niin minua ei ole ainakaan huono parisuhde haittaamassa kasvatusta, ei ole siis lisästressiä mistään riidoista, ongelmista ym.. Vaikka siis onhan se tärkeää ja ihanaa kun on joku siinä vierellä ketä rakastaa ja jolta saa tukea.. Mutta varmasti pärjää hyvin yksinkin ja tulevaisuudessa mahdollisuus tavata uusi kumppani :)
Haluaisin sanoa sanasen. Vaikka miehesi lähtikin ja jätti sinut raskauden kanssa, voi hän jälkikäteen ilmoittaa haluavansa tavata lasta. :/
Nimimerkillä kokemusta on... Rupesin viime marraskuussa -2011 odottamaan poikaani ja silloisen miehen kanssa vielä yhdessä olin. Heti plussaamisen jälkeen lähti läpyttää ja ilmoitti ettei koskaan halua lapsestaan kuulla mitään. Noh aikaa meni, rakensin uuden suhteen, ravasin sairaalassa raskauden loppuajan uuden miehen tukemana ja hän tuli synnytkseen mukaan kanssa. :)
Olisikohan viikon verran mennyt synnytyksestä kun sain viestiä ex-mieheltä, kovasti kyseli kuulumisia ja elämän tilanteesta. Lopuksi sitten loksautti että olisiko mitenkään mahdollista et hän voisi nähdä poikansa?!? Voin myöntää et sillon sai se ihminen kuulla kunniansa ja muutaman poikkipuolisen sanasen.
Sovin että hän voi lasta nähdä minun tai uuden mieheni seurassa. On nyt mennyt viikko ja en ole exästä kuullut sen koommin, ehkä se kohta taas muistuu mieleen että hänellä on poikakin... Eli sellasta. (:
Täällä olis sellainen tilanne, että mies kyllä sanoo haluavansa olla mukana tulevan lapsen elämässä, eikä missään nimessä haluais erota. mutta sen jälkeen kun kerroin raskaudesta ei ole häntä näkynyt kun kerran.(Aikaa kulunut muutama kuukausi) Asutaan erillään, yhteenmuutto ei tule ainakaan olemaan mikään ratkaisu näihin ongelmiin. Vaikka sitä hän ehdotti. tottunut itse siihen jo että on ns. yksin, enkä tunne seurustelevani vaikka käytännössä seurustelen. Pitää rueta setvimään näitä asioita tämän miehen kanssa, koska ei minun mielestä ole enää mitään järkeä tässä touhussa. Sanat ja teot ei kohtaa tässä tilanteessa ollenkaan miehen osalta. Vaikea tilanne sinällään, ja päässä pyörii paljon ajatuksia itsellä. Jospa tähän tulisi jotain tolkkua. Ja jos toisilla samanlaisia tilanteita, niin mielellään haluaisin kuulla.
Täällä olis kans yh. LA on kans huhtikuussa ja ei lapsen isä halua olla tekemisissä. Tosin miehen tausta on aika hurja joten tosiaan on paljon parempi näin ! Hienosti yksin pärjänny alun vaikka väsymys onkin hirmuinen ja koti on kun kaatopaikka =( niin onneks joku aina on joka haluaa auttaa :) Tosiaan energistä aikaa odotellessa!
Täällä myös tulevayksinhuoltaja. LA huhtikuussa.
Ero tuli eilen. Olo on kauhea. Yritän rauhoitella itseäni mutta itkemisestä ei tule loppua. Mies oli alussa enemmän innoissaan (vahinko)raskaudesta kuin minä. Kiinnostus raskaudesta siirtyi pikku hiljaa päihteisiin ja muihin naisiin. En usko, että varsinaista pettämist tapahtui. Siinä sitten tuli eropäätös, kun tuntui että kaikki muu kiinnostaa enemmänkuin minä ja meidän parisuhde ja tulevaisuus. Suhde on ollut yhtä vuoristorataa...
Pelottaa yksin oleminen ja kaikessa pärjääminen. Toivoisin, että asiat olisivat vielä hyvin. Haluaisin rakentaa sitä tulevaisuutta yhdessä miehen kanssa. Mutta se ei taida olla mahdollista.
Liljankukkanen, juttusi kuullostaa kyllä niin siltä että meidän tulevilla lapsilla voisi olla sama isä, vaikka ei varmasti kuitenkaan ole :-)
Ihan järkyttävää lukea näin paljon näitä juttuja, että mies puhuu yhtä ja tekee toista, kävelee vastuusta kuin se olisi tumpattu rööki.
Luojan kiitos me nykyajan naiset pärjätään taloudellisesti omillamme, vaikka tiukkaahan se tuleekin olemaan.
