Kenkien käyttö sisällä

Stigu123

Käsittääkseni muissa maissa, Suomea ja Japania (ja ehkä muitakin pohjoismaita?) lukuunottamatta käytetään kenkiä sisällä.

Missä vaiheessa kengät otetaan pois tuollaisessa maassa?
Riisutaanko kengät vain nukkumaan mennessä ja suihkussa?

Minulla ei tulisi mieleenikään olla päivät pitkät kengät jalassa. Ymmärrän kyllä jos olisi ollut vaikka erilliset sisäkengät ,mutta ulkokengillä!!

9

3790

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfadf

      Muissa pohjoismaissa sama juttu, samoin Kanadassa. Muualla maailmassa ollaan yleensä kengät jalassa kaiket päivät, tosin nuoremmat eivät enää välttämättä ole. Silti nuoremmatkin monesti laittavat kengät jalkaan kun joku tulee kylään! Näin ainakin mulle kertoi eräs belgialainen tekevänsä. Mun huomioni mukaan koko päivän ne ovat kengät jalassa, ja kokemusta useasta eri maasta. Eihän monessa maassa asunnoissa ole samanlaisia eteisiä edes joihin kengät voisi jättää! Suomalaiselle aivan hassu tapa, meillä kun (ja samoin muissa pohjoismaissa, Kanadassa ja erityisesti Japanissa) kenkien pois ottamamattomuus on äärimmäisen epäkohteliasta.

      • piirit

        Kenkien jättäminen jalkaan on Suomessa epäkohteliasta ennen kaikkea työläis- ja maalaistaustaisten ihmisten keskuudessa. Kyllä sivistynyt väki pitää vieraisilla kengät jalassa täälläkin, niin isäntäväki kuin vieraatkin. Ne kengät toki ovat sisäkenkiä, jotka tuodaan mukana vieraisille ja vaihdetaan jalkaan. Peltosaappailla ei tosiaan sisällä olla.

        Kun isäntäväki on omissa oloissaan kotona, voi kulkea vaikka tohveleissa, jos haluaa. Mutta vieraitten aikana ei sipsutella sukkasillaan.


    • zukkazillaan

      Kenkien käyttöön sisällä on ihan käytännönkin syyt, koska harvassa maassa on niin kuivat ja lämpimät talot kuin Pohjoismassa. Koetappa vaikkapa Euroopan eteläisissä osissa kulkea sisällä sukkasillaan, niin kylmä hiipii kosteita lattialaattoja pitkin kinttujasi pitkin koko kehoosi. Hrrrr!

      Yleensä käytetään sisäkäyttöön soveltuvia jalkineita ja oman perheen parissa tossuja ja sen sellaisia. Vieraatkaan eivät rompsuttele sisään peltosaappaissa, vaan käytössä on pikkukenkiä.

      Jos olet jossakin kylässä useampia päiviä kannattaa varata ihan vaan sisätossut mukaasi, sillä siinä ylitetään jo tietyt muodollisuudet. Ja moni tietää skandinaavien tavat haluta olla sukkasillaan, jolloin isäntäväkikin voi ehdottaa ottamaan kenkäsi pois. Sitäkin on tapahtunut.

    • ilman kenkiä'aa

      Saako japanissa kävellä esim kaupassa tai yleisissä liikennevälineissä ja asemilla kengät jalassa vai onko sekin loukkaavaa, kun on kyse sisätilasta?

      • Kutsushita

        Vain viisi vuotta myöhässä, mutta mitä sitten!

        Tottakai Japanissakin kengät jalassa noissa mainitsemissasi paikoissa, järjen käyttö on sallittua...
        Kengät otetaan pois kodeissa (oma ja muiden) sekä usein temppelien sisätiloissa sekä joissain museoiduissa rakennuksissa. Myös perinteisissä japanilaistyylisissä ravintoloissa jätetään kengät usein eteiseen, samoin kuin majataloissa (ryokan, onsenit) sekä lääkärien ja hammaslääkärien vastaanotolla (pl. isot sairaalat). Näissä on asiakkaita varten yleensä tossuja tarjolla. Myös kaupoissa pukukoppiin astuttaessa kengät jätetään siihen kopin eteen, se kertoo myös, että kys. koppi on varattu.


    • Vastoin luuloa

      Esim. Turkissa riisutaan kengät ainakin kaupunkikodeissa kesällä ja talvella.

    • Veku1

      Luulisi jo oman mukavuuden kannalta olevan kivempi olla kotona vain esim. villasukissa... Kenkien mukana kulkeutuu epäpuhtauksia - eläinten ulosteita esimerkiksi!

      • hoblaa1

        Se on täsmälleen näin. Meille Suomen kotiin ei kukaan tule kengät jalassa, sisätossuja on tarjolla tarvittaessa.
        Espanjassa lattiat ovat useimmiten laattaa ja siten kylmät, joten vieraat ovat kuivalla säällä tervetulleita meille kenkineen. Sateella kengät jäävät täälläkin eteiseen...


    • fefehh

      Vain likaiset ihmiset lampsivat kotona kengät jalassa, yäk!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1423
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe