Narsistiko?

Hän väittää olevansa aina oikeassa(vaikka useimmiten on ollut väärässä) Hän on kateellinen useille, vaikka luulee että muut ovat kateellisia hänelle. Hän puhuu kaikille kokoajan minä, minulla on sitä ja tätä, ja sanoo että sanoo näin siksi koska haluaa tietää onko toinen kateellinen. Hän kuvittelee suuria, jotka eivät voi olla mahdollista, hänen mielestä syy on aina minun , ei koskaan hänen, vaikka selvästi hän teki virheen. valehtelee paljon, jos jää valheesta kiinni, ei myönnä. Kiristänyt erolla, Henkilökohtaisesti ottaa huomioon vain omat tarpeensa. Käyttää itse rahaa miten sattuu, ja multa kyselee pennejä myöten, Tutustuu kavereihin aina, jos saa jotain. Ulkopuolisille mukava, mutta jos joku jolta ei saa mitään lähestyy, ei halua olla tekemisissä. Sotkee paljon kotia, ei siivoa omia sotkuja, jos tarvii jossain asiassa apua, ei kysy, vaan sanoo suoraan sä teet nyt näin.jne. ei ole ollenkaan romanttinen tms. erittäin pinnallisesti ajattelee asioita. Tykkää pinnallisista ihmisistä. Laittautuu ulos lähtiessä aina. Unelmoi ja havittelee unelmiansa (jotka ei voi olla tällähetkellä mahdollisia)Uskoo onneen ja tuuriin. suunnitelmat vaihtuvat joka viikko. Ei tee suunnitelmia pitkällä tähtäimellä normaalisti. Elää vähän niinku villissä lännessä..Meillä on kaksi lasta, ja hän on ulkomaalainen. Sanoo että olen muuttunut itsepäiseksi, koska en lähde hänen juttuihin enää mukaan. ja alan miettiä tosissaan josko olis parempi asua erillään. Käyttää rahaa yli varojen, niinkun joku pomppiva pallo, joka ei osaa asettua aloilleen, ja ajatella järkevästi asioita.Katsoo myös aikuisviihdettä. Ei ota koskaan minua mitenkään huomioon. Luulee olevans ajotain parempaa...Onkohan tämä narsismia?
4120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pulassa olet, pulassa olet, voi surkeus.

Äänestä

Toi oli pahin "katsoo myös aikuisviihdettä" :D

No hei, mitä vitun väliä jollain kategorisoinnilla, onko narsisti vai ei? Mitä se sua auttaa. Ihan sama kun kysysit onko mulkku vai ei? NO ON!

Narsistinen persoonallisuushäiriö on kuitenkin psykologisten viitekehiköiden määrittelemä mielen sairaus, ja siihen pitää tautiluokituksen kriteereistä muistaakseni 4 vai 5 yhdeksästä täyttää. Mitä jos kysyisit itseltäsi rakastatko häntä?

Äänestä

Emman kuvaus henkilöstä on ihan pesunkestävä narsisti.
Emmalle voima ja parempaa miestä toivoessa....

Äänestä

Ilmeisesti haluat, että hän olisi narsisti. Niinpä kysy itseltäsi, miksi haluat sellaista? Enemmänkin sinun tulisi miettiä sitä, jäätkö suhteeseen vai et...

Itsestäsi et kertonut juuri mitään (yhtä "rehellissti")...joten on vaikea hahmottaa, miksi joku käyttäytyy tuolla tavoin, jos ei tiedä, mitä hän joutuu kokemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emma 24 kirjoitti:

Hän väittää olevansa aina oikeassa(vaikka useimmiten on ollut väärässä) Hän on kateellinen useille, vaikka luulee että muut ovat kateellisia hänelle. Hän puhuu kaikille kokoajan minä, minulla on sitä ja tätä, ja sanoo että sanoo näin siksi koska haluaa tietää onko toinen kateellinen. Hän kuvittelee suuria, jotka eivät voi olla mahdollista, hänen mielestä syy on aina minun , ei koskaan hänen, vaikka selvästi hän teki virheen. valehtelee paljon, jos jää valheesta kiinni, ei myönnä. Kiristänyt erolla, Henkilökohtaisesti ottaa huomioon vain omat tarpeensa. Käyttää itse rahaa miten sattuu, ja multa kyselee pennejä myöten, Tutustuu kavereihin aina, jos saa jotain. Ulkopuolisille mukava, mutta jos joku jolta ei saa mitään lähestyy, ei halua olla tekemisissä. Sotkee paljon kotia, ei siivoa omia sotkuja, jos tarvii jossain asiassa apua, ei kysy, vaan sanoo suoraan sä teet nyt näin.jne. ei ole ollenkaan romanttinen tms. erittäin pinnallisesti ajattelee asioita. Tykkää pinnallisista ihmisistä. Laittautuu ulos lähtiessä aina. Unelmoi ja havittelee unelmiansa (jotka ei voi olla tällähetkellä mahdollisia)Uskoo onneen ja tuuriin. suunnitelmat vaihtuvat joka viikko. Ei tee suunnitelmia pitkällä tähtäimellä normaalisti. Elää vähän niinku villissä lännessä..Meillä on kaksi lasta, ja hän on ulkomaalainen. Sanoo että olen muuttunut itsepäiseksi, koska en lähde hänen juttuihin enää mukaan. ja alan miettiä tosissaan josko olis parempi asua erillään. Käyttää rahaa yli varojen, niinkun joku pomppiva pallo, joka ei osaa asettua aloilleen, ja ajatella järkevästi asioita.Katsoo myös aikuisviihdettä. Ei ota koskaan minua mitenkään huomioon. Luulee olevans ajotain parempaa...Onkohan tämä narsismia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu