minua ihmetyttää ja välissä suorastaan ärsyttää ja joskus jopa huvittaa toisten äitien kommentit siitä, että lapsille pitäisi tehdä sisaruksia tai kyselyt miksi emme tehneet lisää lapsia (rivien välistä voi lukea että olemme itsekkäitä tai onhan se yhden kanssa helppoa). Esikoinenkin saatiin vuosien yrittämisen jälkeen, joten olen onnellinen että saimme edes yhden lapsen. Jos kertoisin että emme saa lapsia enempää, niin siihen toki loppuisi tuo keskustelu. Mutta en ole nähnyt sitä tarpeelliseksi ja toisaalta on suorastaan huvittaa joidenkin vaahtoaminen tämän asian tiimoilta...
Välissä kuulen jopa naurettavia perusteluja miksi 1 lapsi on pahasta ja olemme tehneet huonon valinnan lapsemme takia (siis häh). En todellakaan usko että lapsien lukumäärä ole verrattavissa siihen, tuleeko lapsesta itsekeskeinen, sosiaalinen, hiljainen, älykäs, häirikkö, onnellinen, onneton, jne. Kyllä kasvatuksella ja geeniperimällä on tuohon isompi merkitys kuin sillä että onko sisaruksia vai ei. Leikkikavereita saa muutenkin kuin tekemällä sisaruksia :)
Minulla ja miehelläni on molemmilla sisaruksia. Itse olen kasvanut kauniin ja suositun isosiskoni varjossa (minulla tuli jo varhaislapsuudessa itsetunto-ongelmia ja vasta aikuisena aloin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen). Muistan näitä "etkö voi olla kuten siskosi..." kommentteja jo lapsuudesta.
Mieheni on elänyt lellityn pikkuveljensä varjossa (ja aikuisenakin tuo asetelma on säilynyt, että pikkuveljeä "hyysätään" ja hän on edelleen lellikki). Kyseinen pikkuveli on itsekeskeinen ja ei kovinkaan sosiaalinen... Paras ystäväni on ainokainen ja hän on erittäin tykätty ja sosiaalinen ja älykäs. Hän ei ole koskaan "kärsinyt" siitä että on ainoa lapsi.
Yksilapsisessa ja monilapsisessa perheessä on taatusti hyvät ja huonot puolet, mutta se millaisia aikuisia näiden perheiden lapsista tulee, on kiinni ihan jostain muusta kuin lasten lukumäärästä.
Välissä kuulen jopa naurettavia perusteluja miksi 1 lapsi on pahasta ja olemme tehneet huonon valinnan lapsemme takia (siis häh). En todellakaan usko että lapsien lukumäärä ole verrattavissa siihen, tuleeko lapsesta itsekeskeinen, sosiaalinen, hiljainen, älykäs, häirikkö, onnellinen, onneton, jne. Kyllä kasvatuksella ja geeniperimällä on tuohon isompi merkitys kuin sillä että onko sisaruksia vai ei. Leikkikavereita saa muutenkin kuin tekemällä sisaruksia :)
Minulla ja miehelläni on molemmilla sisaruksia. Itse olen kasvanut kauniin ja suositun isosiskoni varjossa (minulla tuli jo varhaislapsuudessa itsetunto-ongelmia ja vasta aikuisena aloin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen). Muistan näitä "etkö voi olla kuten siskosi..." kommentteja jo lapsuudesta.
Mieheni on elänyt lellityn pikkuveljensä varjossa (ja aikuisenakin tuo asetelma on säilynyt, että pikkuveljeä "hyysätään" ja hän on edelleen lellikki). Kyseinen pikkuveli on itsekeskeinen ja ei kovinkaan sosiaalinen... Paras ystäväni on ainokainen ja hän on erittäin tykätty ja sosiaalinen ja älykäs. Hän ei ole koskaan "kärsinyt" siitä että on ainoa lapsi.
Yksilapsisessa ja monilapsisessa perheessä on taatusti hyvät ja huonot puolet, mutta se millaisia aikuisia näiden perheiden lapsista tulee, on kiinni ihan jostain muusta kuin lasten lukumäärästä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moni tekee niitä lapsia ihan vaan toistensa "kaveriksi", niin iltaisin on helpompaa, ettei lapsi roiku kokoajan lahkeessa, vaan leikkii sisaruksen kanssa. Näin siis teoriassa, mutta käytännössä ei mene aina näin, päinvastoin. Voi olla kaksi jotka roikkuu lahkeessa ja tappelevat koko ajan. Lisäksi rahaa kuuluu enemmän. Ehkä joitain äitejä harmittaa, kun toisella on vain yksi lapsi, ja elämä siltäosin helpompaa ja aikaa keskittyä täysillä tämän lapsen tarpeisiin yms. Usein ainoat lapset ovat fiksumpia ja rauhallisempia, koska ei ole sellaista kaaosta kotona, kuin monilapsisessa perheessä ja vanhemmilla on aikaa keskustella ja opettaa elämää yms enemmän, kun on vain se yksi. Sos. taidot tuskin kehittyvät sen paremmin katraassa, kun kuitenkin suurinosa lapsista saa niitä sos. taitoja opetella päivähoidossa ja pihakavereisden kanssa.
Itse nautin rauhallisista illoista lapseni 5v kanssa, on hiljaista, rauhallista ja helppoa. Nautin, että hän on siinä, eikä häiritse vaikka "roikkuisi lahkeessa" kokoajan! juttelemme paljon ja käymme eri paikoissa. On niin helppoa ja sujuvaa. :) Toinen lapsi on vasta tulossa, ja ikäeroa tulee 6 vuotta, joka on mielestäni täydellinen ikäero, kun esikoisen ensimmäisiin vuosiin ollaan jo ehditty keskittyä 100%. Poikamme on myös rauhallinen, sosiaalinen ja hirmu järkevä ikäisekseen, pohtii ja harkitsee paljon asioita. Uskon, että antamamme jakamaton aika on edesauttanut näitä ominaisuuksia.
Ei kaikkia asioita pidä ottaa henkilkohtaisesti. Kyllä sinäkin varmaan ihmettelet monia asioita mit sinulla on ja toisella ei ole.
Asioista pitää saada puhua ja keskustella, ei sitä pidä loukkauksena ottaa. Jos se loukkaa, perustele kantasi miksi sinulla ei sitten ole kuin se yksi lapsi, sano suoraan, kyllä se keskustelu siitä sitten loppuu.
Joskus mua ärsyttää kun täällä joku lapseton on pahoillaan,e ttä hänelle on sanottu että miksi sulla ei ole lapsia??? Hyvänen aika, jos sitä ei sanota taikerrota, esim en voi saada lapsia, tai en halua niitä, juttu loppuu siihen. Jos kukaan ei tiedä, niin kyllä se jatkuu.
Avoimuus on se millä puheet ja arvuuttelut loppuu.
ei ole aina helppo sanoa että niitä lapsia ei tule. Me olimme pitkään lapsettomia (lapsen saamiseen meni lähes 10 vuotta) ja tuo lapsettomuus oli minulle erittäin arka paikka. Keskenmenoja ja muita ikäviä juttuja riitti tuon 10 vuoden ajan kun lasta koetimme tehdä.
ei kait tässä ketjussa ole kyse mistään henk.kohtaisesti ottamisesta eikä loukkaantumisesta, vaan tuo otsikkokin sen kertoo "miksi pitäisi olla monta lasta".
osa asioista on henk.kohtaisia ja kipeitäkin ja ei niitä noin vain avoimesti jollain hiekkapakalla kerrota. Toiset kertoo ja toiset ei. Ja vaikka olisi jo yksi lapsi, niin yhtä lailla voi tehdä kipeää se, että ei sitä kakkosta saa alulle tai tulee keskenmenoja...
Itselläni on 4 sisarusta ja jokainen heistä on läheinen ja tärkeä. Meillä on kaksi lasta ja pidän päivänselvänä että perheeseen tulee vielä yksi tai kaksi lasta lisää. Mielestäni sisarukset ovat rikkaus ja heistä on tukea ja turvaa toisilleen aikuisena. Ja vielä jos sille ainoalle lapselle sattuisi jotain niin ketään ei jäisi jäljelle.
Jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa omasta perheestään. Itselleni on ihan sama montako lasta kukakin tekee, mutta itse haluan useamman.
tiedän useamman sisaruksen jotka ei ole juuri missään tekemisissä keskenään (siis aikuisiällä)... Osa on jopa vihoissa. Ei se veriside ei aina takaa sitä että toinen on tukena ja turvana tai että ollaan läheisiä 4ever .