Mitä perusjuttujen jälkeen?

Karhujen kaupunkiin

Olen jo kerran aikaisemmin käynyt Berliinissä ja nähnyt niitä perusjuttuja, kävellyt Ku'dammilla, Branderburg Tor ja sen ympäristö nähty, Berlin Alexanderplatz ja sen sellaista, Unter den Linden, Museeinsel jne. ja yleensä nauttinut miljööstä ja fiiliksestä.

Kiitän etukäteen jos joku osaa neuvoa mitä seuraavaksi suunnitellula reissulla (luultavasti neljä yötä) olisi tekemistä. Mitään suorituspaineita en aio ottaa, kunhan norkoilen ja nautin elosta. Sen verran itsestäni, että olen keski-ikäinen mies, joten nuorisodiskoissa tai -yökerhoissa en käy, ja kauppoja löydän muutenkin. Mutta jos olette löytäneet jotakin kivaa, kertokaa! Samoin hyviä ruokapaikkoja saa aina suositella.

6

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11+16

      itse olen harrastanut "bussiseikkailuja". hyppää bussiin ja nouse tyyliin puolen tunnin jälkeen pois. lähde kävelemään ja ihmettele kaupunkia.
      näillä eväillä olen berliinistä löytänyt vaikka ja mitä. "parhaana" löytönä tegelin kentän läheltä löytynyt hitlerin ajoilta rakennus, jossa mm. hirttopuu. ko. paikasta ei pahemmin turistioppaissa kerrota. sääli sinänsä. historia on historiaa, oli se sitten kivaa tai pahaa.
      tästä linkistä voi löytää jotain: http://historianet.fi/ohjeet/historian-kaupunkiopas-hitlerin-berliini
      ja vaikka et klubeista välitä, niin suosittelen päiväseltään käymään katsomassa berghain klubia, joka on rakennettu vanhaan voimalaitokseen. hyvällä tuurilla pääset tutustumaan sisällekin, mutta jo ulkoasu on näkemisen arvoinen!

    • Berliininkin kävijä

      Paikallisjunalla pääsee mielenkiintoisiin paikkoihin, kuten Potsdamiin (Fredrik Suuren Sans Souci -linna puistoineen!) ja Spandauhun. Oletko jo nähnyt vuoden 1936 olympiastadionin (ympäristöineen), joka on edelleen käytössä (taitaa olla Berlin Herthan kotistadion? Entä Prenzlauer Bergin kaupunginosa? Kreutzbergin turkkilaistori?

      Jos tunnet Saksan ja Berliinin historiaa, niin Berliinin seudulta löytyy monia mielenkiintoisia paikkoja. Minä saisin kulutettua siellä useita kuukausia pitkästymättä.

    • Berliininkin kävijä

      Jos on mahdollisuus viettää yksi yö muualla kuin Berliinissä, niin esim. Dresden ja Leipzig ovat parin sadan kilometrin päässä. Magdeburg taitaa olla lähempänä. Puolan rajalla Frankfurt an der Oderiin on noin sadan kilometrin matka ja joen takana on pieni puolalaiskaupunki. Lähellä olevissa kaupungeissa pistäytyy päivässäkin.

      Lähiympäristöstä löytyy kyllä nähtävää, kun Saksa on suhteellisen tiheästi asuttua. Katsopa kartasta, mitä Berliinin läheltä löytyy ja sitten googlaile paikkojen nimillä!

    • Karhujen kaupunkiin

      Hei kiitos kaikille kivoista vinkeistä. Taidanpa hyödyntää niitä.

    • Berliinin kävijä

      No, mitenkäs olisi jokiristeily Spreellä?

      • Berlinberlin

        Hyviä vinkkejä sait. Me, kaksi keski-ikäistä naista, ollaan lähdössä pian Berliiniin. Ties monettako kertaa. Joissain Balkanilloissa ollaan oltu parilla klubilla. Yleensä baareissa on ollut hauskaa, jopa niin hauskaa, että eräänkin kerran meille huudettiin läheiseltä, öiseltä parvekkeelta: Go home!
        Mutta mistä löytäisimme keski-ikäisille yökerhon?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      414
      3282
    2. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      100
      2443
    3. On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon

      Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat
      Maailman menoa
      58
      2366
    4. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2339
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      27
      2065
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      192
      1554
    7. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      12
      1362
    8. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      203
      1174
    9. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1132
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      93
      1061
    Aihe