Kohta pitäisi taas mennä nukkumaan. Väsytän itseni sitä ennen. Luen kirjaa, katson telkkaria, roikun netissä. Että unohtaisin sinut.
Mutta kun tunnen patjan selkäni alla, tyynyn pääni alla, peiton päälläni. Suunnaton, pohjaton ja loputon ikävä tulvahtaa mieleeni. Muistan miltä ihosi tuoksuu. Kuinka pehmeät hiukset sinulla olikaan. Muistan kasvojesi piirteet, kuinka silitin ja suutelin hellästi. Muistan joka ikisen vartalosi kaarteen ja kuinka tykkäsit hyväilyistäni. Ja annoit minulle hyväilyjä loputtomiin. Olimme juovuksissa toisistamme, nautinnosta, mielihyvästä.
Tuijotan seinää, tuijotan kattoa. Käännyn ja huokailen. Kyynel pyrkii silmäkulmasta. Menen vessaan. Tulen takaisin ja sama alkaa alusta. Lopulta annan periksi ja haen sen rauhoittavan lääkkeen keittiön kaapista. Joskus on haettava toinekin.
Käyn läpi tosiasiat, realiteetit. Ymmärrän ja hyväksyn. Sitten ajatukset karkaavat. Jos hän tulee takaisin, jos hän haluaa minut omakseni. Jospa lopulta menemme naimisiin. Mietin sen hääkuvan ja maistraatissa käymisen. Kuinka saan ottaa hänen sukunimensä, se on niin kaunis ja sopisi minulle.
Havahdun, mitä helvettiä taas haaveilen.
Odotan lääkkeen lamaavaa vaikutusta. Ajatuksen kehä katkeaa ja uni saapuu lopulta 02 yöllä. Huomenna kaikki tämä toistuu uudestaan. Näin on kulunut jo 3kk. Ehkä se joskus helpottaa????
Mutta kun tunnen patjan selkäni alla, tyynyn pääni alla, peiton päälläni. Suunnaton, pohjaton ja loputon ikävä tulvahtaa mieleeni. Muistan miltä ihosi tuoksuu. Kuinka pehmeät hiukset sinulla olikaan. Muistan kasvojesi piirteet, kuinka silitin ja suutelin hellästi. Muistan joka ikisen vartalosi kaarteen ja kuinka tykkäsit hyväilyistäni. Ja annoit minulle hyväilyjä loputtomiin. Olimme juovuksissa toisistamme, nautinnosta, mielihyvästä.
Tuijotan seinää, tuijotan kattoa. Käännyn ja huokailen. Kyynel pyrkii silmäkulmasta. Menen vessaan. Tulen takaisin ja sama alkaa alusta. Lopulta annan periksi ja haen sen rauhoittavan lääkkeen keittiön kaapista. Joskus on haettava toinekin.
Käyn läpi tosiasiat, realiteetit. Ymmärrän ja hyväksyn. Sitten ajatukset karkaavat. Jos hän tulee takaisin, jos hän haluaa minut omakseni. Jospa lopulta menemme naimisiin. Mietin sen hääkuvan ja maistraatissa käymisen. Kuinka saan ottaa hänen sukunimensä, se on niin kaunis ja sopisi minulle.
Havahdun, mitä helvettiä taas haaveilen.
Odotan lääkkeen lamaavaa vaikutusta. Ajatuksen kehä katkeaa ja uni saapuu lopulta 02 yöllä. Huomenna kaikki tämä toistuu uudestaan. Näin on kulunut jo 3kk. Ehkä se joskus helpottaa????
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toivon sinulle että helpottuu tai että voisitte olla yhdessä ajattelemasi ihmisen kanssa.
Jaksamista.
Jestas, miten tunteikas kirjoitus...
Joskus herään aamulla säikähtäen omaa hengitystäni, aivan kun hän olisi juuri ollut huoneessani. Muistelen kuinka useana aamuna oltiin rakasteltu pitkään, hän hymyili ja meni keittämään kahvia. Minä jäin vielä virumaan lämpimän peiton alle ja nauttimaan raukeasta olosta.
Mutta se oli vaan oma hengitykseni ja vuode on tyhjä. Kukaan ei keitä sitä kahvia. Jos herään tähän tunteeseen, olen koko päivän umpiväsynyt. Nielen vaan kyyneleitä ja taistelen työpäiväni läpi. Odotan että pääsen nukkumaan ja taas toistuu se jokailtainen kärsimys.
voi raukkaa. Etkö ketään ole löytänyt tilalle?
