Keskiyölle

puoliso ja äiti

Olen huolissani parisuhteestani, miten tässä tulee käymään. Lisäksi 32 tyttärein elämäntilanne huolettaa. Löytyisiköhän lohtua ja tietoa.

3

95

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      ensiksi minulle nousee mieleen, että tyttäresi ei oikein jaksa. ei työtä eikä muutakaan.
      jonkinlaista sairautta saan näkökenttääni, se liittyy yläruumiiseen. ei sinun, vaan kumppanisi. hänellä voi olla jokin psyykkinen ongelma, millä on pitkät juuret. ehkäpä ne ovat aivan varhaisesta lapsuudesta perujaan.

      olisikohan hänen perheessään puhuttu paljon "menneistä ajoista" tai jotenkin muuten häntä painavat vanhat kuviot.
      ikääntyminen tuo omat ongelmat mukanaan. minun mielestäni miehesi ei ole selvittänyt menneisyyttään itsensä kanssa.

      näen sillä tavalla, että kumppanisi ei ymmärtänyt ihan kaikkea menneessä elämässään. ehkäpä hänellä oli kitkaa isänsä kanssa, se voisi nyt vaikertaa hänen ajatuksiaan uudestaan.
      sinä toivot kovasti kotirauhaa ja mukavaa perhe-elämää, mutta et hänen mielestään osaa tehdä sillä tavalla, kuin hänen kotonaan tehtiin.

      jotenkin mies näkyy minulle nuorena "kollina". sitten näen hänen tekemänsä virheaskeleen, mistä te olette joutuneet suoriutumaan. mutta suoriuduitte kuitenkin.
      kyllä tässä kuitenkin onni paistaa, katson vaikka miltä kantilta. ne vanhat asiat vain kiusaavat mieltä ja tekevät kummituksia hiljaisiin ajatuksiin.

      tulee vielä mieleen, että mitenkähän se sinun anoppisi oikein ajatteli kaikesta?

      meidän kaikkien tulee hyväksyä se, että me vanhenemme. mielipiteet ja arvot muuttuvat, me sen mukana myös.

      tyttärelläsi näen ongelmia kumppanin kanssa. ja tuntuu siltä, että mies ei olisi ihan väärässä. tulee kyyneleitä, mutta mies ei ole niin heikko, kuin uskoisi.
      voi tulla talon jako, mutta eihän se ole maailmanloppu. asiat ovat vielä kesken.

      t. Keskiyö

      • ap

        Niin tämä tyttäreni juttu, onko heille tulossa ero ja kuinka tyttäreni sitten jaksaa kun puoliso on asioiden hoitaja, tyttäreni sairastelee. Miten lapset onko niitä heille näkyvissä?


      • ap
        ap kirjoitti:

        Niin tämä tyttäreni juttu, onko heille tulossa ero ja kuinka tyttäreni sitten jaksaa kun puoliso on asioiden hoitaja, tyttäreni sairastelee. Miten lapset onko niitä heille näkyvissä?

        ennustajatar voitko sinä vastata kun keskiyöllä on kiireitä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      56
      1582
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      336
      1084
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      131
      911
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      12
      724
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      595
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      39
      559
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      543
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      503
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      488
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      446
    Aihe