joo elikkä mul on ollu paniikkihäiriö viime talvesta. nyt
tällä viikolla alotin lukion IHAN uudessa koulussa josta tunsin tai edes tiesin vaan yhen. ongelma on se että en osaa enää tutustua ihmisiin. pelkkä oman nimen sanominen luokassa aiheuttaa hullun paniikin. ääni värisee, kädet tärisee ja ties mitä. pahinta oli mennä vieraassa ryhmässä vieraan parin kanssa luokan eteen esittelemään toisensa. olin niin paniikissa että tuskin muistan siitä edes mitään. tässä on kummiski kolme vuotta jäljellä, ois kiva voida sanoo "paikalla" ilman että ääni värisee. ja tulee kaikki puheet, en pysty edes ajatella luokan eteen yksin menemistä ilman että alkaa oksettaa ja pyörryttää. mä en pysty.
tällä viikolla alotin lukion IHAN uudessa koulussa josta tunsin tai edes tiesin vaan yhen. ongelma on se että en osaa enää tutustua ihmisiin. pelkkä oman nimen sanominen luokassa aiheuttaa hullun paniikin. ääni värisee, kädet tärisee ja ties mitä. pahinta oli mennä vieraassa ryhmässä vieraan parin kanssa luokan eteen esittelemään toisensa. olin niin paniikissa että tuskin muistan siitä edes mitään. tässä on kummiski kolme vuotta jäljellä, ois kiva voida sanoo "paikalla" ilman että ääni värisee. ja tulee kaikki puheet, en pysty edes ajatella luokan eteen yksin menemistä ilman että alkaa oksettaa ja pyörryttää. mä en pysty.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pelkääminen johtuu siitä, että sinä itsekin vain tuet pelkojasi ajattelemalla negatiivisesti. Ajatukset ohjaavat sitä, miten me käyttäydytään, joten kannattaisi mieluummin rauhoitella itseä aina kun pelottaa ja rohkaista mieltään kun epävarmuus yllättää.
Mielikuvaharjoittelulla ja itsensä rauhoittamisella moni on päässyt peloistaan kokonaan eroon. Jokainen voi siis oppia hallitsemaan omaa mieltään treenaamalla, koska kukaan synny pelokkaaksi.
Pelot syntyvät vasta kokemuksista, ja kokemusten muistikuvia voi selittää itselleen järjellä niin, etteivät ne jää mieleen pelkkinä negatiivisina tunnekuvina.
Siispä menneitä esiintymistilanteita voit sinäkin selittää itsellesi ja päättää sitten pohdintasi ajatukseen, että "mutta mä selvisin kuitenkin."
Koulussa kaikkia jännittää jonkin verran, joten et todellakaan ole ainut joka kammoksuu esim. ääneen puhumista luokan edessä. Kannattaakin hakeutua muiden seuraan ja tutustua ihmisiin, sillä sekin alentaa pelkoa puhua luokassa niille tutuille naamoille jne.
Itselläni oli samankaltainen tilanne kun aloitin lukion. Yläasteella oli ollut jonkin verran kiusaamista ja kaveri, joka haukkui ja arvosteli lähes tauotta. Aina, kun pidin esitelmää joku tirskui ja hihitteli tai jotain muuta vastaavaa, ja kun muutenkin inhosin luokan edessä puhumista yli kaiken, ääni värisi ja muuttui ihan oudoksi ja kädet tärisi yms. enkä muutenkaan ollut kovin paljon äänessä.
Pelkäsin, että jäisin lukiossa ihan yksin, koska olin todella ujo ja oli vaikea keksiä puhuttavaa. Aina kun piti puhua luokassa, joka oli täynnä uusia ihmisiä alkoi sydän tykyttää ja ääni väristä ja vaikka mitä. Ajattelin kauhulla niitä puheita ja esitelmiä, joita pitäisi pitää. Jossain vaiheessa taisin jopa harkita itsemurhaa, ettei olisi tarvinnut pitää enkun puhetta... Joskus piti mennä välitunneilla vessaan hengittelemään tai itkemään, ettei romahtaisi ihmisten silmien edessä. Sydän rupesi hakkaamaan ja kädet puutumaan jos joku luokkakaveri kysyi tai sanoi jotain. Sain juuri ja juuri vastattua edes jotakin.
Onneksi tutustuin muutamaan luokkalaiseen, jotka tulivat juttelemaan vaikka myöhemmin sainkin kuulla, että vaikutin aluksi aika ylimieliseltä ja tylyltä vaan koska olin ujo. Näistä muutamista kavereista tulikin minulle todella läheisiä ja pystyin puhumaan ongelmistani, mitä ennen en olisi voinut tehdä. Heidän kanssaan opin sietämään epäonnistumisia, ja eräs on potkinut minua eteenpäin aika lailla.
Nyt on abivuosi menossa ja takana on aika paljon ryhmätöitä ja esiintymisiä, ja kyllä niistä on aina selvitty. Tottakai jännitän yhä jopa nimenhuutoa, mutta enää ei tunnu niin pahalta kuin ennen jolloin ruoskin itseäni jostain pikkuvirheestä tai mokasta jonka olin tehnyt viikko sitten. Kyllä joskus täyteenahdetuilla koulun käytävillä ahdistaa aikalailla, mutta ei muuta kun etsimään joku tuttu josta juttuseuraa kunnes tunnit alkaa. Ja tietenkin ryhmätyöt ja esiintymiset jännittää, mutta niitä tulee olemaan lukiossa niin paljon, että niistä tulee melkeinpä rutiinia ja joskus jopa ihan mielenkiintoisia!
Anteeksi jos pitkästytin tekstilläni, mutta toivon, että tästä olisi jotain hyötyä. Pahin myrsky ainakin itselläni on laantunut, ja aina on lukiopsykologit ja kuraattorit joille voi jutella esiintymispelosta ja muusta. Opettajakin voi tarvittaessa järjestää niin, että pidät esitelmän vain opettajalle ja parille muulle opiskelijalle :)
Koulussakin varmasti jauhetaan näistä asioista kyllästymiseen asti mutta lukiolaisena voin sanoa, että kyllä se siitä. Oikeasti. Älä missään nimessä ruoski tai syytä itseäsi liikaa panikoimisesta, yllättävän moni muukin inhoaa esiintymistä. Voit vaikka mainita esityksen alussa, että jännittää. Tai vaikka kesken esityksen, jos tuntuu että happi loppuu. Se yleensä laukaisee stressiä jonkin verran(kokeiltu on). Jos epäonnistut, niin ajattele, että ainakin uskalsit mennä luokan eteen ja ensi kerralla menee paremmin. Itselläni ei kyllä ole ainakaan diagnosoitua paniikkihäiriötä enkä tunne sinua mutta toivottavasti löydät jonkun tavan päästä eroon esiintymiskammosta. :)
Hei!
Täällä ilmottautuu myös paniikkihäiriöinen lukiolainen.
Koen samankaltaisia tuntemuksia, kuin sinä. Minua ahdistaa pitkän ajan päästä olevat esitelmät, luokassa edessä seisominen, jos nimeni sanotaan menen hämilleni... Tärisen, sydän tykyttää ja haluan vain kadota paikalta.
Juttele asiasta. Itse käyn säännöllisesti juttelemassa luotettavalle aikuiselle, kuten koulupsykologille asiasta. Jos sulla on läheisiä kavereita, puhu heille!
Älä jää yksin :)
Käy terveyskekuslääkärillä se antaa varmasti propral lääkettä joka on jännittämiseen hyvä lääke. Käsien tärinään, sydämmen tykytykseen ja hikoiluun. voimia sinulle ja hyvää loppukesää. :)