Katson itseäni peiliin...takaisin minuun katsoo liian pyöreä nuori nainen.Haluan pois sen kuvan.Lähden lenkille. Kuritan itseäni jättämällä ruokailun vähemmälle. Olen syönyt tänään näkkäriä, mutten muuta. Kaipa nyt en ainakaan liho. Ilta saapuu...voi ei! Olinpa tyhmä. Menin syömään muutaman pullan palan illalla. Nyt varmaan taas lihon. Pakko saada pois tuo kamala vatsa.Seuraavana aamuna lähden lenkille.
Kiloja tippuu pois,vyötärö, takapuoli,reidet,vatsa, kädet ym. kaventuvat ja vaatteet ovat liian isoja. Katson peiliin...sieltä tuijottaa vieläkin se sama pullero.
Katsooko peilistä koskaan itseensä tyytyväinen nainen. Kelpaanko koskaan itselleni.? Joku sanoi minua kauniiksi. Miksen näe sitä itse. Kurkkua kuristaa. Itkettää. Haluaisin vain kelvata itselleni sellaisena kuin olen. Onnistunko koskaan?
Olin 15 kun kaikki alkoi. Itsekuri. Elin kahvilla ja leivällä kuukausia. Tunsin tyydytystä hetkellisesti siitä, että laihduin. Hallitsin jotain elämässäni. En voinut hallita sitä pahaa miestä, joka päätti väkisin kajota minuun, mutta pystyn hallita itseäni. Kehoani. Iltaisin ja öisin viiltelin itseäni. Mielessäni kummitteli pimeä kasvoton olento. Tuska kuristi minua. Tukehdutti minua. Janosin kuolemaa, yritin tappaa itseni. Joku esti minut. Join aina kun pystyin. Kännissä oli helpompaa.Lääkkeillä sai joskus lisää helpotusta, kun ne nielaisi viinan kanssa alas.
Sitten joku tajusi mistä on kyse. Ei kaikkea, ei syitä, mutta sen että minulla oli syömähäiriö. Kielsin sen ensin, mutta sitten aloin oivaltaa itsekin. Se joku pakotti minut syömään. Nieleskelin ruokaa pitkästä aikaa...voin pahoin ja oksetti. Tuntui että olen täynnä, vaikka vastahan vedin ensimmäisiä haarukallisia. Annosten koko kasvoi hiljalleen. Sairauteni antoi periksi fyysisesti.
Nyt kohta 22 vuotiaana se sama halu laihtua hallitsee mieltäni, kehoni kuvan osalta. Haluan olla aina vain laihempi. En koskaan tyytyväinen itseeni. Syön, mutta luulen aina kaiken lihottavan. Joku antaa neuvoja, käskee syömään. Syön ja poden huonoa omaatuntoa. Peilistä katsoo aina vaan lihava nainen.
Kiloja tippuu pois,vyötärö, takapuoli,reidet,vatsa, kädet ym. kaventuvat ja vaatteet ovat liian isoja. Katson peiliin...sieltä tuijottaa vieläkin se sama pullero.
Katsooko peilistä koskaan itseensä tyytyväinen nainen. Kelpaanko koskaan itselleni.? Joku sanoi minua kauniiksi. Miksen näe sitä itse. Kurkkua kuristaa. Itkettää. Haluaisin vain kelvata itselleni sellaisena kuin olen. Onnistunko koskaan?
Olin 15 kun kaikki alkoi. Itsekuri. Elin kahvilla ja leivällä kuukausia. Tunsin tyydytystä hetkellisesti siitä, että laihduin. Hallitsin jotain elämässäni. En voinut hallita sitä pahaa miestä, joka päätti väkisin kajota minuun, mutta pystyn hallita itseäni. Kehoani. Iltaisin ja öisin viiltelin itseäni. Mielessäni kummitteli pimeä kasvoton olento. Tuska kuristi minua. Tukehdutti minua. Janosin kuolemaa, yritin tappaa itseni. Joku esti minut. Join aina kun pystyin. Kännissä oli helpompaa.Lääkkeillä sai joskus lisää helpotusta, kun ne nielaisi viinan kanssa alas.
Sitten joku tajusi mistä on kyse. Ei kaikkea, ei syitä, mutta sen että minulla oli syömähäiriö. Kielsin sen ensin, mutta sitten aloin oivaltaa itsekin. Se joku pakotti minut syömään. Nieleskelin ruokaa pitkästä aikaa...voin pahoin ja oksetti. Tuntui että olen täynnä, vaikka vastahan vedin ensimmäisiä haarukallisia. Annosten koko kasvoi hiljalleen. Sairauteni antoi periksi fyysisesti.
Nyt kohta 22 vuotiaana se sama halu laihtua hallitsee mieltäni, kehoni kuvan osalta. Haluan olla aina vain laihempi. En koskaan tyytyväinen itseeni. Syön, mutta luulen aina kaiken lihottavan. Joku antaa neuvoja, käskee syömään. Syön ja poden huonoa omaatuntoa. Peilistä katsoo aina vaan lihava nainen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
syö vaan ihan normaalisti tavallisesta ruuasta ei liho.
olen kullut että jos syö liian vähän niin siitä saattaa turvota