Ei ole vaihtoehtoja. En voi olla kanssasi samassa tilassa nyt vähään aikaan ja siihen on hyvä syy. Muuten tuska ei lakkaa ikinä. Muuten toistan vain samaa kaavaa. Kerjään ja anelen rakkautta, tulen torjutuksi. Se tekee minut heikoksi ja takertuvaksi, enkä halua olla sellainen. Haluan olla vahva, rohkea ja itsenäinen. Taistelin niin kauan sitä vastaan. Kun kielsin sen, se voimistui. Kun hautasin sen, se kuristi kurkkuani päivin öin.
Ei riitä että toinen rakastaa. Ei toiselta voi vaatia rakkautta. Se on se, mitä minun piti oppia. Tästä kaikesta. En halua olla syypää enää. Olen syypää siihen, mitä tein mustasukkaisuuttani, hulluuttani. Rakkauttani. Siitä minä vastaan. Mutta en ole vastuussa siitä, miten sinä siihen suhdaudut. se ei ole minun vallassani, enkä vastaa siitä. Marttyyri on oma valintasi. Minä voin olla rikollinen, pahantekijä. Riitapukari, sekopää. Ihan miten vain. Mä en ole uhri, enkä marttyyri. Korkeintaan v&n idiootti.
Suuria tunteita. Sitä minä sain. Tästä kaikesta. Nyt suren rauhassa. Sitä ei pääse pakoon. Se vain on kestettävä. En koskaan pysty salasuhteeseen enkä seksisuhteeseen kanssasi. Koska se rikkoisi minut pahemmin kuin ero. Se tappaisi minut pikku hiljaa. Tunteita ei voi hallita, ne ovat. Mutta niitä voi yrittää suojella. Niin minä aion tehdä. Kaivan kuopan ja pysyn siellä. Kunnes osaan taas olla ihminen.
Ei riitä että toinen rakastaa. Ei toiselta voi vaatia rakkautta. Se on se, mitä minun piti oppia. Tästä kaikesta. En halua olla syypää enää. Olen syypää siihen, mitä tein mustasukkaisuuttani, hulluuttani. Rakkauttani. Siitä minä vastaan. Mutta en ole vastuussa siitä, miten sinä siihen suhdaudut. se ei ole minun vallassani, enkä vastaa siitä. Marttyyri on oma valintasi. Minä voin olla rikollinen, pahantekijä. Riitapukari, sekopää. Ihan miten vain. Mä en ole uhri, enkä marttyyri. Korkeintaan v&n idiootti.
Suuria tunteita. Sitä minä sain. Tästä kaikesta. Nyt suren rauhassa. Sitä ei pääse pakoon. Se vain on kestettävä. En koskaan pysty salasuhteeseen enkä seksisuhteeseen kanssasi. Koska se rikkoisi minut pahemmin kuin ero. Se tappaisi minut pikku hiljaa. Tunteita ei voi hallita, ne ovat. Mutta niitä voi yrittää suojella. Niin minä aion tehdä. Kaivan kuopan ja pysyn siellä. Kunnes osaan taas olla ihminen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lainaan lapiotani. Samassa puuhassa ahertanut jo tovin. Olen kuullut väitteen, että tunteet hiipuvat ajan kanssa. Haluaisin vain tietää, että miten?
Olen päätynyt samaan ratkaisuun. Totaaliseen välttelyyn.
Kukaan tuskin omaehtoisesti valitsee uhrin osan, sellainen on kasvanut kyvyttömäksi puolustaa itseään. Vaatii suurta ponnistusta oppia vastaamaan ilkeyteen tavalla, jonka kokee oikeaksi itseään ja toista kohtaan. Alkuun se on kömpelöä ja tuntee itsensä kovaksi ja tunteettomaksi. Ajallaan oppii toimimaan tavalla, jonka pystyy hyväksymään.
Juuri. Ei tässä syyllisiä aleta etsimään, on vaan kaksi ihmistä, jonka kohtalo johdatti yhteen. Kaksi siis poikkeuksellisen tunteikasta ihmistä kohtaavat... Voi hyvänen aika mitä siitä seuraakaan...
En minäkään olisi saanut niin syvästi sinuun ihastua. Uskotko, että kamppailin tunteitani vastaan päivin ja öin. Kävin jopa kirkossa rukoilemassa, että pääsisin niistä.
En päässyt.
Päivä päivältä saavutit elämässäni suuremman osan, lopulta olit päässäni ihan koko ajan, jatkuvasti.
Siksikö halusit satuttaa, että tunteesi lakkaisivat olemasta, sitä mietin, koska itse jossakin vaiheessa ajattelin että se auttaisi. Ei auttanut.
Yhdessä jopa pohdiskelimme, mitä asialle voisi tehdä, lobotomia, vältteleminen, jopa mietin, että jos saisin kanssasi olla kerran... kerran painaa pääni rinnallesi, katsoa syvälle silmiisi. Yhden ainoan kerran silloin olisin onnellinen enkä kokisi jatkuvaa ikävää, joka kalvaa. Turruttaisiko se kiinnipitäminen? Toisesta ihmisestä ei voi niin kovaa fyysisesti pitää kiinni kun tarvitsisi kun se sattuu; siis ettei toinen vaan katoa siitä hetkestä mihinkään.
Mietin, riittäisikö kymmenen hengenvetoa edes yhdessä. Kaikkea öiden pitkinä, matelevina tunteina on tullut pohdittua.
Sitten kun sain sinua joskus halia, en hölmö osannut edes irrottaa otetta, aika ja paikka vaan katosi ympäriltä, olin siinä kanssasi, kerrankin.
Voi ihme sentään. Mitä ihmettä nyt sitten? Vastaus on EN TIEDÄ. Olen kanssasi niin avuton tunteissani kun vastasyntynyt pikkulapsi, joka ei vielä osaa mitään.
Älä kaivaudu kuoppaan tai katoa, osaat olla ihminen, ihana sellainen. Tarvitsen sinua, siellä ja täällä. Olet minulle kun happi, jota ilman ei elämäni jatku. Oli mitä oli, tuli mitä tuli.
Kaipaan, itken, suren, ikävöin sinua... Tiedät sen.
Se on kohtaloni. Katselen hiljaa vierestä.
Voi vittu. Nyt loppuu se svidduilu.
Ei ole vittuilua. Kaukana siitä.
Ihan yleisesti; onpa älytöntä paskaa. Jos kerran sanot tehneesi kaikenlaista ilkeää, niin opettelisit olemaan pahoillasi! Aidosti. Nyt vaan kippaat kaiken jonkun toisen niskaan, ja syytät siitä, jos hän on oikeutetusti pahoittanut mielensä sun sanojen/tekojen takia. Joo vetäydy vaikka johonkin luolaan ja pysykin siellä, kunnes opit olemaan!
Miksi minä en osaa lukea näitä? Minusta aloittaja ei kirjoittanut mitään siitä, että syyttelisi tai että olisi ollut ilkeä... Eikä ainakaan v*ittuillen..
Mieli pysyy ainakin parempana kun ei lue näitä kirjoituksia S24:lla. Iloisempana. Tyynen onnellisena ikävästä huolimatta.
Jopa minä pystyin samaistumaan aloittajan kirjoitukseen.. niin se vain on. Ehkä se kipu lakkaa joskus, vaikka kivun avulla tietää olevansa hengissä ja elävänsä.
Kipu korvaa ystävän.
Tähän kipuun en ota buranaa, sen käyn läpi nyt. Pohjamutia myöten.
Sydän lyö edelleen.
Minä elän! (Aleksis Kivi, viimeiset sanat)