Luotit muhun

paljastit sisimpäsi, lapsuuden aikaiset kokemuksesi. Silti, kohtelit mua kuin tyhmää, et mitään antanut takaisin, vaikka selvästi tarvitsit mua. Olen kuullut, kun narsistin uhri lähtee pois, narsisti sairastuu. Olisit pitänyt edes ihmisyytesi. SE että on kovia kokenut ei oikeuta kohtelemaan muita huonosti
10192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siinä on selkeitä harhakäsityksiä. Narsisti ei luota keneenkäänm eikä koskaan paljasta heikkoja kohtiaan. Hän heijastaa ne toisiin, mutta harvoin näkee itseään. Narsisti on jäänyt 4-5 vuotiaan tunnetasolle, eikä ymmärrä, että kaikki ei pyöri hänen ympärillään. Narsistin pelko on lapsen pelko siitä, että ei pärjää ilman hoitajaa/lähdettä. Hän halveksii omaa tarvettaan ja heijastaa sen toiseen. Hän ei ymmärrä erillisyyttään eikä toisten rajoja. Ei hän ehkä ymmärrä edes sitä, miten toimii toisten mielestä, sillä hänellä ei ole siihen eväitä. Ole armelias ja anna anteeksi.

Äänestä
  • Ei kenenkään tartte olla mt ongelmaisen kynnysmatto. Anteeksi täytyy antaa, oman itsensä vuoksi. Mutta unohda en koskaan, enkä koskaan halua kuulua hänen elämäänsä. Pysyköön kaukana minusta. Enää ei empatiat riitä hänelle

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ei kenenkään tartte olla mt ongelmaisen kynnysmatto. Anteeksi täytyy antaa, oman itsensä vuoksi. Mutta unohda en koskaan, enkä koskaan halua kuulua hänen elämäänsä. Pysyköön kaukana minusta. Enää ei empatiat riitä hänelle

    Nyt minä ymmärrän. Ongelmainen...eli olinkin vain joku rasite. Ja minä kuvittelin jotain muuta. Taidan tosiaan olla sairas. Pysyn poissa joten ei tarvitse piipaa autoa soitella. Elä kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan.

    Äänestä

  • aukesi kaikki kirjoitti:

    Nyt minä ymmärrän. Ongelmainen...eli olinkin vain joku rasite. Ja minä kuvittelin jotain muuta. Taidan tosiaan olla sairas. Pysyn poissa joten ei tarvitse piipaa autoa soitella. Elä kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan.

    Niin kauan kun hän pysyy kaukana, eikä manipuloi enempää, en soita autoa häntä hakemaan. Rasite hän on ollut jo pidempään

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Niin kauan kun hän pysyy kaukana, eikä manipuloi enempää, en soita autoa häntä hakemaan. Rasite hän on ollut jo pidempään

    Onko tuo rasite siis mies?

    Äänestä

Totta. Niinhän siinä käy. Narsistin uhri taas toipuu kun näkee vahingollinen vuorovaikutuksen kaavan. Testattuaan tarpeeksi monta kertaa, hän ymmärtää ettei se toinen ikinä muutu. Sen tosiasian hyväksymistä seuraa vapaus. Ja se vapaus tuntuu hyvältä.

Äänestä
  • Testit ja testaukset vielä kesken, mutta kaavassa tosiaan tuntuu pysyvän.

    Äänestä

  • Tämä totta. Kun tajuaa, että kaikki odotukset on turhia, toiveet on olleet hukkaan heitettyjä. N ei muutu, vaan tekee samat temput uudestaan ja uudestaan, niin kauan kuin annat ja niin kauan kuin hän hyötyy niistä.

    Siitä olen eri mieltä, etteikö N kertoisi omista "ongelmistaan". Ne ovat joko tosia tai keksittyjä, mutta niiden kertomisella on vain yksi päämäärä: niillä voidaan saada uhri myötätuntoiseksi eli manipuloida auttamaan, olemaan myötätuntoinen tai kertomaan omia herkkiä tuntojaan ja sen jälkeen N iskee.

    Äänestä

  • 21 kirjoitti:

    Tämä totta. Kun tajuaa, että kaikki odotukset on turhia, toiveet on olleet hukkaan heitettyjä. N ei muutu, vaan tekee samat temput uudestaan ja uudestaan, niin kauan kuin annat ja niin kauan kuin hän hyötyy niistä.

    Siitä olen eri mieltä, etteikö N kertoisi omista "ongelmistaan". Ne ovat joko tosia tai keksittyjä, mutta niiden kertomisella on vain yksi päämäärä: niillä voidaan saada uhri myötätuntoiseksi eli manipuloida auttamaan, olemaan myötätuntoinen tai kertomaan omia herkkiä tuntojaan ja sen jälkeen N iskee.

    Narsisti iskee kirveensä kiveen, jos oletettu uhri on ehjä ihminen. Voi olla herkkä ja haavoittuva, mutta silti tilanteen tasalla ja nähdä narsistin oma heikkous. Kovuus ei ole ainoa vaihtoehto kanssakäymisessä.

    Äänestä

  • Yks tärkeä juttu kirjoitti:

    Narsisti iskee kirveensä kiveen, jos oletettu uhri on ehjä ihminen. Voi olla herkkä ja haavoittuva, mutta silti tilanteen tasalla ja nähdä narsistin oma heikkous. Kovuus ei ole ainoa vaihtoehto kanssakäymisessä.

    Jos narsisti kertoo ns. haavoistaan, sairauksistaan tms., hän tosiaan tekee sen tarkoituksella, mutta se onko ne tosia onkin sitten toinen juttu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex uhrisi kirjoitti:

paljastit sisimpäsi, lapsuuden aikaiset kokemuksesi. Silti, kohtelit mua kuin tyhmää, et mitään antanut takaisin, vaikka selvästi tarvitsit mua. Olen kuullut, kun narsistin uhri lähtee pois, narsisti sairastuu. Olisit pitänyt edes ihmisyytesi. SE että on kovia kokenut ei oikeuta kohtelemaan muita huonosti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu