Moikka,
Minulla todettiin pari viikkoa sitten tulppa pohkeessa. Nyt käytän Marevania puoli vuotta. Ensimmäiset 10 päivää pistin myös Klexanea. Minua kiinnostaisi, kuinka kauan tuossa tulpan häviämisessä kestää? Olen kysynyt sitä lääkäreiltä, mutta olen saanut vastauksia aika laidasta laitaan. Yksi sanoi, että viikko ja toinen, että kolme kuukautta. Mitä teille on sanottu? Tiedän toki, että tämä on yksilöllistä.
Minulla on siis pieni tulppa ja lääkärien mukaan se on vähän oudossa paikassa. Säären ulkosyrjällä noin 10cm nilkasta ylös päin. Onko kenelläkään muulla ollut siellä tulppaa?
Tulppani löydettiin hyvällä onnella. Jalkani ei ollut edes kipeä eikä lainkaan turvonnut. Se vain tuntui vähän oudolta. Menin lääkäriin, ja lääkäri epäili, että ei siellä varmaan mitään ole, koska oireet eivät täsmää ja se d-dimeeri -arvokin oli vain 0,2. Lähetti kuitenkin varmuuden vuoksi ultraan, josta jonkinlainen tukos löytyi.
Lääkärit, joita olen tavannut ultran jälkeen ovat miettineet, että olisiko siellä tapahtunut joku virhe. Mut diagnoosiin on kuitenkin luotettu eikä uusintaa ole tehty.
Olen siis kolmekymppinen eikä minulla ollut mitään tiedossa olevaa tulpalle altistavaa tekijää (ei e-pillereitä, ylipainoa, leikkauksia, raskautta, lentomatkaa jne..). Tosin pari viikkoa ennen lääkäriin menoa me istuimme pitkän matkan autossa. No se ei ehkä koskaan selviä (ellei verikokeissa selviä mitään altistavaa tekijää).
Odotan kovasti, että saisin taas lähteä urheilemaan. Lääkrin mukaan pitäisi olla 1,5 kuukautta ilman hikiliikuntaa. :(
Jotenkin ahdistaa jo valmiiksi, se että lääkityksen jälkeen saan jäädä odottelemaan tuplan uusiutumista. No siihen nyt on vielä puoli vuotta. :)
Kuulisin mieluusti muiden kokemuksia tulpasta toipumisesta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei mulla todettiin yksi laskimo tukos 9,8 nivus taipeessa päivystyksesä, jalka oli himpun verran turpeessa noin 10cm verrattuna toiseen jalkaan, kolme päivää minä kumminkin venttasin päivystykseen menoa. Voin sanoa et pyöräily ja kävely oli pikkasen tuskallista, saattoi ehken kuulua muutama rumasana. 10.8 päivä se varjoaine kuvattiin yllätys yllätys sieltä laskimosta löytyi toinen tukos pohkeesta, sinne laskimoon mentiin polvitaipeesta sisään, laitettiin irrotus aine ja tavallaan porattiin tai jyrsittiin ne tukokset pois. On muuten metka tunne kun tunsin sen poran kulkevan jalan sisällä. Mulle sanottiin et 2vk pitäs olla kuntoilematta. Tästä operaatiosta on kulunu viisi päivää ja koipi on todella kivulias tukosalueilta, tätä kuulema kestää 2vk, marevaania syön seuraavat 6kk. Olen 35v mies ja mulla tää ilmeises on perinnöllistä. Mut tää on vain elämää:-D . Sie halusit kuulla tarinoita muilta, niinpä tässä on yksi. Tsemppiä siulle:).
Kiitos tarinastasi!
Miksi sinulla "porattiin" tukokset? Eikö lääkkeet olis riittäneet poistamaan niitä?
Joo mulla tais olla sen verran akuutti ja kriittinen tilanne, ettei ollu ennää aikaa siihen pelkkään lääkehoitoon. Lääkäri sano et tää porraaminen on noppeempi hoito muoto kun se vanha, sillä vanhassa hoitomuodossa tippapullosta ois tullu se irrotusaine laskimoon ja irronnut tukos ois menny katetriin, tää hoito ois kestäny 3 vuorokautta. Et miun onni oli että asun kaupungissa missä on yliopistollinen sairaala.:)