Valmis lapsentekoon 17-vuotiaana

Jillopossi

Täytän pian 17vuotta ja poikaystäväni 21vuotta. Opiskelen toista vuotta ja mieheni valmistuu ennen joulua ja menee sitten töihin. Olemme suunnitelleet yhteenmuuttoa kun hän on saanut työpaikan.

Olemme seurustelun alusta vitsailleet lapsista ja lastenteosta. Vähitellen.vitsit ovat menneet totisemmiksi ja enemmän suunnitteluksi.

Olen aina rakastanut lapsia ja halunnut lapsen jo ties kuinka kauan.En vain koskaan ajatellut että olisi mahdollista hankkia lasta näin nuorena.Olen todella kypsä äidiksi, omasta mielestäni ainakin. Hoidan jatkuvasti sukulaisteni lapsia ja tiedän kyllä ettei lapsen kanssa oleminen ole pelkkää iloa ja rakkautta. Tiedän että vauvat itkevät ja joskus ihan ilman erikoista syytä, koliikki voi tulla, vaippoja vaihella, hoitaa sairasta lasta ja yövalvomista on paljon. Se tulee olemaan rankkaa mutta tiedän pystyväni siihen poikaystäväni kanssa. Hänkin tietää samat asiat ja vaikuttaa kypsältä lapsen hankintaan.

Mietin vain että opiskelut jäävät puolitielle, mutta niitä voi jatkaa kun lapsi on parin vuoden ikäinen. Sukulaisten ja ystävien reaktiot myös askarruttavat, mutta tiedän että saisin paljon tukea perheeltäni. Rahallisestikkin pärjäisimme ihan hyvin. Suvulta saisin pinnasängyn, vauvanvaatteita, hoitopöydän jm. ja itsekkin keräisin säästöön nyt rahaa niin kauan kun jaksaisi viikonloppusin käydä töissä.

Eli mitä mieltä olette? Onko hyvä idea alkaa tehdä lasta nytten :)
Tiedän olevani valmis ja mieheni on valmis. Osaan lapsenhoidon hyvin, ja tekemällä oppii parhaiten. Pärjäisimme rahallisesti hyvin.

3

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Tämä on mielipiteeni: Jos haluat lapsen, tee se, äläkä kysy täällä siitä.
      Jos oikeasti nyt välttämättä haluat kuulla, niin sanoisin, että älä tee lasta vielä! Hommaa koulutus loppuun! Harkitse sen jälkeen uudestaan, lapsi tosissaan itkee, kestätkö sitä huutoa putkeen 3kk:tta?? Oma on päätöksesi, mutta ehdotan mielipiteenä, että miettisit vielä.

      • KOKEMUSTA ON

        Olen ihan samaa mieltä, kun .... !
        Oma on päätöksenne, mutta suosittelen käymään koulut ensin. Kyllähän ne koulussa aina kerkeää käydä myöhemminkin, mutta se vain on 100kertaa helpompaa ilman lasta.


    • 2004

      Minustakaan ei kannata alkaa tekemään lapsia ennen kuin olet jonkun ammatin itsellesi hommannut. Lapsen kanssa opiskelu on paljon raskaampaa kuin, mitä se on ilman.

      Ette vielä ole asuneet yhdessä, niin järkevintä olisi varmaan lähteä siitä liikkeelle. Muuttakaa yhteen ja sinä käyt koulut loppuun, opettelette siinä samalla pyörittämään sitä yhteistä arkea, katselemaan toisianne päivät pitkät. Sitten on paljon helpompi pyörittää myös sitä vauva-arkea yhdessä.

      Raskaus on kuitenkin aina erikoista ja erilaista aikaa elämässä ja sen jälkeen tietty se perhe-elämä. Uskon, että parisuhdekin kestää paremmin tulevat kriisit, jos pohjalla on se yhdessä asuminen, ilman mitään erityistiloja, ja rauhassa kasvaminen ja suunnittelu.

      Lisäksi itselläni ainakin kävi niin, että putosin täysin kaveripiirin ulkopuolelle. (sain 16-vuotiaana esikoisen, 8 vuotta sitten) Toki pidettiin yhteyttä ja kylästeltiin ja vauva oli ihana, mutta yhteisiä asioita oli yht'äkkiä aika vähän. Osan kanssa pidämme vieläkin yhteyttä, mutta tilanne ei juurikaan ole muuttunut. Kun palasin kouluun, en lähentynyt uusien luokkakavereiden kanssa, koska he olivat nuorempia ja yhteisiä ajatuksia oli vielä vähemmän.

      Luonnollisesti tulee uusia tuttavuuksia ja pihalla voi tutustua naapuriin, mutta yleensä ne on sit vastaavasti vanhempia ja koulut on käyty ja sillä tavalla on sitten eri jutut elämässä. Niistä huolimatta tietty voi syntyä ihania ystävyyssuhteita, itsellenikin syntyi yksi. Mutta yllättävän raskasta oli olla yht'äkkiä ihan eri planeetalla jonkun hyvän kaverin kanssa. Sitä yritin sanoa, koska siihen en varautunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      458
      6553
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      182
      3885
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      109
      2521
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2030
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      137
      1414
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1305
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1156
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1095
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      1069
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      44
      1013
    Aihe