Kuinka kauan päivät siis kestävät, jos valitsee esim. tasan vaaditut 75 kurssia? Itellä koulumatka tulee kestämään tunnin ja kun on harkkoja jo puol kuudelta niin en ymmärrä, että miten mä ehdin. Sitten vielä kaikki läksyt päälle. Ei kai esim. oo joka päivä jotain 8-16?
Lukiopäivien kesto?
10
6651
Vastaukset
- 7+12
Itse saa tehdä lukujärjestyksensä. 9:45-14:30 oli varmaan minulla normaaleissa kuuden kurssin jaksoissa tavallisin päivä, mutta mukaan mahtui myös 8:15-17:xx ja 9:45-11:00 -päiviä. Harvoin meni yli puoli kolmeen, useammin pääsi yhdeltätoista.
- Lukiolainen.
Riippuu ottamastasi kurssien määrästä ensimmäisenä vuonna. Suositeltu määrä on noin 30 kpl. Lisäksi jossain jaksossa voi olla "vain" viittä ainetta, mutta toisessa taas vaikka kahdeksan.
Kehotan kuitenkin ottamaan enemmän kuin 30 kurssia ensimmäiselle vuodelle. - 54587
Voit siis itse tehdä lukujärjestyksesi viimeistään toisena vuotena. (meillä tehtiin valmiiksi koko eka vuosi) Eri lukioissahan on eri ajat oppitunneilla, meillä ensimmäinen tunti alkaa 8.30 ja vimmeinen päättyy klo 16.15. Oppitunnit ovat siis siinä välissä. Itselläni on viikossa yksi päivä yleensä, jolloin pääsen klo 16.15, muuten n. klo 13-15.15 aikaan :)
- hdydjdsbdosk
Kiitos vastauksista.
- fdsfae
Mäkin suosittelen, että kannattaa ottaa väh. 30 kurssia ekalle vuodelle! Mulla tulee olemaan joka päivä 8-16 päiviä joissakin jaksoissa. Ärsyttävää, mutta pakko jaksaa...
- 2 vuosi
Mulla on kyl aikas pitkiä päiviä, helpostikin yli 8h 3-4 päivänä viikossa, sillon varsinkin menee kauan kun on 8.00-16.00 tunteja, siihen ynnätään kilometrin kävelymatka 20km bussimatka ja sen bussin venailu.. Eli noin 1-1,5h kotimatka per suunta. Niin ja kursseja on joku 77 ainakin näillä näkymin.
Sitten ne läksyt kotona ja päivä onkin siinä jo suurinpiirtein.. - lollero
Itse saat päättää. Mut mä ainakin tein silleen, et viimeselle vuodelle jäi jopa vapaapäiviä :Dd
- ...................
Itse pystyy vaikuttamaan kurssien järjestelyyn. Otin aluksi pitkän matikan ja aloitin ranskan, mutta jätin ranskan sitten pois. Mieluummin lyhyitä päiviä :) Lisäkieliä olen opiskellut nyt yliopistossa.
Ensimmäisenä vuonna oli joitakin jaksoja, jolloin oli pitkät päivät. Toisena vuonna oli vähän helpompaa, ja joissakin jaksoissa oli melko lyhyitä päiviä. Kolmantena vuonna oli myös leppoisampaa. Hyppytunteja oli myös.
Jos on rankkaa, niin aina voi siirtää jonkin kurssin myöhemmäksi (ainakin jos on sellainen lukio, joissa on useampia ryhmiä. Meillä oli 9 eri luokkaa joka asteella). Ei tullut silloin mieleen, mutta myös kesällä voi opiskella lukion kursseja tai kerrata, ja opettajilta voi kysyä, jos jonkin kurssin voi suorittaa vain lukemalla itse ja tekemällä kokeen. Kaverini sai tehdä niin, koska hänellä oli niin paljon kursseja. - mie vaan
Suoritin lukion kolmessa vuodessa ja kursseja kertyi 80 kappaletta. Lähes jokainen kouluaamu alkoikin klo 8.00 mutta yksikään päivä ei kestänyt koskaan yli kolmeen. Johtuen varmastikin siitä, että kursseja oli niin hyvin tarjolla.
Itselläni koulumatka oli puolitoista tuntia, läksyjä yritin aina väsätä istuessani bussissa, koska harjoitukset tuppasivat alkaa jo kuudelta. Kyllä sä jaksat etkä varmasti ole lukiossasi ainoa joka kamppailee ajankäytön kanssa. - Anonyymi
Otin 87 kurssia, max päivän kesto oli 8-14:10. Poikkeuksena yksi biologian iltakurssi, jolloin koulu kesti puoli viiteen. Joinakin päivinä vain yksi tunti koulua ja kotiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502204Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11893Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut76873- 68853
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me112795Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt46769Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49739Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9732vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22713Salaisuus rakas.
Mun täytyy kertoa sulle nyt salaisuus rakas. Sä olet todella hyvä sun työssä. Pus!47690