HEI!

Lapseni mieltävät itsensä suomalaisiksi, vaikka toisaalta ovat huomanneet olevansa siinä mielessä erilaisia, että heillä on äidinkielen lisäksi myös isän kieli.

Mä olen sanonut, että jotkut ihmiset eivät ole tottuneet siihen, että suomalaisia voi olla monenvärisiä. Väri on vain pintaa. Voi olla Suomen kansalainen tai Suomessa pysyvästi asuva, vaikkei olisi täällä syntynyt. Olen neuvonut, että lapsi voi korjata väärän käsityksen, mutta ei kannata ruveta jankkaamaan. Sukunimestä jotkut ovat kuittailleet, mutta olen sanonut, että haukkuja voi tulla sanomaan suoraan mulle tai lasten isälle. Lapsihan ei ole nimeään valinnut, eikä ketään pitäisi haukkua nimensä takia.

Enemmän lapseni ovat kuitenkin saaneet kuulla kommenttia pienestä koostaan, esikoinen varsinkin.

Olennaista on se, että lapsi saa vastapainoksi hyviä kokemuksia. Että tutustuu kavereihin, jolloin kaverit (ja heidän vanhempansa?) pääsevät näkemään, ettei se elo teidän perheessänne sen kummallisempaa ole.

Itsekin puoliksi suomalaisena, jota kaiken lisäksi vielä haukuttiin ja kiusattiinkin, on pakko sanoa, että kaikkein helpointa on vaan ilmoittaa suoraan, että minkämaalaisia vanhemmat ovat. Mulla loppui kiusaaminen aina siihen, ja vastapuolella heräsi yleensä mielenkiinto, ja he alkoivat kysymään lisää elämästäni. Avoimuus kannattaa. Vaikka ärsyttää vielä tänä päivänäkin, jos joku yrittää väittää mua ulkomaalaiseksi.

Näin juuri. minun kaksi poikaani ovat avoimesti kertoneet mistä maasta heidän isänsä on kotoisin. Tärkeää on että isästään voi olla ylpeä, kotona ei saa mollata isää tai isän kotimaata. pojat ovat käyneetkin siällä muutaman kerran ja voivat kertoa faktoja. Minäkin erosin lasten isästä mutta hänestä voi aina puhua lasten isänä missä ja milloin vaan. Silloin lapsella ei ole mitään ongelmaa tässä.