Itselläni ennestään yksi vanhempi lapsi, ja toista nyt odotan. Monet kerrat olen viime viikkojen aikana itkenyt eroitkut, sitten taas jutellut miehen kanssa ja uskonut parempaan huomiseen. Nyt tilanne on kuitenkin taas tämä että ei ole näkynyt yötä kotona, ja pitäisi taas jaksaa olla realisti.
En tiedä joudutaanko me enemmän stressaamaan tulevaisuudesta lapsen kanssa yksin, vaiko siitä että kasvaako nämä pikkupojat vielä raskauden myötä aikuisiksi? Toivossa on hyvä elää, mutta eihän se varmaan siinä vaiheessa lohduta kun joutuukin tilaaman taksin synnärille kun tukea ei näy eikä kuulu.
Meillä tianne on auki tällä hetkellä. Mies palasi kotiin juomisreissultaan. En jaksa olla koko aika vihainen. Yritän miettiä syitä miehen käytökselle mutta en ymmärrä kuitenkaan. Tottakai tilanne pelottaa meitä molempia, varsinkin kun esikoinen kyseessä. Mutta onko sen pakko olla aina mies, jonka tarpeet ja haut menevät edelle eikä minulla ole väliä?
Itse olen myös miettinyt tuota tulevaisuutta. Onko parempi miehen kanssa, joka käyttäytyy noin vai onko parempi vain yksin. Meillä on myös rahankäyttö suuri ongelma. Miehellä on suuremmat tulot mutta käyttää minun rahojani. Joudun nykyään valehtelemaan palkkani suuruudesta ja rahankäytöstäni, että rahaa jäisi säästöön sekä tuleviin hankintoihin.
Minulla on ilmennyt taas masennusta. Kärsin muutama vuosi sitten vakavasta masennuksesta ja olin silloin sairaalahoidossakin. Onneksi nykyään tunnistan tunteet ja masennuksen oireet hyvin. Osaan hakea apua, jos olo menee mahdottomaksi. Pelottaa oma jaksaminen. Tottakai tämä tilanne stressaa ja pahentaa vain oloa. Nukkuminen on myös tullut taas ongelma. Tai oikeastaan se kun en saa nukuttua, se vie voimia paljon. Erilaiset pelkotilat heräävät yöllä yksin ollessani ja yöunet jäävät silloin usein pariin tuntiin.
On tää elämä välillä hyvin hankalaa.
Näin jälkiviisaana taustalta huutelen..
Jos mies käyttäytyy noin, kannattaa ennemmin olla yksin alusta alkaen. Minulla on kaksi lasta edellisestä suhteesta, 8- ja 9-vuotiaat. Lasten isä oli juurikin tuota samaa "rotua" Katsoin hänen touhujaan lasten syntymän jälkeen vielä viisi vuotta, vaikka ongelmat alkoivat heti kun aloin esikoistani odottamaan.
Tästä seurasi se, että tänä päivänäkään lapset eivät kunnioita minua ja minun asettamia sääntöjä. Miksi kunnioittaisivatkaan, eihän he ole koskaan nähnyt kenenkään muunkaan niin tekevän?
Nyt vuosia liian myöhään on todella vaikeaa opettaa lapsia kunnioittamaan äitiään. Heidän isä ei ole enää lainkaan lasten elämässä mukana, viina vei voiton.
Nyt kun olen uudessa suhteessa, lapset ovat kuin ällikällä lyötyjä; Miksi tuo mies on niin kiltti äitille? Äiti jopa nauraa. Ja on onnellinen.
Joten ihan vain neuvona voin sanoa, ennemmin yksin kuin p*skassa parisuhteessa.
YH-äidit eivät enää ole nykypäivänä tabu, jopa meihin voi rakastua :)
Äippyli_85: kiitos viestistäsi, Se pisti miettimään miten parinsuhde ja isän käytös vaikuttaa lapsiin todella.
Kyllä tässä nyt ollaan yksin. Olen tyytyväinen päätökseeni. Yksinhuoltajuutta aion hakea todellakin. En halua lapseni olevan vaarassa isänsä kanssa. Hänellä on vakavia käytöshäiriöitä sekoitettuna päihteisiin, niin siintä ei seuraa mitään hyvää lapsen elämässä.
Pakko saada vähän avautua.. Päätin lapsen ns "tehdä" yksin koska lapsen isä ei millään tavalla ota vastuuta lapsesta. No joo oma päätös. Mut nyt kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle, tuntuu olevansa niin yksin.. Kaverit ei soittele koska oot raskaana.. Muutama välillä soittelee mut se siitä. Tottakai on nuo sukulaiset (äiti,sisko) mut ei nekään tunnu ymmärtävän..
Tuntuu siltä että vois lähtee maanalle piiloon hetkeks nii oliskohan sitten asiat paremmin ?
