rakastuminen

Rakastuminen tuntui uskomatomalta, kun aloimme seurustella, olin hyvin onnellinen... Koulussa tunneilla oli keskittymisvaikeukset ja ajattelin melkein koko ajan häntä (entistä poikaystävää, ku silloin olimme yhdessä 9kk) silti olin rakastunut yhä... Rakkaus päättyi kun ei tuntunut siltä oikealta ja petyin usein (ei pettämistä) ja riitelemistä. Rakastumisessa oli parasta, se kun voin ajatella häntä koska vain ja sellainen fiilis ku on rakastumassa. Kipeintä oli rakkauden loppu (mut nykyään oon taas ihastunut/rakastunut uuteen poikaystävään) p.s. sori kirjoitusvirheet

Hei, olen 19-vuotias poika ja haluan kertoa pienen tarinan ensirakkaudesta jonka koin viime vuonna....... Viime lukuvuonna lukioomme tuli saksalainen vaihto-oppilas.

Ensin en niin kiinnittänyt häneen huomiota, mutta englannin tunnilla aivan hänen takanaan istuttuani ihastuin tunti tunnilta enemmän hänen ihastuttavaan hymyynsä ja pehmeään ääneensä. Hän oli myös kaunis kuin enkeli. Juuri semmoinen kohtelias ja huomaavainen naapurintyttö josta olen aina haaveillut.

Hän oli aina viimeinen ajatukseni ennen nukkumaanmenoa. Syömisestäkään ei oikein tullut mitään. Ruoka ei kunnolla mennyt alas. En myöskään uskaltanut tehdä minkään sortin aloitetta, jota kadun nyt erittäin paljon. Ajattelin vain, että "Mitä tuollainen enkeli näkisi tämmöisessä normaalissa kundissa". Nyt olen jo päässyt siitä kauheasta tunteesta ohi. Kauhealla tarkoitan juuri sitä yksipuolista ihastumista jonka koin.

Välillä kyllä katseemme kohtasivat mutta mene ja tiedä...... Jos tuo mitä koin ei ollut rakkautta niin silloin syön hattuni. Ennen en edes uskonut että voisin ikinä tuntea mitään noin suurta ketään kohtaan. Olisin voinut uhmata omaa henkeäni milloin vain hänen puolestaan. Tiedän kyllä, että tämä kuulostaa aika naiviilta.

Hänen ansiostaan olen nykyään parempi ihminen. Koko ajatusmaailmani muuttui ainakin jonkun verran parempaan suuntaan. Tyttö on nyt takaisin saksassa mutta hänellä on ikuisesti paikka sydämessäni. Ja mistä sitä ikinä tietää jos vaikka tiemme joskus kohtaisivatkin.............

Olen aina ajatellut, että nuorten "rakastumiset" ovat vain hetken huumaa. Kuvittelee sen olevan rakkautta kunnes muutaman kuukauden päästä suhde "arkiintuu" ja innostus katoaa.

Kuitenkin itse tapasin, melkein puolitoista vuotta sitten, minulle sen oikean. Olemme vielä yhdessä, eikä loppua ole tulossa. Se yhdessäolo ja toisen tunteiden tietäminen on parasta. Se että voi itkeä jonkun olkapäätä vasten, soittaa keskellä yötä ja sanoa rakastan sinua. Uskon että todellisen rakkauden kohtaa vain kerran elämässä. Jotkut eivät kohtaa sitä ehkä ollenkaan ja näin harhautuvat luulemaan että tietävät kyllä mitä rakkaus on. Olen ehkä nuori, mutta tiedän kyllä mitä tunnen. Ja se tunne on niin uskomaton vaikka olisi riitoja ja töppäyksiä.

Kipeintä rakastumisessa on että silloin avaa itsensä kokonaan ja on haavoittuvaisimmillaan. on niin paljon tunteita mukana, että toinen voisi helposti halutessaan särkeä koko sydämen ja luhistaa maailman.

Rakkaus on niin suuri asia että kun sen kokee sitä ei koskaan unohda.