Loputon ikävä. Loputon kaipaus. Olet mennyt jo ajat sitten mutta sydän ei vieläkään suostu sitä ymmärtämään. Se haaveilee edelleen yhteisistä hetkistä ja kauniista, kutkuttavasta kaipuusta. Lähtösi jälkeen kaunis ikävä on muuttunut surumieliseksi, raastavaksi, kyyneleiden kyllästämiksi illoiksi. Surullisiksi, tyhjiksi, mitään sanomattomiksi aamuiksi. Näinä aamuina olen noussut vain siksi, koska niin kuuluu tehdä. Päivät ovat takertuneet menneisiin ja kaikista suunnitelmista on tullut katkeran suloisia häivähdyksiä jostain paremmasta. Sanat ovat menettäneet merkityksensä ja jääneet jonnekin meidän väliin hiljaa leijumaan. Pienet vihjeet tuovat häivähdyksen sinusta, siitä että olit joskus lähempänä. Viesti puhelimessa, tykkäys Facebookissa. Sinun näkemisesi saa veren seisahtumaan, silmät sumenemaan ja haltijat roiskivat suolaa haavoihin kaksin käsin. Menen silti eteenpäin, luovuttamatta. Tiedän että jokainen päivä vie minut kauemmas sinusta ja ehkä joku päivä voin kohdata sinut kuin kenet tahansa muun. Siihen asti, tiedäthän, minä rakastan tavallani sinun silmäkulmiesi viivoja sinun nauraessasi, minä rakastan sitä, miltä näytät yllättyneenä, hämmentyneenä, sanattomana. Olen painanut mieleeni jokaisen ilmeesi, kulmakarvasi, silmäripsesi. Sen, miten tähyät muualle kun mietit. Mutta annathan anteeksi, etten vielä ole kyennyt jatkamaan täysillä eteenpäin. Etten ihan vielä ole sinut sen ajatuksen kanssa, etten saanutkaan sinua kokonaan.
Toverilleni, rakkaimmalleni
maahinen
097
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.