Ne on näää hormoonit saanu pään sekasi =/
Miten teille KAIKILLE tuli vahinkoraskaus? Miksei nykyään käytetä ehkäisyjä? Joo joo, söin pillereitä mutta petti. Ei kuulkaas näin monelle kuin nykypäivänä. Ja etenkin ap, testiä tehdessäsi toivoit sen olevan plussa, eli ilmeisesti ehkäisyä edes ei käytetty, vaikka lasta ei ainakaan miehen puolelta suunniteltu.
Ja minkäköhän takia aina sanotaan VAHINKOraskaus, se tuli yllätyksenä kyllä, mutta ei sitä tarvitse ottaa niin negatiivisesti kun kyse on kuitenkin niinkin kauniista asiasta kuin lapsi, ja mitään sen parempaa ei ole! Itselleni tämä oli ainakin onnenpotku vaikka yksin jatkankin tästä, ja todellakin parempi näin kuin jossain paskassa suhteessa jossa tuhannet ihmiset rypee ja vanhempien ongelmat näin heijastuvat lapseen. VAIKKA en käyttänyt ehkäisyä, mies sen tiesi aivan yhtä hyvin kuin minä, ja vastuutaan ei kantanut. Ja hyvä näin, kävi siis ilmi että hän on täysi urpo ja pääsin hänestä eroon näinkin helposti ja mukavasti. Nyt odottelen pienokaista yksin, onnellisena, vaikkakin joskus iskee epävarmuus, mutta minulla on ja tulee olemaan kaikki, ellei paremmatkin mahdollisuudet antaa lapselle onnellinen koti joka on täynnä iloa, naurua, rakkautta ja onnen hetkiä! Ei yh ole mikään tabu enää, niinkuin joku aikaisemmin jossain kirjotti, niin myös meihin yh äiteihin voi rakastua! Käytti ehkäisyä tai ei, kyse on siitä että onko valmis äidiksi. Pitäkää mielenne positiivisina ja sulkekaa kaikki inhottavat asiat/ihmiset elämästänne pois, ette tarvitse niitä. Muistakaa että jo nyt lapsi tuntee ja aistii äidin tunteet, joten pitäkää masu turvassa huonoilta asioilta :) Jaksamista odotukseen! ;-)
Nykyään naiset muka luulee olevansa kovin korkealla sosiaalisessa asemassa jos ovat yh ja pärjäävät ilman miestä. Mmmm. Sitten kuitenkin tulee se kaipaus siihen omaan kultaan kun lapsikin kasvaa ja ei enää tartte mutsia 24/7. Kaikkia miehiä kun ei nappaa toisten kersoja kaitsea. Otan mielummin muijan jolla ei oo kakaroita ja yhdessä hankitaan jos hankitaan. Toisten kersoja en ala kaitsee ja maksaa kustannuksii ku jotain tarttevat. Sitä paitti heti jos joku muija sytyttää, sitte sanoo että sillä on skidi kotona ni johan loppuu kiinnostus.
Aattelin tänne kirjottaa mutta näköjään siis aivan väärässä paikassa kun tuommoisia ihmisiä löytyy..
Tosiaan pillereitä en syönyt, kondoomia ei käytetty. LAPSI ON TERVETULLUT! kertaakaan en miettinyt että pidänkö vai en, se oli selvää päätös.
Te ette todellakaan tiedä mitä tarinoita näihin oikeesti liittyy, vai kertookohan kaikki ihan koko totuuden tänne? Asiat ei ole niin mustavalkoisia kun eräs antoi ymmärtää.
Poistun siis sivuilta odottamaan yksin haluttua pientä rakasta nuppua!
Tutustuin lapsen isään noin vuosi sitten. Tulin raskaaksi toukokuussa ja nyt yksinhuoltajaksi helmikuussa. Kun päätin pitää lapsen, mikä toki oli itsestäänselvyys koska ei ollut vahinko. Lapsen isä ilmoitti, että hän on seurustellut naisen kanssa jo kaksi vuotta. Eli minä olin niinsanotusti se toinen nainen. Oli silti erittäin iloinen lapsesta ja suunniteltiin tulevaisuutta kaikesta huolimatta. Kaiken piti mennä erilailla. Tyhmä minä, kun uskoin ja luotin. Tähän saakka hän on jatkanut veivaamistaan. Ei tiedä mitä haluaa. Lupaa asioita, muttei pidä mitään edes tavallisissa arkisissa asioissa. Valehtelee silmät päästään. Ja luulee vielä, että uskon kaiken. En usko, ummistan vain silmät. Ja katkaisen välit häneen, kun mittani tulee täyteen. Teen sen ihan jo oman mielenterveyteni ja ennenkaikkea lapsen takia. Ei sellaisesta ole kasvattamaan lasta, jos jo lapsen äitiä kohdellaan kuin kynnysmattoa eikä oteta vastuuta mistään. Muistakaa naiset, että olette aina vahvoja vaikka välillä itkettää ja tuntuu että kaikki putoaa alta!