Eli tilanne on se, että mielialani vaihtelee kokoaika ja jatkuvasti. Hyvinä päivinä on ihan hyvä mieli, mutta huonoina päivinä hermostuttaa ja ärsyttää kaikki, eikä mikään oikein huvita vaikka onkin pakko. Meillä on miehen kanssa kaksi lasta, nuorimmainen 9kk. Kyllästyttää tämä ainainen samankaavan mukaan menevät päivät, ei koskaan mitään uutta.
MInulla on aikaisemmin ollut masennusta, mutten oikein tiedä onko tämä sitä. Tullut myös ajatuksia etten tiedä rakastanko miestäni, vaikka taas hetken päästä tuntuu typerältä kun olen tuollasta edes miettinyt. Mies ärsyttää, lapset ärsyttää, ei tietystikkään aina ja kokoaikaa. Ahdistaa, kun mietin että rakastanko miestäni, koska en tiedä mistä se ajatus on lähtöisin. Kaiken pitäisi olla hyvin.. Etsin miehestä huonoja puolia ja asioita, jotka minua ärsyttää. Olen äkäinen usein ja tiuskin turhasta. Alkoholikin ruvennu taas maistumaan liikaa(isä hoitaa lapsia jos johonkin lähden) ja tiedän, että huono yhdistelmä tälle mielelle. En haluaisi juoda niin usein, mutten tiedä miksi niin teen.. Sitten meneekin taas monta päivää morkkistellessa, että miksi join.
Mistä sitä tietää onko masentunut? Mielialat nyt naisilla varmaan muutenkin vaihtelee. En osaa sanoa onko samanlainen olo, kuin silloin kun minulla todettiin masennusta. Haluaisin vain olla ilman ahdistusta ja jatkuvaa kiukuttelua :(

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jotain se varmaan on ongelmana.
Onko mies pitänyt isyyslomaa? Voisiko pitää vanhempain vapaata? Onko sinulla työpaikkaan mihin palata? Onko suhde kunnossa? Oliskos isovanhempia tai tätejä tai setiä, jotka voisivat joskus hoitaa lapsia?
Jos sinulla on aikaisemmin ollut masennus, niin todennäköisesti nytkin.
Mene lääkäriin ja puhu avoimesti myös siitä viinankäytöstä.
Mä en mainitsisi sanaa alkoholi lääkärille, en ennen kuin se on (primääri) ongelma. Nythän se on ikään kuin omatoimista lääkitystä, joskaan ei mikään hyvä sellainen.
Alkoholi on terveydenhuollossa sellainen yleisveruke, jonka piikkiin sitten kaikki laitetaan. Tulet saamaan ohjeen, että koita vähentää juomista ja kyllä se masennuskin siitä helpottaa. Asiassa ei juuri paina, mikä on syy ja mikä seuraus.
Itse lähtisin tutkimaan tuota huonoa oloa sen kautta, mikä elämässä tuo hyvää oloa, mikä ei. Ei ole mitenkään sanottu, että se tavallinen arki sopii kaikille. Monet elävät siinä osin vastentahtoisesti, sietävät arkea, mutta samalla se jäytää koko ajan taustalla.
Jos (ja kun) löydät syyn, niin ainoa oikea korjaus on muuttaa elämän suuntaa, yksin tai yhdessä. Muu on vain oireiden siirtämistä tuonnemmaksi.
Mulla on aikalailla samanlainen olo. Meillä ei miehen kanssa ole ollut mitään kanssakäymistä enää toisen yhteisen lapsen syntymän jälkeen ja se häiritsee minua, luulen että siksi tuntuu tältä. Ei se seksi elämä aiemminkaan mitään ihmeellistä ollut eikä kovin aktiivistakaan mutta oli sentään edes joskus jotain josta sai tunteen että olen muutakin kuin äiti. Miehen kanssa ollaan puhuttu asiasta mutta se ei tunnu johtavan mihinkään, lupauksia siitä kuinka asia muuttuu mutta ne ovat vain puheita. Todellisuudessa keksitään aina joku tekosyy, milloin väsymys milloin lapset. Olen vuoden ajatellut että voin tilanteen hyväksyä ja elää ilman sitä seksiä ja läheisyyttä. Nyt alkaa kuitenkin tuntua siltä ettei se ole mahdollista, en halua 30 veenä alkaa elämään niin. miehen mielestä liioittelen ongelmaa ja sen seurauksia joka tuntuu taas tosi pahalta. Alkaa tuntua siltä että ero olisi ainoa vaihtoehto mutta sen ajattelukin sattuu ihan liikaa. Rakastan miestäni ihan liikaa, tää vaan tuntuu siltä ettei hän enää minua.. =( Niin ja mitään syytä hän ei tälle osaa sanoa, ei vaan vissiin kiinnosta? Jos jollain muulla samanlaista ongelmaa niin kerrotko miten olette siitä selvinnyt ja onko asiat muuttuneet vai mikä on ollut ratkaisu?
Menkää hoitoon ja kertokaa tämä.Yksi vaihto-ehto erota,sillä ilman seksiä elimistö ei voi hyvin.Ei ilman seksiä kannata olla,tulee sairaaksi.Koittakaa tätä.Menkää suihkuun ota suihkun pää irti et jää ainostaan letku.Suihkuta G-pistettä kovalla paineella harrastakaa seksiä takaapäin, kyllä saa hyvän orkun ja mieskin tynkää.Vielä kannattaa käydä kiinalaisessa akupunktio hoidossa.Kyllä kohta mieli hyvä.Muista kertoa jos ei yhtään kiinnosta seksi.Tuntuu et on impotentti kerro myös tämä.Jos on lääkkeitä kerro sekin.
Meillä on kyllä seksiä, mutta ei juurikaan yhteistä aikaa muuten. Ei se suhde pystyssä pysy, jos sitä ei hoida tiedän sen. Minulla on ongelma, etten tiedä rakastanko miestäni, sekin tunne vaihtelee päivän aikana kymmeniä kertoja. Välillä tulee olo, että ihana olla tässä ja sit taas ahdistus, että rakastanko miestäni. Parempaa isää tai miestä saa varmasti hakea, enkä ymmärrä näitä minun tuntemuksia.
Koko aika on sellainen ahdistus päällä, ettei oikein tiedä edes mistä se aina johtuu. Aamulla jo tietää millanen päivä tulossa. Alkoholi minulla vaan lisää näitä ahdistuksia ja siksi sitä ei pitäisikään minun käyttää ollenkaan.. Oravanpyörä onkin siinä sitten, juon jotta hetkeks irrottaudun ahdistuksista ja seuraavana ja seuraavana päivänä ahdistelen kahta kauheammin.