Yrittikö joku salamurhata minut?

AlienIndie

Heräsin yöllä siihen että palohälytin rääkyi. Mitään ei ilmassa kuitenkaan näkynyt eikä haissut. Avasin ikkunan ja lakkasi. Onko palohälytin päissään, vai kävikö joku laittamassa postiluukustani esim. hiilimonoksidia jotta kuolisin siihen? Misaki? Valerie?

Pistän webbikameran osoittamaan pihalle niin näen kaikki ketkä tähän taloon tulevat. Murhayrityksestä ette sentään selviä, vaikka kaikesta muusta tässä yhteiskunnassa kusipäät ja kiusaajat ihan normaalisti selviävät.

21

420

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9+12

      Sinua tarkkaillaan. He eivät näy webbikamerassa.

    • Tarkkaillaan, joo

      Kunnianloukkauksen tuntomerkit täyttyvät tuossa otaksumassasi, kumpikin voisi nostaa sen perusteella kanteen.


      »Joka
      1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
      2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
      on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
      »
      (Rikoslain 24 luku 9 §[1])

      • AlienIndie

        Ei täyty.

        Jos täyttyy niin sitten puuterilaiset maksavat minulle satakertaisen summan sadasta vastaavasta minuun kohdistuneesta.


    • Kalppa

      Mistä sä ostat lääkkeesi?
      Kysyn sen takia, että haluaisin kokeilla niitä itsekkin.
      Musta olisi saada pää ihan yhtä sekaisin kuin sulla jo on.

      • AlienIndie

        Sanoo Mr. Prostituution Hyväksyjä.


      • Kalppa
        AlienIndie kirjoitti:

        Sanoo Mr. Prostituution Hyväksyjä.

        No voisithan säkin alkaa tota persettäsi myymään, niin olisi sullakin jotain muutakin elämässä kuin tää ainanen valittaminen.


      • AlienIndie
        Kalppa kirjoitti:

        No voisithan säkin alkaa tota persettäsi myymään, niin olisi sullakin jotain muutakin elämässä kuin tää ainanen valittaminen.

        aahahahahahah

        Missä olisimme jos kukaan ei olisi koskaan valittanut mistään? Ei ainakaan transhoitoja olisi tarjolla.

        Mieti sitä.


      • Kalppa
        AlienIndie kirjoitti:

        aahahahahahah

        Missä olisimme jos kukaan ei olisi koskaan valittanut mistään? Ei ainakaan transhoitoja olisi tarjolla.

        Mieti sitä.

        Mulle on henkilökohtaisesti ihan sama onko transhoitoja tarjolla vai ei.
        Se asia ei oikeesti liikuta mua.
        Mutta sä voisit oikeesti pitää ton turpasi kiinni ja hankkia elämän.

        Mä en voi käsittää, että minkä takia sa käytät ton kaiken energiasi muiden ihmisten ärsyttämiseen. Olisit jo varmaan keksinyt jotain hyödillistäkin ja tienannut omaisuuden, jos olisit kanavoinnut energiasi johonkin parempaan.


    • Aiheeton syytös!

      Palohälytin voi tehdä virheellisiä hälyytyksiä pariston loppuessa tai laitteen likaantuessa mm. huonepölystä. Jopa voimakas ilmavirtaus (veto) voi aiheuttaa virhehälyytyksen.

      Minä en ainakaan ensimmäisenä alkaisi epäilemään selostamaasi syytä. On myös huomioitava että hiilimonoksidi (häkä) on ilmaa raskaampi kaasu ja leviää siksi ensimmäisenä lattiatasossa. Olisit ollut jo kauan tajuton ja jopa kuollut ennen kuin tavanomainen savuun ja lämpimiin palokaasuihin reagoiva tavanomainen palohälytin olisi hälyyttänyt. Jos todella epäilet tuollaista toimintaa, hanki häkävaroitin ja asenna se ohjeiden mukaisesti lattianrajaan. Saatavilla on myös narkoottisten kaasujen ilmaisimia ja niitä käytetään usein ulkomaanmatkailussa mm. matkailuajoneuvoissa ryöstön estoon.

    • Muuten hyvä, mutta häkä (CO, 28g/mooli) ei ole painavampaa kuin ilman merkittävimmät kaasut typpi (N2, 28g/mooli) ja happi (O2, 32g/mooli) ja selvästi kevyempää kuin nukkuessa vähitellen lisääntyvä hiilidioksidi (CO2, 42g/mooli).

      Häkävaroitinta ei siis ole mitään syytä asettaa lattian rajaan.

      http://www.pelastustoimi.fi/turvatietoa/hakavaroitin/

      • AlienIndie

        Eivätkä kaasut muutenkaan käyttäydy kuin nesteet kerrostuen tiheyden mukaan . Se on vain tilastollinen tendenssi että raskaat kaasut vajoavat ja kevyet kohoavat. Jokaisessa huoneen sopukassa on jokaista kaasua mitä huone sisältää.


      • Aiheeton syytös!

        Kappas vaan, nettisivua on päivitetty viimeksi reilu kuukausi sitten, olisiko ohjeet muuttunut silloin. Aiempien ohjeiden perusteella häkävaroitin käskettiin asentaa alas. Oma kokemukseni on häkämyrkytyksestä lattiapintaa alempana olleesta tilasta johon oli kertynyt häkää. Selvisi sieltä ylös ennen sammumista mutta lopputuloksena oli melkoinen päänsärky kun pääsin raittiiseen ilmaan.


    • 11+9

      Vihervasemmistolainen Kansallinen Transrintama teki homokaasuiskun päävihollistaan vastaan. Oikeasti olet nyt tripodin kyydissä narkoosissa, hallusinoit lukevasi tätä palstaa.

      Huomasitko ikkunasi alle spreijatut 12 apinaa?

    • joku transu

      Suosittelen käymään heti terveyskeskuslääkärin luona, olethan voinut saada jonkinlaisen myrkytyksen.

      Kannattaa myös kertoa sinuun kohdistuneesta salaliitosta ja murhayrityksestä niin pääset asianmukaiseen hoitoon.

    • bfngfbdf

      Yliarvioit tärkeytesi todella rankasti jos luulet kenenkään vaivautuvan murhaamaan sinut.

    • Kaasu vaara

      Taisi olla tavallista rankempi pieru!

      Mitä söit illalla?

    • Tsast vandörin

      Miten Valerie tms tietäisi osoitteesi? Vai oletko kertonut sen?

      Onko kukaan tavannut alienindien ja onko todisteita, ettei hän ole eläkeläinen?

    • chostbuster

      Tavallinen tarina ,kummitukset laukaisevat palo ym .muita hälyttimiä sekä ,aiheuttavat paljon päänvaivaa viranomaisilla.

    • pelastusmies

      palohälytin voi ,myös herkästi reagoida jos patteri on lopuillaan huonoon huoneilmaan tai vaan ilmoittaa patterin loppumisesti

    • salaliitto.se.oli

      Tämmöinen nosto. Paljonkohan aloittajalla on kakkua jäljellä?

      • Joku_muus_sekoilija

        Ei Alieni tehnyt tuollaisia kielioppivirheitä kuin tämän ketjun esiin kaivanut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 120
      1498
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      202
      990
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      578
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      221
      491
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      489
    6. 25
      444
    7. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      182
      433
    8. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      10
      432
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      393
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      38
      388
    Aihe