tuomio

jokohan ne J & J ovat saaneet tuomionsa?
Yx ulkomailla asuva on vaan kiinnostunut asiasta!
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ahaa....

Äänestä

Iloinen elämänasenne ei tarkoita sitä, etteikö välillä voisi tehdä väärin ja epäonnistua. Jokainen ihminen joutuu kohtaamaan elämän vaikeudet. Ihmiset käyttävät hyvin erilaisia keinoja vaikeista ja stressaavista tilanteista selviämiseen. Hyvä selviytyjä osaa käyttää erilaisia selviytymiskeinoja jopa huomaamattaan.

Puhu huolistasi. Selviytymistaitoihin kuuluu oleellisesti se, että tunnistaa, milloin ei pärjää yksin. Kaverit ja perhe voivat auttaa. Jos läheiset ihmiset ovat osa ongelmaa, on ehkä helpompi puhua ulkopuoliselle, esimerkiksi terveydenhoitajalle, kuraattorille tai kaukaisemmalle sukulaiselle. Puhuminen itsessään helpottaa. Ääneen lausuttuna huoli ei ehkä edes tunnu enää niin pahalta kuin oman pään sisällä.

Itke ja sure. Itku on luonnollinen reaktio suruun ja helpottaa oloa. Surun aiheuttanutta asiaa voi muistella, siitä voi piirtää tai kirjoittaa.


Pura paha olo nyrkkeilysäkkiin, juoksulenkille, saunaan…

Ratkaise ongelma. Vaikeissa tilanteissa tunteet kuohuvat, mikä voi vaikeuttaa tilanteen selvittelyä. On siis hyvä rauhoittua ensin ja tarkastella ratkaisumahdollisuuksia vasta sitten. Jossittelu ja syyttely sitovat ihmisen tiukemmin itse ongelmaan, jolloin ratkaisun löytäminen vain vaikeutuu. Ongelmakin tuntuu vain suurenevan ja pahenevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...kaipasin niin per kirjoitti:

jokohan ne J & J ovat saaneet tuomionsa?
Yx ulkomailla asuva on vaan kiinnostunut asiasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu