Puolanka kutistuu

joo seppi

Oletteko huomanneet, että kunnan väkiluku on jo selvästi alle kolmen tuhannen (2984 heinäkuun lopussa). Tästä ei kuitenkaan tunneta mitään huolenhäivää päättäjien keskuudessa. Kallista terveyskeskusta vain toteutellaan, vaikka asukaspohja kutistuu koko ajan. Parempi olisi ollut toteuttaa rollaattorikeskus, kuin tuhlata kuntalaisten rahoja tuottamattomaan arvauskeskukseen.

7

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuntalaisten etuko??

      Ylä-Kainuu uutisoi 13.12. näin:

      "Ensi vuoden talousarvioon on varattu terveyskeskusta varten 1,3 miljoonaa euroa. Seuraavaksi vuodeksi tarvitaan 5,7 miljoonaa ja vuodelle 2014 kaksi miljoonaa euroa.

      Alun perin arveltiin, että terveyskeskuksessa tehtäisiin peruskorjaus, mutta nyt on päädytty uudisrakentamisen kannalle.

      Kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Peltola toteaa terveyskeskusasian vievän energian muualta, joskin muutakin, mutta huomattavasti pienempää toteutetaan.

      Kunnanjohtaja Seppo Rajala sanoo, että ensi vuonna kunta ei vielä ota lisää velkaa, mutta vuonna 2016 on velkaa jo kahdeksan miljoonaa euroa."

      - Todella "hienoa" !! Herää vain kysymys, että se vähenevä väestö ja suhteellisesti hyvää vauhtia lisääntyvä rollaattorikansako nuo velat maksaa !!??!??

    • maksun aika tulee...

      Saa nähdä, mitä tästä vielä seuraa, kun ollaan tuossa Rajalan mainostamassa kahdeksan miljoonan velkatilanteessa ja mahdollisesti pahemmassakin. Veronmaksajien määräkään kun ei ole Puolangalla kasvanut. Päinvastoin, alaspäin mennään koko ajan. Vain vanhusten määrä kasvaa. Silti velkaa otetaan tuottamattomiin investointeihin ja yritystukiin (Mycofood), vaikka tulopohja on täysin valtion määrittelemien valtionosuuksien varassa. Se kun romahtaa, romahtaa kuntakin.

      Kieltämättä kunnan virkamiesjohdon talousosaaminen ei päätä huimaa. Kunnanjohtaja Rajala on lähinnä kirjanpidon alkeet hallitseva sosionomi ja hallintojohtaja Paula Karsi-Ruokolainen on joku v. 2010 valmistunut ympäristömaisteri. Eipä tarvitse tuollaisista lähtökohdista ihmetellä, että kunnan tilintarkastaja ja tarkastuslautakunta joutuvat tämän tästä huomauttamaan lukuisista talousosaamista vaativien ja lain edellyttämien tehtävien laiminlyönneistä. Kunnan sisäinen kustannuslaskennan ja sisäisen valvonnan ohjeistus on edelleen päivittämättä. Kattava riskianalyysi on tekemättä. Kunnan hallintosääntöä täydentävät raha- ja laskentatointa koskevat ohjeet –asiakirjan asianmukaisia tarkastuksia ei ole tehty vielä viime vuonnakaan, vaikka asiasta on huomautettu useaan otteeseen. Lista on pitkä...

      Luottamusmiespäättäjät saavat kuitenkin katsoa peiliin. He ovat tehneet virkamiesvalinnat ja voi hyvällä syyllä kysyä, onko valinnat tehty "pätevin valitaan" –periaatteella vai millä?

    • Naimha Aslakki

      Ei ole tehty -pätevin valitaan- periaatteella. Nimittäin tarkkaavainen lehtien lukija havaitsi hetimmiten Rajalan valinnan jälkeen, että valintaperusteena käytettiin sitä, että valittava ei lähde pois kunnasta!

      Rajala valittiin sillä perusteella, että hän ei ole kelvannut, eikä kelpaa edelleenkään mihinkään muuhun kuntaan. Näin luottamushenkilöiden työtaakkaa helpotettiin, ettei tarvitse uusia valintaprosesseja käydä.

      Kysykääpä muiden Kainuun kuntajohtajien mielipidettä Rajalasta ja hänen kyvyistään, niin asianlaita saattaa paljastua.

    • kaupunkilainen-eero

      No ei kait sinne kukaan uskalla muuttaa, kun internetissäkin soitetaan suuta ja haukutaan ennenkuin kukaan sinne on muuttanut.

      • puutelistat

        Suun soittaminen ja aiheesta kirjoittaminen ovat kasi täysin eri asiaa. Puolangan johto vaan ei osaa. Minkäs sille voi!


    • laho puolankalainen

      Siirtykää Puolanka -osioon keskustelemaan.

      • kaupunkilainen-eero

        Missä se on?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      214
      2871
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      169
      2528
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      130
      1059
    5. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1035
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1020
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      978
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      322
      939
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      919
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe