Pariisin kokemuksia

Tulin juuri..

Hyviä puolia:

Erittäin kaunis, suorastaan uskomattoman kaunis kapunki upeine nähtävyyksineen. Tuntui, että joka nurkan takaa löytyi taas hienompi kohde kuin edellinen.

Toimiva metroverkko -- oli erittäin helppo siirtyä paikasta toiseen, metrot kulkivat kaikki muutaman minuutin välein. Silti usein oli kyllä ruuhkaa ja joutui seisomaan. Huonojalkaiselle ei myöskään metro sovi, koska kapuamista pitkin rappusia ja maan alla kävelyä tulee vaihtojen yhteydessä todella paljon.

Kertalippu edullinen ja edullisempaa vielä suosia päivä- tai muita pidemmän aikavälin lippuja.

Kerjäläisiä itse asiassa vähän. Yleisvaikutelma oli, että Helsingissä on enemmän. Ei myöskään aggressiivista kerjäämistä esiintynyt, vaan istua nököttivät aivan rauhassa puhutellen korkeintaan kohteliaasti : Bon jour, madame.

Palveu pääsääntöisesti hyvin ystävällistä, joskin englantia osattiin monin paikon erittäin huonosti.

Superarketeissa huomattavasti edullisemmat elintarvikkeet kuin täällä.

Huonoa:

Ruoka luokatonta aivan keskihintaisissa ravintoloissa, pihvit kengänpohjia, salaatti pelkää vihersalaattia. Täällä saa totisesti enemmän keskihintaisissa ravintoloissa rahalleen vastinetta. Katsoin kyllä ravintoloita sillä silmällä, että paikalliset istuvat siellä eli en missään turistirysissä syönyt.

Tyttäreni sai 13 euron hintaan pasta carbonaren, jossa pekonia oli valehtematta noin kymmenen grammaa. Täydellinen pettymys oli tämä ravintolapuoli. Ehkä todella hyvääkin ruokaa saa joistain Michelin-ravintoloista, mutta matkabudjettiin sellainen ei sopinut. Mutta korostan, että aivan Pariisin tason keskihintaisissa rafloissa kävimme, emme missään "räkälöissä".

Juomien hinnat ravintoloissa vettä myöten aivan käsittämättömiä. Litran vesipullosta maksoimme 8 euroa !!! Pieni olutkin on hyvinkin 6-7 euroa eli jos ei turhasta halua maksaa, niin tyydyttää janonsa ravintolan vessassa ja ostaa oluen supermarketissa (puoli litraa reilun euron), viini kyllä suhteessa halvempaa eli pieni lasillinen viiniä myös kuutisen euroa. Toki paikkojen erot ovat aika suuret.

Jos jotain kysyttävää kokemattomalla Pariisin kävijällä, niin vastaan mielelläni

2

731

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pariisin matkaaja

      Oma kokemukseni on, että Pariisissa saa kohtuu hinnalla hyvääkin ruokaa. Vähän viitseliäisyyttä se joskus vaatii sekä hiukan ymmärrystä ruokakulttuurista.

      Ensinnäkin täytyy ymmärtää heittää romukoppaan suomalaiset suositukset ruokailuajoista. Aamiainen on kevyempi kuin täällä. Aamulla on pieni välipala, kuppi espressoa. Lounas on myös usein kevyempi kuin Suomessa. Päivällinen on pääruoka, joka nautitaan myöhään ja pitkään. Jos yrittää saada ruokaa näiden aikojen ulkopuolella, voi hyvästäkin paikasta saada jotain turistimöhjöä.

      Normaaliin päivällisen kuuluu vähintään kolme ruokalajia: eturuoka, pääruoka ja jälkiruoka. Itse en uskaltaisi tilata klassista pasta-annosta Pariisissa kuin parista tutusta italialaisesta ravintolasta. Se on todennäköisesti amerikkalaiseen makuun viilattua turistimättöä.

      Hyvä apu kohtuullisen ruokapaikan löytämiseksi on Michelinin punainen Pariisin opas. Siinä on tähtipaikkojen lisäksi lukuisia edullisempia vaihtoehtoja.

    • Pariisissa asustava

      Pariisin matkaaja tuossa kommentoikin jo hyvin tuohon ravintolaruokailuun.

      Tässä vielä pari lisäkommenttia:
      - Ota ravintolassa vettä karahvissa, älä pullossa. Se on ilmaista.
      - Ranska on viinimaa, joten jos haluat edullisesti alkoholia, juo sitä viiniä. Ja vaikka sitäkin karahvissa, edullisempaa kuin laseittain. En tosin tiedä missä olet oluesi juonut, kyllä sen demin (25 cl) saa yleensä alle vitosella. Mikä on tietysti kallista sekin.

      Tuosta kokemastasi ruoan laadusta en sitten tiedä. Isoon kaupunkiin mahtuu monenmoista yrittäjää. Pasta-ateriaa tai kypsäksi paistettua pihviä en minäkään ihan joka paikassa yrittäisi tilata. Täkäläiset syövät pihvinsä yleensä verisenä ja monella keskinkertaisella kokilla tuntuu olevan vaikeuksia kypsentää pihvi kunnolla (=kypsä muttei karrella).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      162
      1578
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      141
      1224
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      889
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      70
      836
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      727
    6. 53
      722
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      705
    8. Haluatko enää mitään?

      😜
      Ikävä
      87
      637
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      193
      598
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    Aihe