Täällä palstalla on puhuttu aika ajoin koulu-, mutta myös perhekiusaamisesta. Kaikkialla, missä on paljon ihmisiä, on heikompien vaara joutua kiusatuksi.
Itse koin kotona kiusaamista, minua alistettiin, härnättiin yms. sisarusten taholta.
Koin myös raamattuluokassa kiusaamista, joten sinne ei ollut helppo mennä.
Kävin kuitenkin raamattuluokassa, kun saatiin siitä palkaksi ärräpussit.
Tiedän, olen heikko, ehkä tavan omaisesta poikkeavakin. Olen sanoissani kömpelö ja hidas. Kirjoitukseni sen sijaan on kuulemani mukaan sujuvampaa, mutta kun tätä saa ajan kanssa miettiä, eikä ole sellaista painetta.
Oon tosi vihainen monesti Jumalalle siitä, ettei se suonut mulle nopeampia hoksottimia toimia oikein, kun joudun kiusatuksi. Sekoan sanoissa ja mitä enemmän kiusaajia on ympärillä, sitä enemmän menevät pasmat sekaisin.
Nyt viime aikoina olen huomannut, että olen tainnut menettää maineeni rakkaassa kotisiionissa ehkä kokonaan. Aiemmassa kotisiionissa en päässyt edes piireihin mukaan. Täällä olen päässyt ehkä just sen takia, että ihmiset haluvat pitää minun kustannuksella hauskaa. Mutta toimiiko tällaiset kiusaajat Jumalan mielen mukaan? Olen muutamille sanonut, että minusta on ruvennut tuntuu siltä, että en ehkä taida kuulua tähän joukkoon. Koen olevani niin kovin erilainen, kuin muut, että joudun kiusatuksi. Vastaus on ollu vain nuiva: se on sinun oma henkilökohtainen valinta. Tai kuitattu vain lakonisesti, että ai jaa.
Tuntuu, että tämä yhteisö on vain menestyvien valtakunta :(
Seurakiusaamisesta...
21
606
Vastaukset
- gs4
No eikö sulla olla sisaruksia joiden kanssa hengailla? Teitä lestoja kun on niin monta?
- Hyvää yötä
Isossa perheessä vallitsee jatkuva kilpailu ja vahvimmat pärjää. Heikommat poljetaan jlkoihin.
- seurakiusattu.
Kuten kerroin aloituksessa, minua kiusattiin myös kotona!
En ole väleissä sisarusten kanssa. En tunne sisaruksiani kunnolla ja ne asuu ihan toisella puolen Suomee, ku mie. - seurakiusattu.
Hyvää yötä kirjoitti:
Isossa perheessä vallitsee jatkuva kilpailu ja vahvimmat pärjää. Heikommat poljetaan jlkoihin.
Näin se menee. Siksi isoista perheistä tulee yleensä hyvin pärjääviä ja elämässä menestyneitä, ku ne ovat voineet talloa jo kotioloissa heikompia jalkojensa alle.
Heikommat taas useimmiten menettävät lopulta uskon, joka on aika valitettavaa :(
- Ry tappaa hänet!
Meillä Lempäälässä tämä kiusaaminen on viety aivan uudelle tasolle. 300 ihmisen edessä on erästä vl-äitiä kidutettu jo kerran yli 3 tuntia ja ensi viikonloppuna jatkuu!
Johtokunta sai hänet edellisen kiduttamiskerran jälkeen yrittämään itsemurhaa -joka ei Luojan kiitos sillä kertaa onnistunut. Mutta koska asian lopullinen ratkaisu jäi silloin puolitiehen, on johtokunta päättänyt ajaa hänet nin pahaan umpikujaan, että onnistuisi itsemurhassaan!- Ei yksin
Tällaiseen tilaisuuteen ei kannata yksin lähteä.
- seurakiusattu.
Joo, kuulin tuosta Lempäälän tapauksesta aamulla. Alkuun, että ei herranjestas, tuo ei saa olla totta. Päätin sitten kysyä eräältä Lempäälässä asuvalta puolitutulta tekstiviestillä, että pitäneekö tuo huhu oikeesti paikkaansa, niin hän sanoi, että kyllä ja tuntee myös uhrin. Ihan järkyttävää, jos kiusaaminen rupeaa saamaan noinkin suuria mittasuhteita :(. Munkin kiusaaminen rupeaa tuntuu tuon rinnalla pieneltä, vaikka mitään kiusaamistapauksia ei pitäisi vähätellä. Rankkaa tämä munkin osa on ollut :(
- Laskuoppi
seurakiusattu. kirjoitti:

Onkohan tässä ensimmäinen tapaus, jossa kiusaaminen vaihtuu "tiilenpäitten" laskemiseksi?
- SRK pakki
Laskuoppi kirjoitti:
Onkohan tässä ensimmäinen tapaus, jossa kiusaaminen vaihtuu "tiilenpäitten" laskemiseksi?
Onhan meillä tätä kiusaamista mutta muistakaa sisko ja veljet että uskottomien joukossa kiusaamista on paljon enemmän.
- Tukijat saatanalle?
Ei yksin kirjoitti:
Tällaiseen tilaisuuteen ei kannata yksin lähteä.
Tällä kertaa Lempäälässä kidutettavana ja nöyryytettävänä hoitokokouksessa ovat johtokunnan kiusaamisen alkuperäisen uhrin lisäksi häntä tukeneet ja auttaneet henkilöt. Nimittäin johtokunnan hampaisiin joutunutta ei saa tukea, vaan jokaisen alamaisen on painostettava ja kiusattava häntä johtokunnan esimerkin mukaisesti!
- SAIRAS uskonto!
seurakiusattu. kirjoitti:
Joo, kuulin tuosta Lempäälän tapauksesta aamulla. Alkuun, että ei herranjestas, tuo ei saa olla totta. Päätin sitten kysyä eräältä Lempäälässä asuvalta puolitutulta tekstiviestillä, että pitäneekö tuo huhu oikeesti paikkaansa, niin hän sanoi, että kyllä ja tuntee myös uhrin. Ihan järkyttävää, jos kiusaaminen rupeaa saamaan noinkin suuria mittasuhteita :(. Munkin kiusaaminen rupeaa tuntuu tuon rinnalla pieneltä, vaikka mitään kiusaamistapauksia ei pitäisi vähätellä. Rankkaa tämä munkin osa on ollut :(
Nykyään johtokuntaan valtuilla psykopaateilla on ollut kovin vähän mahdollisuuksia päästä nöyryyttämään lähimmäisiään, mutta kun tilaisuus tarjoutuu, hyökkää koko johtokunta kiusattavan kimppuun kaikella voimallaan ja kiduttaa häntä aina itsemurhaan saakka!
- Olli tietää!
SRK pakki kirjoitti:
Onhan meillä tätä kiusaamista mutta muistakaa sisko ja veljet että uskottomien joukossa kiusaamista on paljon enemmän.
Kysytään vaikka Olavi-veljeltä, mahtaakohan hän tietää edes YHTÄ vl-kiusaamistapausta koko 30-vuotisen johtajanuransa ajalta?
Mutta "epäuskoiset" kiusaavat ja raiskaavat toisiaan ainakin 2-4 kertaa enemmän kuin uskovaiset!!! - Älyä vai ei
SAIRAS uskonto! kirjoitti:
Nykyään johtokuntaan valtuilla psykopaateilla on ollut kovin vähän mahdollisuuksia päästä nöyryyttämään lähimmäisiään, mutta kun tilaisuus tarjoutuu, hyökkää koko johtokunta kiusattavan kimppuun kaikella voimallaan ja kiduttaa häntä aina itsemurhaan saakka!
Se miten yhteisö kohtelee heikoimpiaan kertoo yhteisön sivistyksen tason. Onko tässä se kauan etsitty puuttuva lenkki paviaanin ja ihmisen (homo sapiens) välissä?
- SRK tuhoaa ihmisiä
Älyä vai ei kirjoitti:
Se miten yhteisö kohtelee heikoimpiaan kertoo yhteisön sivistyksen tason. Onko tässä se kauan etsitty puuttuva lenkki paviaanin ja ihmisen (homo sapiens) välissä?
SRK:n miehet on LUOTU!
Luotu suoraan psykopaateiksi -ei siinä mitään apinoita ole välimuodoksi tarvittu.
- kiiminki paha paikka
Kiimingistäkö kirjoitat täällä ei piireihin pääse kuin rikkaat
- ransuperä
olen kuullut ja itsekin kokenut Kiimingin porukoiden kiusaamisen
- vinkuu
Lempäälän ja muidenkin paikkakuntien kiusatut, lähtekää lätkimään siitä liikkestä niin että hippulat
- SRK evää taivaspaika
Ei voi, koska silloin SRK ottaa taivaspaikan pois ja heittää sielun saa.tanalle.
- SRK kiduttaa!
Jokainen kiduttamalla itsemurhaan ajettu uskovainen on yksi sulka lisää SRK:n hattuun, sillä niin on SRK maailmaa rakastanut, että kiduttaa alamaisensa kuoliaikai. Aamen.
Jotka elää ja tekee vääärin he eivät ole uudestisyntyneet, vaan heillä on se jumalisuuden ulkokuiri. Tässä linkissä lisää opetusta. http://www.kolumbus.f/pentti.toikkanen
- kehitysterveinen
Tässä valtakunnassa on Downin syndoman -valtakunta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475285Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141355
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41240No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26121981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877