Oikeasti olen niin ruma ettei vaan pysty menemään minnekkään. Paras olisi tappaa itsensä, mutta miten se hoituu helpoiten. Haluisin vain kuolla nukkuessani.
Ei vaan jaksa enää
umpikujassa
37956
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mä melkein alan aina itkee kun luen täältä näitä halaun tappaa itteni -juttuja. Mä tiedän, että yksinäisyys tuntuu niin pahalta. Ehkä yks pahin tunne mitä voi olla. Mäkin oon ollut välillä tosi yksinäinen. Mutta mun mielestä itsemurha ei todellakaan oo siihen oikea ratkaisu. Ja nyt kun katon elämääni, niin voin vaan kiittää etten ikinä ajatellut tekeväni sitä. Ja toivon mukaan parin vuoden päästä arvostan elämistä vielä enemmän. Jos vaan yrittää tarpeeks, ni kyllä ylöspäin pääsee. Usko pois. Tsemppiä sulle!
En mä edes ole ihminen, mä olen joku epämuodostunut otus mikä ei edes ansaitse elää.
kyllä sä ansaitset elää. Poistu nyt vaan sieltä mukavuus alueelta ja itsesäälissä rypemisestä.
En ansaitse enkä pysty elää. En pysty edes menemään ulos sillä inhoan itseäni niin paljon. Jos katson peiliin niin lamaannun täysin ja mun tekee mieli vaan mennä jonnekkin nurkkaan itkemään.
Elämä on vain paska flaksi. Ei pidä puhua ansaitsemisesta, vaan joutumisesta. Vanhemmat nostetaan jalustalle sanomalla, että lahjoitti lapselle elämän, vaikka itsekkäistä ajatuksista kaikki lähtee. Jokaisella pitäisi olla myös oikeus olla elämättä. Parempi olla yksin mullan alla, kuin tuntea se, että on yksin.
Niinpä, ihan hirveä olotila mulla jokapäivä. Pitää nukkua niin paljon kun mahollista sillä valveilla olo on täyttä helvettiä. Olispa joku nappi mitä painamalla voisi kuolla tai laittaispa joku mun suuhun syanidi napin, kun nukun. En pysty tehdä itse sitä.
Mieti , löydätkö elämästäsi mitään hyvää ja positiivista? yksi asia, kai sentään sen löydät. Laita paperille, tee ns. Mind map eli mielikartta. Kun itse oli sinun tilassasi, selässäni oli vielä 200 000 markan velat. Olen suoriutunut niistä.
Kuitenkaan en hetkeäkään ajatellut itsemurhaa tai kuolemaa. Miksi pitäsisi kuolla? Kuolla ehtii myöhemminkin, kun on sen aika. Uskon, että löydät jotakin positiivista elämässäsi, jos et niin ainakin se on, että vielä elät. Elämä on kallein lahja, joka meillä itsekullakin on.
Asutko kaupungissa? Istu vaikka ikkunaan ja katso ulos. Katsele ihmisiä, kun he menevät ohi. Mieti, mitä he ajattelevat ja miettivät. Jokaisella on omat vaivansa, ei sinulla yksin.
Asutko maalla? Katso luontoa ympärilläsi. Miten kaunis se voikaan olla. Ihaile sitä ja unohda hetkeksi oma asiasi.
Onko sinulla naapuria? Mene rohkeasti tervehtimään. Hänkin voi miettiä ajan kulumista. Nämä ovat nyt vain pikaisia heittoja, jotka tulivat mieleen. Elämä sinänsä on arvokas. Se on arvokkainta, mitä meillä on. Sitä ei enää saa takaisin, kun sen menettää.
Onko sinulla uskoa? Sekin on lahja, johon voit tarttua. Kokeile sitäkin, ja ihme voi tapahtua. Voit kirjoitella täällä, ja sekin helpottaa...
Moi! Eikö sulla asioita, kun katsoa peiliin ja sitten itkeä. Jollakulla ei ole peiliäkin, siis ei tarvitse katsoa. Tule ulos sieltä tutustumaan
En pysty, sun pitää tulla hakeen mut.
Mäkin voin hakee sut. Meistä vois tulla hyvät kaverit, kun on noita samoja ongelmiakin. Minkä ikänen sä oot?
kohta 22
Iän puolesta sopis hyvin, mä oon kohta 19. Missäs päin asustelet?
pääkaupunkiseudulla, oon kylläkin miespuolinen henkilö.
Harmi, mut taas täytyy todeta, et asut liian kaukana. Muuten olisin varmasti tullut hakeen sut.
samaa mieltä näin on 12 kanssa. yksinäisyys on rankkaa kyllä ja sietämätöntä myös. Mutta itsemurha ei ole mikään pakenemis keino ! Minusta on säälittävää edes ajatella sellaista. tollaset ajatukset pitäis pakottaa päästä pois heti ! itse olen ollut kohta 8 vuotta yksin ilmaan yhtään ystävää. Mutta itsemurhaa en ole ikinä edes ajatellut vaihtoehtona !
Mikset? Mitä sä olet nuo 8 vuotta thinkannut?
No mitäs sinä lottamari ajattelit kirjoittaessasi tuon kommentin? Aika töykeä olet. Mä olen elänyt koko elämäni yksinäisyydessä ja ei oo tullut mieleenkään itsemurha. Oon pyrkinyt tavoitteisiini ja saavuttanut ne. Se että kykenee elämään yksin ja pärjää hyvin, on todella tärkeä taito.
Mutta mun mielestä itsemurha ei ole tuomittava teko. Kaksi läheistäni on tappanut itsensä, ja olen hyväksynyt sen. Itsemurha ei tee heistä yhtään huonompaa kuin muista, jonkun toisen murhaaminen taas tekee.
Painu helvettiin tältä palstalta. Mitä sinä täällä edes kirjoittelet kun et ole yksinäinen? Olet josskain toisessa kirjoituksessa maininnut että sinulla on poikaystävä, oletan että on myös ystäviä. Mitä sinä yksinäisyydestä ja masentuneisuudesta muka tiedät?
http://www.youtube.com/user/KAUPUNKISHAMAANI
löydä voimas elämäsi on edessäsi
Anna elämäsi Jeesukselle niin saat tarkoituksen elämääsi niin miljoonat muutkin ovat tehneet.Jos tunnet jonkun uskovaisen niin mene rohkeasti juttelemaan sille.
Ota vaan rohkeasti yhteyttä vaikka oman seutusi mielenterveystoimistoon tai terveyskeskukseen,sieltä voi joku tulla vaikka kotiin sun luokse juttelemaan.Tai soita joku kaveri.entinen kaveri tai tuttu käymään? Ja sulla on selkeesti itsetunto.ongelma,ja johtuupa se mistä tahansa niin usko mua,ei TODELLAKAAN kannata menettää toivoaan! Tiedän omasta kokemuksesta!! Ja,muista,ei kaikkien edes tarvitse eikä pidäkkään olla se kaunein ruusu tarhasta.Jokainen on luotu omanlaisekseen. Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi!! Ja myös SÄ!! Ja muista että aina voi rukoilla ja huutaa apua Jumalalta,hän kuulee jokaisen rukouksen,koska Hän on meidät luonut! Ja,usko mua,Hän auttaa!! jumala on rakkaus!! Hän rakastaa sua,ja Jeesus rakastaa sua just sellaisena kuin sä olet!!
Miten se juttelu yksinäisyyden poistaa. Ei yksinäinen ole hullu et mitä se mihinkään mielenterveystoimistoon soittaa. Ei ne auta yksinäisyyttä poistamaan. Jos se tekis itsarin niin ei se siitä tänne kirjoittelis. Itsarin tekijät ei ilmoittele kenellekkään et tekee itsarin. Tuo on pelkää yksinäisen puhetta.
Itsemurha ei ole ratkaisu yksinäisyyteesi. Kärsimyksesi ehkä päättyisi (riippuen onko Helvetti olemassa vaiko ei), mutta mieti mitä kärsimyksiä aiheuttaisit äidillesi, isällesi tai sisaruksillesi. He miettisivät lopun elämäänsä mitä tekivät väärin, ja syyttäisivät itseään. Et varmasti halua laittaa heitä kärsimään.
Mitä sitten voit tehdä? Netissä kukaan ei välitä ulkonäöstäsi. Joten täällä saat olla ihmisten kanssa miettimättä sitä oletko ruma vaiko et. Ja mitä ylipäätään ulkonäkösi suhteen tulee, en pidä todennäköisenä että olisit niin ruma etteikö kukaan toinen ihminen haluaisi kanssasi olla tekemisissä. En usko että esimerkiksi me miehet pidämme toisen miehen ulkonäköä kaveruuden poissulkevana seikkana.
En tiedä mitä kiinnostuksen kohteita sinulla on. Pidätkö ehkä musiikista, elokuvista, piirtämisestä, kirjoittamisesta? Näitä kaikkia voit harrastaa, ja jos esimerkiksi osaat piirtää tai kirjoittaa, voisit piirroksillasi tai tarinoillasi ilahduttaa toisia.
Olet vielä nuori, ja emmekä voi tietää miten teknologia pystyy meidän yksinäisten miesten elämää tulevina vuosikymmeninä helpoittamaan. Jos sinua kiinnostaa teknologia, voit esimerkiksi kokeilla rakennella erilaisia laitteita, vaikkapa jonkin Rasperry Pi -pohjaisen laitteen.
Varaa aika lääkärille ja mene keskustelemaan kurjasta olostasi. Saat apua oloosi. Jos lääkäri ei tunnu oikealta paikalta, voit myös lähettää vaikkapa vain sähköpostia lähimmän seurakuntasi papille / diakonille, ja mennä keskustelemaan heidän kanssaan. Nykyajan pappi pystyy tarjoamaan sielunhoitoa tuputtamalla sinulle kristinuskoa, eikä sinun tarvitse uskoon tulla.
Elämäsi on sinua varten. Elä se niin täysillä kuin voit, sillä toista mahdollisuutta ei tule. Vaikka tänään ahdistaisi niin muista että huomisella on aina mahdollisuus olla parempi.
"Itsemurha ei ole ratkaisu yksinäisyyteesi. Kärsimyksesi ehkä päättyisi (riippuen onko helvetti olemassa vaiko ei), mutta mieti mitä kärsimyksiä aiheuttaisit äidillesi, isällesi tai sisaruksillesi. He miettisivät lopun elämäänsä mitä tekivät väärin, ja syyttäisivät itseään. Et varmasti halua laittaa heitä kärsimään."
Eli pitäisi kärsiä vain, etteivät he kärsisi, jotka ovat ikäänkuin pistäneet sinut kärsimään. Kannattaisi funtsia siinä vaiheessa, kun rupeaa ne itsekkäät ajatukset perheen leikkimisestä nousemaan pintaan, että niin moni asia voi mennä pieleen, ja varsinkin vielä, kun ovat hyvin tietoisia siitä. Hyvin ovat tietoisia siitä, että elämä ei ole yhtä juhlaa, ja joillekin se voi olla yhtä helvettiä. Silti omat halut menevät edelle. Vastuuntuntoinen ihminen ei lisäänny. Minäkin olen lapsiani ajatteleva isä ja jätän heidät suosiolla tekemättä. Siis vaikka minulla olisikin mahdollisuus nykäistä joku muija paksuksi, niin sitä en tekisi. Vaikka kyllähän ne lapsilisät houkuttelisivatkin ja se, että olisi joku joka pitäisi huolta sitten, kun olen paskat vaipassa tutiseva käppänä. Mutta en ole niin itsekäs, enkä sitäpaitsi meinaa elääkään enää sen ikäisenä.
Yleisesti ottaen, eivät vanhemmat laita lastaan kärsimään vaikka poikkeuksiakin ikävä kyllä on. On virheellistä ajatella että meidät olisi jotenkin pakotettu syntymään; sielu ei ole erillinen osa kehoamme.
Lisääntyminen on myös osa perusbiologiaamme. Lisääntyminen on eräässä mielessä elämän tarkoitus. Vaikkakin, olen samaa mieltä kanssasi siitä ettei vastuuntuntoinen ihminen lisäänny. En minäkään aio koskaan hankkia lapsia. Tietysti, välillä tulee kausia, jolloin suorastaan itkettää ajatus siitä ettei koskaan voi katsella pienen ihmisen kasvua aikuiseksi, ei olla opastamassa ketään elämän karikoilla, ei katsoa oman lapsensa jalkapalloharjoituksia - ja sen sellaista. Toki ei lasten hankkimatta jättäminen ole minun kohdaltani mikään luontoa syleilevä ratkaisu tai luonnonvarojen riittämättömyyden pelon aiheuttama. Kylmä tosiasia on myös se, ettei minun kanssani suostuttaisi lapsia tekemään.
Enivei, koska me, aloittaja mukaanluettuna, olemme tänne jo syntyneet, tämä keskustelu lasten hankkimisen tarpeellisuudesta ei auta tässä tilanteessa, vaan koskettaa lähinnä tulevia sukupolvia. Vaikka me yksinäiset emme saisikaan koskaan lapsia, ei yksinäisyys siihen maailmasta pääty.
Tuota, saitkos sinä valita, tullako tänne, vai ei, kun sanot, ettei meitä ole pakotettu syntymään? Minulta, meinaan, ei kukaan kysynyt mitään. Niinpä katson, että minut on pakotettu syntymään.
"...ettei koskaan voi katsella pienen ihmisen kasvua aikuiseksi, ei olla opastamassa ketään elämän karikoilla, ei katsoa oman lapsensa jalkapalloharjoituksia..."
Tästä itsekkyydestä se juuri lähtee. Kukaan ei ajattele lapsen parasta, vaan itseään. Minkä takia joku haluaisi saattaa jonkun karikoille, että pääsisi opastelemaan? Monet ovat myös jääneet sinne karikoille. Yksinäisyys ei maailmasta lopu, koska ihmiset haluavat ottaa riskejä halujensa takia. He tietävät niistä karikoista, mutta kuvittelevat naiivisti, että kaikki menee hyvin. Sitten, kun joku vetää karille ja jää sinne, vastuun joutuu kantamaan hän itse.
On kuitenkin myös ihmisiä, jotka haluavat elää. Jotka ovat iloisia että ovat syntyneet. Puhuin tästä lapsien hankkimisen itsekkyydestä isoveljelleni, ja hän sanoi että on iloinen että on täällä, olisi halunnut vaikka syntyä afrikan katulapseksi, kunhan saa elää. (enpä tiedä olisiko veli ollut niin positiivinen jos olisi syntynyt afrikassa mutta kuitenkin :D) On siis aina mahdollisuus että synnyttää ihmisen, joka on elämästä ylpeä ja iloinen, joka haluaa auttaa maailman ihmisiä ja tehdä maailmasta paremman paikan..
Itse en halua hankkia lapsia, koska tiedän siitä mahdollisuudesta, että lapsesta tulee samanlainen kuin minusta. Koska suojeluvalttini on niin suuri, että en halua laittaa tänne ihmistä tietän pienimmistäkin riskeistä että lapseeni sattuisi. Pahinta olisi nähdä kuinka omalta lapselta haihtuu elämänilo. ´´Elämä on julmaa´´ ja niin se onkin, ja juuri siksi en halua tupsauttaa tänne ketään siitä kärsimään. Koska ei elämän ole oikeasti oltava julmaa, mutta silti tämä yhteiskunta sitä on, joten ei se ansaitse mun pientä haavoittuvaa syntymätöntä lastani. :)
Mä olen ollut vuosikausia yksin. Kukaan ei käy eikä soita. En enää näe syytä edes siivota, pukeutua - muutoin kuin kaupassa käydessäni. Olen kylpytakki päällä kaiket ajat ja tuijotan televisiota. Olen masentunut, itsemurhaa kroonisesti ajatteleva/suunnitteleva.
En enää osaa itkeä enkä tunne juuri mitään tunteita. Olen robotti. En käy ulkonakaan, koska en ilkeä liikkua missään eikä ole mitään paikkaa minne mennä: ei kyläpaikkaa, ei ystävää - ei mitään. Syön, juon, paskannan, nukun mahdollisimman paljon uni- ja lihasrelaksanttien avulla. Napsin niitä pitkin päivää, poltan tupakkaa ja huokailen pienessä asunnossani. Peseydyn pahimmillaan 2 viiikon välein, koska mitä väliä sillä on, mille haisen tai miltä näytän.
Minulla on sukua kotipaikkakunnalla ja 5 lasta, 3 lastenlasta, mutta kukaan ei ota yhteyttä eikä käy. Minut on unohdettu ja yliviivattu kaikkien elämästä. Olen näkymätön ihminen.
Milloin jaksanen ja uskallan vetää kaikki lääkkeet kerralla taikka ajaa autolla betonisiltaan - en tiedä. Se on ajan kysymys. Mitä v..ua minä täällä enää teen?
Mitäpä täällä kukaan tekee, elämä syntyi sattumalta miljardeja vuosia sitten, ja kesti pitkään ennen kuin ilmaantui ensimmäinen laji joka tosiaan miettii sitä, mitä me täällä itseasiassa teemme.
Yleispätevää vastausta ei ole. Tavallaan elämän tarkoituksena on jälkikasvun saaminen ja täten elämän edistäminen. Mitä sen jälkeen kun jälkikasvu ei enää vanhempiaan tarvitse? Siinäpä olisi jollekin filosofille mittava työ pohtia.
Emme kuitenkaan taida tällä palstalla juuri filosofeja olla. Tai no, tavallaan olemme. Pohdimme kukin tahollamme elämän peruskysymyksiä. Olisiko yleisin vastaus sitten "en tiedä"?
Minä en ainakaan tiedä. Olen täällä enää vain siksi, etten voi aiheuttaa äidilleni ja veljilleni sitä tuskaa että tappaisin itseni. Minulla ei ole enää työtä, eikä tunnu tarpeelliselta hankkiakaan enää työpaikkaa. Mihin minä rahaa tarvitsisin? Huono omatunto toki tulee yhteiskunnan loisena elämiseltä. Mutta niin, tulkaa ja tappakaa, sillähän siitä pääsette. Pieni toivonkipinä on siitä, että veljeni saisivat vielä lapsia. Sitten olisi minullakin syytä hankkia töitä tai aloittaa yrittäjyys. Voisin hemmotella veljenpoikiani / -tyttäriäni. Sitä odotellessa opiskelen verkossa / avoimessa yliopistossa historiaa ja ahmin eri alojen kirjoja.
Tyhjyydestätyhjyyteen, en tiedä mistä pidät - pidätkö kirjoista / elokuvista / musiikista jne. Keskity kuitenkin siihen mistä saat nautintoa. Älä aiheuta lapsillesi tai lastenlapsillesi sitä tuskaa että riistäisit oman henkesi. Elämä loppuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, täysin luonnollista tietä. Anna elämän kuljettaa sinua kohti luonnollista loppuaan, ja nauti sitä ennen siitä mistä vain pystyt.
Itsentä kiduttaminen on muiden vuoksi on aika rankkaa. Maailma on helvetti ja paha paikka elää ja olla. Monikaan ei lähde ajattelemaan noin vaan lähtee lepoon. Levossa ei ole tuskaa, velvollisuuksia eikä tressiä. Aika moni päättää lähteä kunnialla vaikka muut olisivat eri mieltä. Ymmärrän itsemurhan tehneitä ihmisiä oikein hyvin. En ajattele heistä pahaa tms. päin vastoin. Heillä on nyt uni ja rauha.
En todellakaan voi ajatella tässä yksinäisyys-erakkous-masennus -projektissani ketään muita kuin henkilökohtaista helvettiäni. Minun mielestä jokaisella on vähintäänkin oikeus päättää päivänsä, koska syntymäänsä ei ole voinut vaikuttaa.
Olen sanonut isälleni vuosia sitten, että olisit laskenu lakanalle - on niin veemäinen elämä tullut elettäväksi/kohtaloksi.
En mä nauti enää yhtään mistään. Ottaa päähän, kun tulee nälkä ja on pakko vääntää jotain särvintä kurkkuun. Olen täysin loppuun ajettu/ajautunut ihminen. Valoa ei ole. Mikään ei kiinnosta enää.
Lapset ei välitä hevonkuusta olenko olemassa. Olen yrittänyt ottaa yhteyttä, muttei mun puheluihini vastata, joten en ole enää soitellut vuosiin. Pitäkööt elämänsä.
Mun ei todellakaan olisi pitänyt syntyä eikä synnyttää yhtään lastakaan, koska ei niistä mitään iloa ole enää vanhenevalle vanhemmalle. En ole kyennyt vanhemmuuteen ja tässäpä sitä palkkaa maksellaan siitä.
Se on kieltämättä ongelmallista kun ei mistään pysty nauttimaan. Itsellänikin on näitä päiviä. Silloin sitä tosiaan miettii mitä järkeä tässä on. Onnekseni minulla on vieläkin palava rakkaus kirjoihin, ja luen niitä hirvittäviä määriä. Niiden avulla pakenen aina hetkeksi tästä maailmasta johonkin parempaan paikkaan. Jos minulla ei tätä olisi, en tiedä mitä tekisin.
Jossain vaiheessa sinua lienee kiinnostanut jokin. Ehkä voisit palata noihin vanhoihin kiinnostuksen kohteisiin?
Kiitti sulle 7 15 rohkaisusta. Kävin tänään purkamassa sydäntäni ja kuivettuneiksi luulemiani kyynelvarastoja terapeutilla. Toista kertaa. Itkin väkisinkin kaiken aikaa ihan silkasta siitä syystä, että joku kuunteli minua ja otti vakavasti murheeni. Niisk...
On sulla ollut ainakin nuorempa paljonkin vipinää, kerran joku on käynyt 5 lastakin siittämässä. Oletko sä ollut sitten niin huono äiti, ettei ne lapsetkaan halua enää sua nähdä?
http://www.outialanko.fi/blogikutsut/etsiva-nuorisotyo-nuoren-viimeinen-oljenkorsi
moro mä oon 59v mummi tiätkö ei ole rumia eikä vanhoja , on vaan ihmisii jotka on katellisii jostain sun parhaasta ominaisuudesta.
Aattelin kirjottaa jotain Jeesuksesta mutta sen olikin tehnyt jo joku toinen oikein kiitettävästi. :)
Nuo sun ajatukset sanoo ihan väärin, ne eivät yksinkertasesti ole totta. Sinäkin olet arvokas ihminen. Lisäksi minusta Jumala voi auttaa ulkonäköasioissakin, ja voihan ulkonäköön muutenkin ihminen itse vaikuttaa jossain määrin.