entä me nuoret????

pohjois-pohjanmaan lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset (pedofilia) vuonna2011 oli yli 3500kpl
Rikollisjärjestö nimeltä SRK on syyllistynyt tähän törkeään rikokseen, kaikki rikollisjärjestö SRK:n jäsenet ovat osasyyllisiä sillä lapsiinsekaantuminen on ollut yleisessä tiedossa lähes koko rikollisjärjestön jäsenistöllä.
Vanhemmat ihmiset, varsinkin lestadiolaiset, ajatelkaa miltä tuntuu kantaa koko loppuelämä tätä tietoa, ja te vanhemmat ihmiset olette siitä vastuussa.
En kuulu lahkoon, mutta asun pohjois Suomessa ja sen vuoksi minutkin leimataan lesta pedariksi esim, muilla keskustelu foorumeilla, facessa ym ym...
Epäkohtana minua vielä häiritsee Rimmin home, se on aivan järkyttävä päänsärky koulunjälkeen, melkein yhtäkova kipu kun Oinas-Panuma meille saarnasi lestadiolaiseen tyyliin megafonin kautta Ylä-asteen tiloista (loukkaavaa).

Tätäkö meille tuleville pudasjärveläisille haluatte, maineen jota en ikinä halua, terveyden joka jäi muillakin nuorilla tärkeiden herrojen hankkeiden vuoksi?
Motivaatio koulunsuhteen on nolla, suurinosa opettajista on lahkolaisia, päättäjät on lahkolaisia (niiden lapset asuu muualla), säälin lestari nuoria kun he ovat kuin karjaa jota "herra/herrat" ohjailee.
Ihme paikka ku uskonnon varjolla määrätään mitä uskovaisen/lestarin pitää tehdä, ja kenen hyväksi teette sen kaiken???? ketä ne herrat on????
Aatuja te vanhukset nöyristelette!



Ollaanko me nuoret ansaittu tämä?
Joku saa kyllä nyt luoda facebookkiin ryhmän jossa perustellaan meille nuorille miksi me jäädään aina tärkeiden hankkeiden alle.
12366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miksi oot huolissasi omasta maineesta? Jos joku haukkuu sua sen takia että asut Pudiksella ja tekee sen perusteella omat johtopäätöksesä (tai Pohjois-Suomessa) niin eiköhän se kerro ihmisestä itestä millanen tyhjäpää on :) Ja harvoinpa keskustelupalstoilla törmää positiivisiin juttuihin.

Äänestä
  • siis pudiksella (tai pohjois-suomessa)

    Äänestä

Minäkin oon Pohjois-Suomesta (enkä kuulu lahkoon), mutten kyllä ole koskaan kokenut leimaantumista mistään puheista, saatika netissä pyörivistä jutuista.

Jos tosissaan olet hädissäsi, niin - ihan vakavasti - kannattaisi mennä puhumaan ammatti-ihmisten kanssa, sillä näytät aidosti painivan tuskissasi. Näiltä palstoilta et tule saamaan mitään apua.

Äänestä

Kiitos vastauksista, olette selvästikkin lestadiolaisia, päättelen siitä kun ette muuhun kykene kommenttia antamaan kun minun henkilökohtaiseen hätään.

Hei HALOO, ollaan Rimmillä koulussa ja tätä palstaa lukee muutkin oppilaat ja varsinkin tätä keskustelua koska olemme kavereidenkanssa tämän tänne kirjoittaneet.


Ajatelkaa lestat ja uskovaiset minkälaisen maineen jätätte perintönä meille normaali ihmisille.
Teette asioita sen pidemmälle ajattelematta, ahneutta vai tyhmyyttä?

Teillä ei tunnu kiinnostavan tulevien sukupolvien terveys pätkääkään.

Ollaan tyttöjen kanssa mietitty että pitääkö alkaa lesta ukoille myymään itseä että saadaan uus koulu, ne kun tykkää niin nuorista tytöistä.



Ollaanko me arvottomampia kun teidän tärkeät hankkeet?

Syötteen yrittäjillä oli rahaa ostaa kaupungin virkapaikka lestadiolaiselle saarnamiehelle, hyi että etoo koko syöte ja syötteeläiset.


Onko kenelläkään tietoa kuka ihminen ajaa rimmi asiaa?

Äänestä
  • valitettavasti ei kukaan. kaupungin lestajengi keksi tehdä hirsikouluhankkeesta oman keppihevosensa vauhdittaakseen kepun (=lestojen) kunnallisvaalimenestystä. diakoni 'kehitysjohtajalle' ei riittänyt että olisi alettu suunnitella teille taloudellisesti järkevää normaalia koulua. Ei, ei. Siitä piti tulla maailman suurin hirsikoulu. Nyt naurattaa. Ja koko touhu on vasta puheiden asteella, vaikka maakuntalehtiä myöten on hypetetty tätä maailman suurinta. Rahasta ei toistaiseksi ole tietoakaan. vanha viisaus 'money talks, bullshit walks' toteutunee tässäkin kun antaa ajan kulua.

    Äänestä

  • Sinä joka olet tämän kirjoittanut, niin et ole ihan järilläsi. Tiedän rimmin olot ja siihen ei lestadiolaiset kuulu mitenkään. Ajattele vähän ennen kuin kirjotat tänne nuin perättömiä juttuja

    Äänestä

Nämä lestarit ovat juuri tuollaisia kuin kerrot. Muut ovat syyllisiä, he eivät missään tapauksessa. Kannattaa selvästi kirjoittaa, että en kuulu lahkoon, enkä hyväksy lahkon menetelmiä.

Tuo Rimmin juttu on tosi kauhistuttava. Rahaa on poltettu pintaremonttiin paljon, mutta perusasioita ei korjata. Sellaista on Pudasjärven kaupungin kiinteistöjen hoito. Ja eiväthän politikot usko koululaisia eikä kyllä meitä aikuisiakaan äänestäjiä.

Pudasjärvellä päättäjien mielestä on paljon tärkeämpiä kohteita esim. uusi kiinteistöbisnes Hirsimonttu, tärkein päätös, nopea internet yhteys joka kylän perukoille hinta noin 10 milj. eruoa jne., kuin lapset ja nuoret, vaikka heissä on tulevaisuutemme.

Oinas-Panuma kummpanit yrittää olla tosi tärkeitä, ymmärtäväköhän he yhtään mitään, vai saneleeko joku heille.

Koeta jotenkin puhdistaa maineesi, tosi ikävää tällainen

Äänestä

Tosi on, että nämä viime aikojen huimat puheet kaiken maailman hirsipytingeistä ovat varmasti osa kepun alkanutta vaalikampanjaa, joita oikeasti ei ole tarkoituskaan toteuttaa. Kunhan puhetta näistä pähkähulluista "hankkeista" riittää ja joku höynä saattaa niiden perusteella kepuja äänestääkin.

Äänestä
  • Nimimerkin Hra ja hidalko takana taitaa olla meille kaikille lukijoille oikein tuttu mies..

    Äänestä

Taisin paljastua. Don Quijote tieteski. Kaikkihan hänestä ovat koulusssa lukeneet.

Äänestä
  • Rosinantella ratsastaen, tuulimyllyjä vastaan taistellen. Sancho Panza aseenkantajana aasillaan...

    Äänestä

Rimmillä ei ole kuin 4 lestadiolaista 30 opettajasta. Oinas-Panuma ei ole lestadiolainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


scoolgirlXD kirjoitti:

pohjois-pohjanmaan lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset (pedofilia) vuonna2011 oli yli 3500kpl
Rikollisjärjestö nimeltä SRK on syyllistynyt tähän törkeään rikokseen, kaikki rikollisjärjestö SRK:n jäsenet ovat osasyyllisiä sillä lapsiinsekaantuminen on ollut yleisessä tiedossa lähes koko rikollisjärjestön jäsenistöllä.
Vanhemmat ihmiset, varsinkin lestadiolaiset, ajatelkaa miltä tuntuu kantaa koko loppuelämä tätä tietoa, ja te vanhemmat ihmiset olette siitä vastuussa.
En kuulu lahkoon, mutta asun pohjois Suomessa ja sen vuoksi minutkin leimataan lesta pedariksi esim, muilla keskustelu foorumeilla, facessa ym ym...
Epäkohtana minua vielä häiritsee Rimmin home, se on aivan järkyttävä päänsärky koulunjälkeen, melkein yhtäkova kipu kun Oinas-Panuma meille saarnasi lestadiolaiseen tyyliin megafonin kautta Ylä-asteen tiloista (loukkaavaa).

Tätäkö meille tuleville pudasjärveläisille haluatte, maineen jota en ikinä halua, terveyden joka jäi muillakin nuorilla tärkeiden herrojen hankkeiden vuoksi?
Motivaatio koulunsuhteen on nolla, suurinosa opettajista on lahkolaisia, päättäjät on lahkolaisia (niiden lapset asuu muualla), säälin lestari nuoria kun he ovat kuin karjaa jota "herra/herrat" ohjailee.
Ihme paikka ku uskonnon varjolla määrätään mitä uskovaisen/lestarin pitää tehdä, ja kenen hyväksi teette sen kaiken???? ketä ne herrat on????
Aatuja te vanhukset nöyristelette!



Ollaanko me nuoret ansaittu tämä?
Joku saa kyllä nyt luoda facebookkiin ryhmän jossa perustellaan meille nuorille miksi me jäädään aina tärkeiden hankkeiden alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu