Koulussa opetetaan epäoikeudenmukaisuutta?

Koulut alkoivat suurimmalla osalla suomalaisista kolme päivää sitten, kuten kaikki varmasti tietävät. Meidän kouluumme tuli uusi yhdeksäs luokka, joka on JOPO-luokka, eli Joustava perusopetus -luokka. Tämä kyseinen luokka, sai kunnalta jotain apurahoja, joilla he saavat käydä luokkaretkillä ja tutustumisretkillä eri paikoissa. Heillä on myös "rennompaa" ja heillä on pieni luokka, joten kaikki saavat varmasti apua jossakin tehtävässä, sekä he saavat juoda aina oppituntisin kahvia piritykseksi, toisin kuin muut luokkalaiset eivät saa nauttia mitään kesken oppitunnin. Tämän kaiken lisäksi, JOPO-luokalla on kuusi TET-viikkoa (Työelämään tutustumis -viikkoa), toisin kuin meillä muilla on vain yksi TET-viikko.

Tässä lopussa voi vielä kysyä, että onko tämä kaikki reilua muita kohtaan? Ja kun mietitään vielä sitä, että nämä kaikki ovat juuri "huonoja" oppilaita, joiden keskiarvoa yritetään kohentaa. Miksei "kunnollisia" oppilaita sitten palkita heidän menestyksestään? Oma pääni on melkein ihan tyhjä kun koitan ratkoa tätä suurta mysteeriä, mutta tähän mennessä ainoa vastaus minkä olen saanut, on: "Suomi."
161476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siksi että kapitalistinen jos olet paska kaiva ojaa ajattelu aiheuttaa lamaa ja kurjuutta

Äänestä

"Miksei "kunnollisia" oppilaita sitten palkita heidän menestyksestään?"
Ei niitä stipendejä ihan huvikseen jaella.

Ihmiset ovat erilaisia. Pitäisikö heitä kohdella saman arvoisesti erilaisuudesta huolimatta? Siinä tapauksessa köyhille suuremmat verot ja pistetään hullujen huoneelta porukkaa töihin.

Olet saanut muilta oikean vastauksen. Suomessa ajatellan myös muita kuin itseään.

Äänestä

Yhdyn aloittajaan. Meidänkin koulussa oli vastaava luokka, muttei tuolla JOPO-nimikkeellä. Hekin saivat kaikkea ylimääräistä kuin toiset ja he juuri olivat niitä huonoja oppilaita, jotka eivät kuitenkaan ikinä kunnostautuneet. Heille oli elokuva-iltoja, joissa jaettiin heille sipsiä, limpsaa ja karkkia yms.

Mutta toisaalta nyt myöhemmin ajatellen en jäänyt paljosta paitsi, opin vain mukautumaan ja oppimaan ettei kaikkea voi aina saada, vaikka jotkut toiset sen saavatkin tekemättä mitään sen eteen.

Äänestä
  • Yhtykää vaan ihan rauhassa

    Äänestä

AP on kateellinen homo. Kasva aikuiseksi.

Äänestä

JOPO = JOustava PerusOpetus, eli kyse on nimenomaan siitä, että jopolle menee niitä oppilaita, jotka eivät pärjää normaaleilla luokilla, ja joille on hyötyä siitä. Siellä tosiaan luetaan vapaammin ja opiskellaan enemmälti käytännössä, elikkä tetissä. Jopo-oppilaalta vaaditaan siis tavallista enemmän sitoutumista, motivaatiota, aloitekykyä, vastuuta yms.yms. Itellä useampiki kaveri jopo-luokalla, mutta meikä ihan normaalilla. En ois jopolle ees päässy olemattoman motivaation takia.
Mut meilläki jopo-/erityisluokilla just näitä etuuksia, että on rennompaa ja tunnilla saa kahvia ymsyms. ja me muut joudutaan kahvistaki maksaaan ja se on kieltämättä epäoikeuden mukasta.

Mutta kaikinpuolin hienoo, että on näitä jopo-luokkia ja Suomessa saa pääsääntösesti opiskella itselleen sopivalla samalla!

Äänestä

Elämä ei ole oikeudenmukaista. Minä esimerkiksi näen suurena epäkohtana sen, että toisille meistä on annettu koulutusta ja nuorta muutenkin hyvin tukeva koti. Osalle meistä on myös suotu älliä ja oppimiskykyä enemmän kuin jonkulle muulle.

Miksi väität, ettei "kunnollisia" oppilaita palkita? Heidän palkintonsa on erinomaisen suuri: heillä on mahdollisuus hakeutua aikuisena sellaiselle alalle, mikä eniten kiinnostaa ja kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Ajattelet tyypillisen peruskoululaisen tapaan vain puolen tunnin päähän tulevaisuuteen.

Moni näistä JOPO-luokan oppilaista on syrjäytymisvaarassa. Jos heidät saadaan tällä tavalla kiinnittymään yhteiskuntaan ja kasvamaan edes jotenkuten kunnon kansalaisiksi, säästämme melkoisia summia yhteiskunnan rahoja - vaikka heidän kouluaikaansa olisi sijoitettukin muutama satku enemmän kuin esim. sinun. Näin voidaan kenties myös välttää henkilökohtaisia tragedioita.

Yhteiskunnan sivistyksestä kertoo kaiken se, miten se suhtautuu heikoimpiin jäseniinsä.

Äänestä

Ihmisillä on eri tarpeet ja taidot kuin toisilla. Ja siihen juurti joustava opetus ja erityisluokat on hyväksi. Kuitenkin opetuksen kuuluisi olla joustavaa, perus säännöt kaikilla sama. Ei ruokaa. tunnilla yms. ja kaikille rahaa yhtä paljon retkiin yms. Tämä opettaa nuorille, katkeruutta ja sitä että kun menee riman ali niin siellä on helpompaa. Tuo ei ole kuntouttavaa eikä kannustavaa toimintaa kummallekkaan osa puolelle.

Vaikeasti kehitysvammaisiakaan lapsia joita opetetaan kouluissa ei hemmotella ruualla jotta he nyt suostuisivat yrittämään. Näitä jopo nuoria kuuluu kannustaa, motivoida ja tukea. Taitaa koululta puuttua ammattitaitoista väkeä jos tähän kerta tarvitaan kaiken maailman sipsit ja leffa illat

Äänestä
  • ole paska koulussa saat nami herkut, sen jälkeen rötöstele ja pääse vankilaan opiskele ilmatteeks johki ammattiin, et maksa koulukirjoja, leivot pullaa ja valittelet kuinka nää suomen vankilat on niiiiin paskoja. Juuuust näin. Helpommalla pääsee ja enemmän saa ku me muuta työn raskaan raatajat

    Äänestä

KAIKILLE TIEDOKSI: OLEMME KAIKKI SAMAN ARVOISIA JA JOKAINEN SAA OLLA SEMMOINEN KUIN HALUAA ET TIEDOKS VAAN TEILLE!!!
ja nii mua ei paljo haittaa jos on joku luokka joka menee jonnekkii paikkoihin sitäpaitsi mä INHOAN luokkaretkiä ja tet viikkoo!!!!!!!!!!!!! joo...toi sit oli mun mielipide!
:)

Äänestä
  • Olen ollut JOPO-luokalla ysiluokan ajan. Tällä hetkellä olen abi ja koulu menee hyvin. Sain JOPO-vuoden aikana kerättyä itseluottamusta erittäin paljon. Nyt esim. ruotsin numeroni on 8 , yläasteella se oli 6. Eli eivät kaikki JOPO-luokalla olevat ole toivottomia tapauksia tulevaisuuden kannalta.
    Kyllä me opiskelimme ihan kunnolla JOPO-luokalla. Meillä oli ihan saman verran tunteja kuin muillakin "normaaleilla" luokilla. Lisäksi yhtenä päivänä viikossa oli mahdollisuus jäädä tekemään läksyjä koulun jälkeen , kouluavustaja oli auttamassa.
    Jouduin JOPO-luokalle omasta tahdostani. 8. luokka meni melko huonosti , koska olin hyvin pitkään sairaalassa anoreksian vuoksi ja tottakai sairauskin vaikutti opiskeluun.
    Oli siellä luokalla myös niitä vähemmän motivoituneitakin , mutta niinhän muillakin luokilla oli ( ja tulee aina olemaan).

    Äänestä

Vai että Suomi? Et ole kiitollinen kesälomastakaan? Amerikassa ei ole.

Ja palkitaanhan kunnolliset oppilaat sillä, että ne ei tule viettämään loppuelämäänsä sossurahoilla tai ojassa, elleivät sitten tee jotain tyhmää.

Äänestä

Pitää olla kyllä kiitollinen, mutta jos ei taistele omista oikeuksistaan mitäs järkeä perkele sitten missään on ? eli se on okei että toiset saa enenmmän retkiä yms. Olisiko oikein että työkaverisi joka ei nyt ole motivoitunut tekemään töitä niin hän saisi 10% enemmän palkkaa kuin sinä, molemmilla sama työtehtävä, mutta sinä olet se joka tekee työnsä. Paras ehkäisy syrjäytymiselle ei ole lahjonta vaan omasta itsestään tullut, motivoitu tahto onnistua ja edetä elämässään. Siihen on muitakin keinoja kuin leffaillat.

Varmasti yllä oleva esimerkki sitä tarvitsi mutta hän ei tarvi herkkuja, erityisyä retkiä, vaan keskusteluja, motivointia, tukea ja ymmärräsytä. Siitä joustavasssa opetuksessa pitäisi olla kyse. Kuitenkaan moni ei sitä näemmä nyt ymmärrä.

Äänestä

Mä muistan kun meidän yläasteella erityisopetukseen "joutuneet" sai kahvia ja keksejä syödä siellä. Kaverin kanssa aina esitettiin surkeita matikantunnilla ja että päästiin sinne ilmaselle kahville. Voi sitä nuoruusaikaa :)

Äänestä

Koetan tässä lukea taloustiedettä, joka puhui eniten tsempanneen oppilaan palkitsemisesta. Jotaa: "It's nice to be the most developed student; but it's the best to be the best."
Eli jos he noilla eduilla tulevat sinun tasoisiksesi, heidät kyllä työnnetään tavalliseen luokkaan.
Voisithan koettaa ajaa kahviasiaa kaikkiin luokkiin.

Onhgan se vähän epää, mutta niin resurssit jaetaan. Kaikki eivät saa kaikkiea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9895578 kirjoitti:

Koulut alkoivat suurimmalla osalla suomalaisista kolme päivää sitten, kuten kaikki varmasti tietävät. Meidän kouluumme tuli uusi yhdeksäs luokka, joka on JOPO-luokka, eli Joustava perusopetus -luokka. Tämä kyseinen luokka, sai kunnalta jotain apurahoja, joilla he saavat käydä luokkaretkillä ja tutustumisretkillä eri paikoissa. Heillä on myös "rennompaa" ja heillä on pieni luokka, joten kaikki saavat varmasti apua jossakin tehtävässä, sekä he saavat juoda aina oppituntisin kahvia piritykseksi, toisin kuin muut luokkalaiset eivät saa nauttia mitään kesken oppitunnin. Tämän kaiken lisäksi, JOPO-luokalla on kuusi TET-viikkoa (Työelämään tutustumis -viikkoa), toisin kuin meillä muilla on vain yksi TET-viikko.

Tässä lopussa voi vielä kysyä, että onko tämä kaikki reilua muita kohtaan? Ja kun mietitään vielä sitä, että nämä kaikki ovat juuri "huonoja" oppilaita, joiden keskiarvoa yritetään kohentaa. Miksei "kunnollisia" oppilaita sitten palkita heidän menestyksestään? Oma pääni on melkein ihan tyhjä kun koitan ratkoa tätä suurta mysteeriä, mutta tähän mennessä ainoa vastaus minkä olen saanut, on: "Suomi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu