yllätys: vajaatoiminta

Rutiinitarkastuksessa lääkärini totesi TSH arvon nousseen kahdessa vuodessa 2,1:stä 3,0:aan ja lähetti jatkotutkimuksiin. En uskonut, että mitään löytyisi, koska minulla ei ole mitään oireita. Mutta toinen kilpirauhanen oli laajentunut ja muut veriarvot olivat seuraavat: T4V 13 (viite arvot 9-21) ja T3V 4,5 (3-6,5).

Käsittääkseni kaikki arvot ovat siis ihan normaalien rajoissa, mutta lääkitys aloitetaan kuitenkin. Olen todella yllättynyt ja nyt ihmettelen, mitä jatkossa. Onko jotakin, mitä minun pitäisi tästä sairaudesta (siis ilmeisesti vajaatoiminta?) tietää? Ovatko veriarvot oikeasti normaalit, vai näkyykö niistä sairaus? Eikö nuo T4V ja T3V arvot rupea laskemaan vajaatoiminnassa ja TSH nousemaan?

Riittääkö, että kiltisti pistän lääkkeet poskeen ja sillä siisti? Vai olisiko minun jollakin tavalla muutettava elintapojani? Käsitin, että on hyvä, ettei oireita ole vielä ilmaantunut. En osannut lääkärin luona oikein kysyä mitään, kun ei ole mitään tietoa. Lääkkeitä syön kuukauden ja sitten katsotaan, miltä tuntuu. Kontrolli on puolen vuoden päästä.

Lääkitys on aluksi Thyroxin 25 mikrogrammaa ja nostetaan muutaman viikon aikana 75:een, jos ei tule sivuoireita. Millainen vahvuus tämä on? Onko mahdollisempaa, että voisin saada sivuoireita (siis liikaa lääkettä), koska nyt ei ole mitään sairauden oireita? Mitä nämä sivuoireet voivat olla: sydämen tykytystä, ripulia, levottomuutta, laihtumista, jotakin muuta vai kaikkea mahdollista?

Kiitos jos osaatte sanoa jotakin.
31916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei!Tarkempaa tietoa löytyy kun googletat hakusanaksi kilpirauhassairaudetym..tai kilpirauhasfoorumi on varsinainen tukipiste meille sairastuneille.onneksi et ole oireillut mulla kun noilla arvoilla oli todella vaikeaa kun koko kroppa petti.Onneksi nyt ollaan oikealla lääkemäärällä saatu elimistö normaali tilaan.Tsemppiä!

Äänestä

"Eikö nuo T4V ja T3V arvot rupea laskemaan vajaatoiminnassa ja TSH nousemaan?"
Pitää paikkansa. Nykykäsityksen mukaan TSH:n yläarvona pidetään usein 2,5:ä.

Tuntuu kuitenkin oudolta että lääkitys on aloitettu, ellei mitään oireita ole. Selvimpiä oireita ovat palelu, väsymys, lihominen. Ellet tunnista niitä, mielestäni ei lääkitystä olisi tarvinnut aloittaa eli oli hätävarjelun liioittelua.
Kun lääkeannos on minulla joskus ollut liian suuri, ensimmäiseksi olen sen huomannut käsien vapinasta. Kannattaa nyt seurata, pelkät laboratorioarvot eivät kerro koko totuutta.

Äänestä
  • Kun kilppari kerran on alkanut *suurentua ei päätös lääkityksestä ole yhtään outo, hormonihoidolla pyritään pysäyttämään suureneminen.

    *kertoo kilpirauhasen huonosta toiminnasta -solukko ei ole normaalikokoisena pystynyt tuottamaan riittävästi hormonia.

    Pisteet lekurille oikeasta päätöksestä :-)


    Tsemppiä!

    Terveisin Kylmis

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristiina32 kirjoitti:

Rutiinitarkastuksessa lääkärini totesi TSH arvon nousseen kahdessa vuodessa 2,1:stä 3,0:aan ja lähetti jatkotutkimuksiin. En uskonut, että mitään löytyisi, koska minulla ei ole mitään oireita. Mutta toinen kilpirauhanen oli laajentunut ja muut veriarvot olivat seuraavat: T4V 13 (viite arvot 9-21) ja T3V 4,5 (3-6,5).

Käsittääkseni kaikki arvot ovat siis ihan normaalien rajoissa, mutta lääkitys aloitetaan kuitenkin. Olen todella yllättynyt ja nyt ihmettelen, mitä jatkossa. Onko jotakin, mitä minun pitäisi tästä sairaudesta (siis ilmeisesti vajaatoiminta?) tietää? Ovatko veriarvot oikeasti normaalit, vai näkyykö niistä sairaus? Eikö nuo T4V ja T3V arvot rupea laskemaan vajaatoiminnassa ja TSH nousemaan?

Riittääkö, että kiltisti pistän lääkkeet poskeen ja sillä siisti? Vai olisiko minun jollakin tavalla muutettava elintapojani? Käsitin, että on hyvä, ettei oireita ole vielä ilmaantunut. En osannut lääkärin luona oikein kysyä mitään, kun ei ole mitään tietoa. Lääkkeitä syön kuukauden ja sitten katsotaan, miltä tuntuu. Kontrolli on puolen vuoden päästä.

Lääkitys on aluksi Thyroxin 25 mikrogrammaa ja nostetaan muutaman viikon aikana 75:een, jos ei tule sivuoireita. Millainen vahvuus tämä on? Onko mahdollisempaa, että voisin saada sivuoireita (siis liikaa lääkettä), koska nyt ei ole mitään sairauden oireita? Mitä nämä sivuoireet voivat olla: sydämen tykytystä, ripulia, levottomuutta, laihtumista, jotakin muuta vai kaikkea mahdollista?

Kiitos jos osaatte sanoa jotakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu