Kirjoittaja: Kakluuni tukholman välittömästä läheisyydestä (tänään 11:12)
Nettikauppa, se aukeaa aivan kohta! JEJ JEJ JEJ
En voi olla toistamatta itseäni mutta jo ammoisista jippiin superhauskoista ajoista lähtien nettikauppa on jaksanut naurattaa vuodeta toiseen. Hemaiseville pitäisi myöntää palkinto kestävän kehityksen tuotteesta!
Johannan ja Julian nettikauppa on nyt vihdoin auki! Kiitos K-näädän huolellisuuden :
DOLLSIEN NETTIKAUPPA - EI AUENNUT TÄNÄÄN.
***kuusi vuotta sitten kaikki alkoi***
Nimi: Johanna
30.05.06 2:21 am
Lisäksi Dollseille on tulossa oma nettikauppa lähiaikoina, jonka kautta voi mm. tilata fanituotteita, sekä meidän esiintymisasuja, kenkiä, koruja yms.
***piti tulla lähiaikoina, vielä syyskuussa suunnitellaan***
Nimi: Johanna
07.09.06 6:21 pm
Olen kovasti suunnittelemassa uuden nettikauppamme avaamista kotisivuillemme, jossa tulen myymään kaikkia uniikkeja ja upeita naisten vaatteita, kenkiä, koruja, ja jopa asuja lemmikkieläimille, lähinnä pienille koirille
***se tulee nyt syksyllä 2006***
Nimi: Johanna
16.10.06 2:23 am
Nettikauppa on myös avautumassa nyt syksyn aikana, ja myyntiin on tulossa kaikkea Paris Hilton-tyylistä glamour-osastoa, näyttäviä vaatteita, kenkiä ja laukkuja, sekä myös erikoisia koruja, mm. Hello Kitty-sarjaa, jota myös itse kerään
***ei tullut lähiaikoina eikä syksyllä 2006, mutta tulossa on***
Nimi: Johanna
07.01.07 8:47 pm
Eli kuten olemme aiemmin kertoneetkin, olemme avaamassa Julian kanssa nettikauppaa, joka ei varsinaisesti liity Dollseihin muuten kuin Dolls-fanikaupan osalta, jossa on myynnissä erilaisia logotuotteita, mm. Dolls-takkeja, hameita, paitoja, laukkuja, lippiksiä yms. Tulossa myös Dolls-kalenteri myyntiin!
***projekti siirtyi syksystä 2006 syksylle 2007
Nimi: Johanna
30.06.07 8:49 pm
Olen tosin perustamassa syksyn aikana nettikauppaa,
jossa tulemme Julian kanssa myymään naistenvaatteita,
kenkiä ja koruja, että eiköhän Bingon mallit löydä sieltä sitten jotain kivaa tilattavaa
***taas meni vuosi, mutta kesällä 2008***
Nimi: Johanna
10.06.08 6:39 pm
Myös nettikauppa aukeaa nyt kuukauden sisällä vihdoinkin,
se tulee olemaan tämän Dollsien sivujen yhteydessä!
***hei, sehän on jo auki**'
Nimi: Johanna
30.08.08 6:30 pm
Nettikauppamme on jo avattu, nyt vain meidän pitää saada tuotekuvat sivulle. Kuvasimme ne eilen, joten eiköhän ensi viikon aikana saada se paljon puhuttu nettikauppakin sitten pystyyn!
***eiku ei ollutkaan***
Nimi: Johanna Tukiainen
23.01.09 5:30 pm
Dollsien nettikauppa avataan vihdoin tämän kuukauden aikana!!! Jeee!!!!
Hukun projekteihin!!

Vastaukset 7
Vanhimmat
joko se on auki vai tarkoitetaanko tässä että on perceauki?
Laardi ja Kooma ovat jo saaneet suvun matriarkankin perseen aukeamaan!
Laardipallero vois siirtyä jo eläkkeelle, on niin nähty jo.
vai niin
JK:lle. Tarkoitin nim. laardipallero, en Tuksua,
Juu... oli hieno kirjoitus... Nobel-palkinnon arvoinen... jep jep... ja Suomen Kirjallisuusseura kiittää...
John Steinbeck, J. R. R. Tolkien, Mika Waltari ja Fjodor Dostojevski ovat kateellisia.
Dostojevskista tulikin mieleeni Idiootti... heh heh... aasinsilta on ehkä liian vaikea suurimmalle osalle palstan lukijoista :D
Ei kaikille ;)