En ole. Ajattelin muutenkin lopettaa seksielämäni ja en päästä ketään miestä enää elämääni. Sain hänen kanssa niin paljon hyvää ja maailman parasta seksiä. Sellaista läheisyyttä en ole saanut keneltäkään. Olen aina ollut se antava puoli, juuri mitään en ole saanut takaisin.
Hänen kanssa hyväilimme toisiamme tuntikausia, koskaan ei ollu kiire mihinkään. Oltiin vain me kaksi, se huone ja loputtomiin aikaa. Muu maailma unohtui.
Tuossa tilanteessa ei vielä edes halunne löytää "ketään tilalle". Kaikelle on aikansa. Yritä jaksaa ap, aika tekee tehtävänsä ja joskus tulevaisuudessa tämä aika on muisto vain.
meinasi nuorellakin miehell' tulla tippa tai kaksi. Toivottavasti saatte asianne järjestykseen
Mitä sitten tapahtui ? Miksi hän lähti ?
Hän muutti toiseen kaupunkiin, en edes tiedä kaikkia hänen suunnitelmiaan. En kysynyt koskaan, ajattelin että kertoo jos haluaa. Takerruin vaan jokaiseen hetkeen mitä sain viettää hänen kanssaan. Millään muulla ei ollut mitään merkitystä.
Hän kyllä kertoi heti alussa, että on muuttamassa keväällä pois. Tiesin heti ensi tapaamisella, että tulen rakastumaan häneen tosi kovin. Se vuoksi mietin 2 viikkoa, otanko yhteyttä? Nyt kadun, koska olisin voinut viettää senkin ajan hänen kanssaan.
Jo silloin ensimmäisenä yönä ( baarista lähdettiin huppelissa) tunsin että tämä mies pystyisi tyydyttämään kaikki tarpeeni henkisesti ja fyysisesti. Aamulla juotiin kahvit ja minä katselin ja hymyilin vaan. Menimme vielä senkin jälkeen sänkyyn. Passitin hänet lopulta suihkuun ja kuivattelin hänen hiuksiaan. Hän istui eteisen lattialle laittamaan tennareita jalkaansa ja näytti maailman suloisimmalta olennolta.
Vaihdettiin numeroita ja mietin todellakin 2 viikkoa häntä. En saanut häntä mielestäni. Sitten me tavattiin uudestaan ja hän oli tullut pihalle jo odottamaan minua. Sanoi : olet kyllä ollut mielessä :)
Niin että jos aattelee sitä kaipuun määrää jo yhden tapaamisen jälkeen, mitä se kaipuu on tällä hetkellä. Tapailimme 3kuukautta. Tätä tuskan määrää ei voi sanoilla mitata.
Surullista...
Ettekö voi edes kirjoitella ja/tai soitella ?
En minä uskalla. Se ero oli vaan niin lopullista. Viikkoa ennen muuttoa minun oli pakko kysyä, mikä päivä on viimeinen? Sitten hän kirjoitti minulle pitkän tarinan jossa oli sitä mieltä että ei enää tavattaisi. Ja pyysi minut illalla luokseen. Menin ja se oli aivan hirveää. Minä se aloin ensin itkeä ja sitten hän. Me oltiin vaan vierekkäin ja ihan hiljaa. Hänen kyyneleet kastelivat minun poskeni ja valuivat kaulalle. Seksi tuntui mahdottomalta ja väärältä siinä tilanteessa. Myöhään yöllä aloitimme kuitenkin rakastella ja sekin päättyi minun kyyneliin. Aamulla juotiin vaan kahvit. Pyöräilin kotiin ja itku sumensi silmäni monta kertaa.
Hän oli taas kirjoittanut minulle. Tosi koskettavan runon. Minäkin kirjoitin hänelle runon. Viimeisenä iltana sain vielä toisenkin runon. Hän oli kirjoittanut sen paperille.
Se oli vaan niin lopullista ja todellista hyvästien jättämistä. En halua alkaa takertumaan, vaikka antaisin mitä vaan, jos saisin vielä joskus nähdä hänet. On ehkä kuitenkin parempi että en näe :(