valmistautunut pettymykseen, tää olikin liian hyvää ollakseen totta. Ilmeisesti tahdot kuitenkin jotain muuta kuin mitä mulla on antaa. Se yhteys oli vahva, ehkä liian vahva ja siitä tuli itsestäänselvyys. Tiedätkö että sen voi menettää jos käyttäytyy itsekkäästi?
Olen jo
elämä jatkuu
8136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä mä tästä selviän enkä edes jää ikävöimään, mutta toista tilaisuutta ei ehkä enää tule. Tajuat varmaan vasta jälkeenpäin mitä olis voinut olla ja silloin se on jo liian myöhäistä. Ihan helpolla en kuitenkaan pääse yli koska tunteet on niin vahvoja.
Tarkoitatko että voisin saada sinulta vittua ?
Tarkoitan sitä henkistä puolta, ehkä olemme kuitenkin eri tasoilla koska se yhteys olisi kyllä jo syntynyt eikä sitä väkisin saa aikaan. Se joko on tai ei.
Mikset ota oikeasti yhteyttä?
ja kenelle sä puhut? Mä en sekoita enää päätäni näillä. Kirjoitin tänne yhden kivan viestin, enkä jää pyörittelemään nyt viikonlopuksi.
enkä oleta aloitusviestin olevan häneltä, naputinpa nyt vaan kun nopeasti avasin ennenkuin palaan tekemään jotain järkevämpää kuin palstaileminen.
muuta kuin sinut nyt ja aina. en vain kestä tälläistä epätietoisuutta, koska aamusta iltaan mietin, mikä on totta ja mikä ei, peläten kaiken olleen jo menetetty. Siksi tässä on mennyt aikaa ja pelkään, että juuri se aika tässä on viemässä meidät erilleen, mutta se ei saa tapahtua! Minä en vain pysty operoimaan herkkänä ihmisenä täällä, kaikenlaisten viestin keskellä, mutta tällä viikolla vähän alkanut päästä jyvälle....
tiedän liiankin hyvin, olen siitä oppituntini saanut