Kirjoitan ihan kunnioutuksesta lestoja kohtaan, eikä mitään kettuilua. Eikö teille olisi helpomaa olla uskomassa ilman sellaista pakkoa,mitä monet vl:tkin ovat esittäneet. Onko oikea usko teistä pakonomaista uskomista? Jos olisin vl ja seurakunnan vanhempi, ottaisin riskin ja sanoisin että kukin toimikoon miten itse parhaaksi näkee, EI siis tuomittaisi ihmisiä jotka vaikka kuuntelevat maallista musiikkia tai on tv tms.VAAN jos heillä olisi jotain omantunnon juttuja maallisten asioden suhteen, he voisivat tulla vapaasti ja ilman pelkoja juttelemaan niistä. Olisitte silti ihan samoja lestoja ku aina ennenkin,mutta voisitte puhua avoimemmin asioista,eikö se olisi elävän uskon kannalta juuri hyvä juttu?
Eikö teille olisi helpompaa?
hgjshkgust
160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos pää vaihdetaan niin ihminenkin muuttuu.
Jos Jeesus Kristus kutsutaan seurakunnan Herraksi ja kaikki lakihenkiset komennetaan pois saarnatuoleista penkkiin kuulijoiksi.
Silloin liike totta kai muuttuisi syntikeskeisestä Kristukskeskeiseksi, ja omavanhurskaus kaikkine "pyhine" pyrkimyksineen, vaihtuisi USKONVANHURSKAUDEKSI.
Ilon ja kiitoksen äänet Jeesukselle täyttäisivät rukoushuoneet, lestadiolaiset sopisivat sata vuotta tuhoa tuottaneet keskinäiset oppiriitansa ja väkeä virtaisi sisään ovista ja ikkunoista. Kuuntelemman ja uskomaan elämän sanaa, sekä nauttimaan uskovien ihanasta yhteydestä Jeesuksessa Kristuksessa. Hallelujaa!