viihde

M. Aitolehti on Suomen julkinen sylkykuppi. On näitä medioissa olevia miehiä ja naisia muitakin, joita näkyy ja parjataan, että saadaan itse ajatella että olen hyvä ihminen, virheetön. Tällaisilta ihmisiltä ei pitäisi ostaa mitään. Miss Helsinki, chat-juontaja mikälie, myyvät hölynpölyä antamatta mitään elämässä tärkeää, lihottaen vain omaa rahapussiaan. Sairastuttava viihde. Kyllä koira koiran tuntee. Sika on sika. Sika rypee jätteessä ja tonkii syöden sitä, että säilyisi hengissä. Sille ei annetakaan muuta, muusta se ei tiedä. Sika on siisti eläin kun ajattelee tarkemmin ja tällaista ns. viihdetouhua. Suomessa on asiat aika hyvin. On kuitenkin asioita, jotka ovat suorastaan vaarallisia. Pitää miettiä ja antaa aikaansa tärkeämmille asioille kuin hölynpölyyn. Sama paska, eri paketti. Sitä on tämä tuputtaminen ihmisten rahojen nyhtämiseksi viihteen ja muka kauniiden ihmisten nimissä. Joka ainoa kerta, kun kuuntelet ja luet tätä ´tuubaa´, mitä nämä julkkikset myyvät, annat aikasi turhuudelle. Tuttuani lainaten: V...mitä paskaa. Hän sanoi jo Armi Aavikon aiheuttaman kohun aikoihin kauan sitten. Anteeksi kuitenkin niille, jotka tykkäävät näistä ´julkkiksista.' Minä en vain ymmärrä tällaista viihdettä ja mielestäni tällainen on tarpeetonta eikä sitä pitäisi olla olemassa.
4113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niinkö

Äänestä

du hei? Oletko du vai ihan vain reilusti dorka. Drop dead

Äänestä

Eshko, you seem to be such an ass. So, watch out. Someone will drop you.. Don´t you think ? I´m fairly sane. I´m not an idiot at all. Go and bully people somewhere else. Plz

Äänestä

Paljon sanoja! Vähän tolkkua! Mitä oikein haluat kertoa? Onko se hyvä vai paha vai mitä, että Aitolehti on sylkykuppi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


du kirjoitti:

M. Aitolehti on Suomen julkinen sylkykuppi. On näitä medioissa olevia miehiä ja naisia muitakin, joita näkyy ja parjataan, että saadaan itse ajatella että olen hyvä ihminen, virheetön. Tällaisilta ihmisiltä ei pitäisi ostaa mitään. Miss Helsinki, chat-juontaja mikälie, myyvät hölynpölyä antamatta mitään elämässä tärkeää, lihottaen vain omaa rahapussiaan. Sairastuttava viihde. Kyllä koira koiran tuntee. Sika on sika. Sika rypee jätteessä ja tonkii syöden sitä, että säilyisi hengissä. Sille ei annetakaan muuta, muusta se ei tiedä. Sika on siisti eläin kun ajattelee tarkemmin ja tällaista ns. viihdetouhua. Suomessa on asiat aika hyvin. On kuitenkin asioita, jotka ovat suorastaan vaarallisia. Pitää miettiä ja antaa aikaansa tärkeämmille asioille kuin hölynpölyyn. Sama paska, eri paketti. Sitä on tämä tuputtaminen ihmisten rahojen nyhtämiseksi viihteen ja muka kauniiden ihmisten nimissä. Joka ainoa kerta, kun kuuntelet ja luet tätä ´tuubaa´, mitä nämä julkkikset myyvät, annat aikasi turhuudelle. Tuttuani lainaten: V...mitä paskaa. Hän sanoi jo Armi Aavikon aiheuttaman kohun aikoihin kauan sitten. Anteeksi kuitenkin niille, jotka tykkäävät näistä ´julkkiksista.' Minä en vain ymmärrä tällaista viihdettä ja mielestäni tällainen on tarpeetonta eikä sitä pitäisi olla olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu