eli mitä sieniä ootte ihmiset jo löytäny niin paljo et siitä vois jo sanoo että niitä löytyy? :)
Mitä?
Lölli
5947
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ainakin kanttarelleja tuntuu olevan jo runsaanlaisesti. Eilenkin käväisin metsässä ja sain kolmisen litraa kantsuja. Tattejakin olen jo paistellut. Toivottavasti tulee paljon suppilovahveroita, näyttäisi ainakin siltä.
Mustaatorvisientä, kanttarellejä, kelta- ja vaaleaorakasta, erilaisia tatteja ja erilaisia rouskuja. Sieniä on syöty nyt noin neljä viikkoa monta pannullista per päivä.
voi tosiaankin sanoa löytyneen.Kävin eräällä kallioitten välissä olevalla,mäntyä ja muutamia pieniä kuusia kasvavalla tasanteella.Löysin sieltä hyvin keltavahveroita jo 30 vuotta sitten.
Muutaman kerran kävin siellä myöhemminkin.Sitten oli semmonen 10 vuoden paussi.Nyt kävin tekemässä tarkastuksen kun kauan kierreltyäni muualla en mitään löytänyt.
Sitä sienimäärää oli vaikea ymmärtää.Sellaisen puolen hehtaarin alueelta keräsin jotain 6 kiloa sieniä.Oli mahtava tunne sattua sellaiselle paikalle.Kun yhtä isoa rypästä keräsi,näkyi jo toinen.
Paikka on jotenkin aina säilynyt koskemattomana.Vaikkei lähimmälle autotielle olekaan kuin pari kilometriä.Lähiseutu on kumminkin melko asumatonta.Kirjolohen kalastajia lukuun ottamatta.
En ole aikaisemmin sellaiseen kantarellipaikkaan osunut,enkä usko osuvani myöhemminkään.Ikääkin kun jo on.
Tatteja monen sorttisia, kantarellejä, kangasrouskuja ja tänään löysin yhden karvarouskun. -Niin ja herkkusieniä olen nähnyt nurmikolla. Harmi vain, kun ovat vilkasliikenteisen tien vieressä, niin ei voi poimia syötäväksi.
Mistä hakee? - Jos tunnet rouskupaikkoja, uusimaalta ainakin jo saa haapa- ja kangasrouskuja sekä karvalaukkuja. Lisäksi löysin eilen "kesätattien" ohella kivi- eli herkkusellaisia ynnä monen puun punikkitatteja. Kanttarelleja näkyi tulollaan, mutten viel raatsinut noukkia pikkuruisia. Haperoita on toki: koivu- ja viinihaperoa kerään kuvikkeiksi tattipaistokseen. Myös harminkappaleita: hapanta ja karvasta äikä- ja sappitattia sekä polttiaishaperoa runsaasti... sienestäjän valppaana pitämiseksi varmaan.
Kivoja retkiä! t "vesikko"