Heip.
Haluaisin kysellä yksinhuoltajilta tuntemuksia syylisyydestä joka aiheutuu "liian täydellisestä" uudesta suvusta, minulla on kaksivuotias poika, jonka isästä erosin jo ennen lapsen syntymää, hänen sukunsa ja perheensä on meille todella etäinen, yhteydenottoja on noin 2-3 kertaa vuodessa. Nyt olen aloittanut suhteen joka näyttää ja tuntuu kestävältä, miehen suku ja hän itse hyväksyvät lapseni ja tiedon aiemmasta avioliitostani täysin, he kohtelevat lastani kuin omaansa, missä siis vika, siinä, että poden jatkuvaa huonoa omatuntoa pyytäessäni tulevaa anoppiani vahtimaan lastani, hän toki tekee sen mielellään, ei ole koskaan sanallakaan osoittanut tämän häntä häiritsevän. Kuitankin poden huonoa omatuntoa "kuormittaessani# vierasta ihmistä tarpeillani ja lapsellani, tilanne on vain se että oma äitini on sairas, enkä voi aina antaa lasta hänelle hoitoon, työskentelen ekstraajana ravintola-alalla, joten töitteni takia tarvitsen usein hoitoapua.
Jotenkin vain tuntuu pahalta kokoajan, tunnen vaivaavani näitä ihmisiä, joilla ei muuten ole "velvollisuutta" hoitaa lastani, miten tästä turhasta syyllisyydestä pääsee eroon?!?
Haluaisin kysellä yksinhuoltajilta tuntemuksia syylisyydestä joka aiheutuu "liian täydellisestä" uudesta suvusta, minulla on kaksivuotias poika, jonka isästä erosin jo ennen lapsen syntymää, hänen sukunsa ja perheensä on meille todella etäinen, yhteydenottoja on noin 2-3 kertaa vuodessa. Nyt olen aloittanut suhteen joka näyttää ja tuntuu kestävältä, miehen suku ja hän itse hyväksyvät lapseni ja tiedon aiemmasta avioliitostani täysin, he kohtelevat lastani kuin omaansa, missä siis vika, siinä, että poden jatkuvaa huonoa omatuntoa pyytäessäni tulevaa anoppiani vahtimaan lastani, hän toki tekee sen mielellään, ei ole koskaan sanallakaan osoittanut tämän häntä häiritsevän. Kuitankin poden huonoa omatuntoa "kuormittaessani# vierasta ihmistä tarpeillani ja lapsellani, tilanne on vain se että oma äitini on sairas, enkä voi aina antaa lasta hänelle hoitoon, työskentelen ekstraajana ravintola-alalla, joten töitteni takia tarvitsen usein hoitoapua.
Jotenkin vain tuntuu pahalta kokoajan, tunnen vaivaavani näitä ihmisiä, joilla ei muuten ole "velvollisuutta" hoitaa lastani, miten tästä turhasta syyllisyydestä pääsee eroon?!?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ole vain onnellinen, että teidät on otettu ilolla sukuun vastaan! Meillä sama juttu ja alunperin aloite mummuksi ja papaksi ryhtymisestä tuli heidän puoleltaan "luonnollisesti".Mielestäni se on vain hyvä ja ihana asia erityisesti lapsen kannalta..turvallisia aikuisia ei ole koskaan liikaa, he ovat rikkaus!
Syyllisyys pois :)))
Minulla aivan samanlaisia tuntemuksia eli tulee omituinen olo, kun he välillä ostelevat pojalle jotain ilman että olisi synttärit tms. tai pyytävät mukaansa pikku reissuille. Siis tuntuu hienolta, mutta myös hieman "syylliseltä", en osaa selittää...
Avokkini on heidän ainoa lapsensa ja nyt he taitavat vähän harjoitella mummuna ja pappana oloa. Varsinkin kun anopin sisaruksilla kaikilla alkaa olemaan jo lapsenlapsia niin poltteet taitavat olla aika kovat ;) Toivottavasti heidän asenteensa poikaani kohtaan eivät muutu jos ja kun saamme joskus omia lapsia...
Mutta tässähän ei ole muuta murhetta kuin oma epämukavuus eikä se koidu kuolemaksi eli varmasti kaikkeen tottuu pikkuhiljaa. Olen minä ajatellut, että kun aikaa vähän kuluu (olemme seurustelleet vasta vuoden) niin nostan kyllä kissan pöydälle ja kysyn mitä he asiasta ajattelevat ja millaisen suhteen he itse haluavat poikaan. Hänellä kyllä mummuja ja pappoja riittää ihan omastakin suvusta, mutta onhan se mukavaa kun muutkin välittävät ja pitävät - varsinkin pojan itsensä mielestä.
Eipä tästä tainnut apua sinulle Johanna olla, mutta tiedätpähän ainakin ettet ole mietteissäsi yksin...
Kiitos molemmille teille vastanneille, tuntuu välillä että syyllisyys kasautuu syyllisyyden päälle, kun pitäisi olla onnellinen (ja olenkin) mutta silti kaihertaa...mukava tietää ettei ole ainoa poikkeava joka tämmöisiä miettii...
Voisitko tehdä jotain vastapalveluksia heille? Heiltä voisi kysyä. Jos he eivät osaa sanoa mitään, mitä haluavat, heitä voisi vaikka yllättää jollain leipomusviemisillä tai vaikkapa lipuilla jonnekin teatteriin/elokuviin....
Ajattelin vain, että jos vastapalvelus saisi olosi tuntumaan vähemmän syylliseltä... Vaikka luulenpa, että tunteesi on turha.
Jospa tuleva anoppisi pitää lapsista ja hoitamisesta! Eihän lapset pelkkä rasite ole!
Ole vain onnellinen; pois turha syyllisyys.
Voi hyvä ihminen; ole onnellinen noin hienosta tilanteesta! Ja nauti siitä, että olet saanut miehesi mukana paljon ihmisiä, jotka välittävät sinusta ja lapsestasi!
minu edesmennyt anoppini ei voinut sietää poikaani (tuolloin 3v.) ja kertoi sen kyllä hyvin avoimesti ihan jokaiselle. Jopa lapselle. Ja hän oli todella puolueellinen "omalle verelle"...
Ole siis rauhassa ja nauti olostasi :)
itselläni on 4lasta edellisestä liitosta,ero 11vuotta sitten,lapset ovat isänsä vanhempien ainoat lapsenlapset! Ei mitään yhteydenpitoa! ja samassa kaupungissa asutaan! eikä isäkään pidä lapsiin yhteyttä! Uusi mieheni on yhden lapsen isä ja hänellä on 8sisarusta ja kaikilla heillä suuret perheet,tämä sukuyhteisö on muodostunut minulle ja lapsille siksi oikeaksi suvuksi! olemme paljon yhdessä koko suuri sakki ja kaikki ovat,myös uusi mieheni,hyväksyneet minut ja lapset kuin omiksi verisukulaisiksi,olemme jo 8vuotta nauttineet tästä suvustamme! Että tällaista nähtävästi tapahtuu... Sehän on lasteni isän ja hänen vanhempiensa menetys...ja ihka oma valinta.