Mulla on muutto edessä Rovaniemelle noin viikon päästä opiskelujen perässä. Kotipaikkakunnalta matkaa päälle 500 km. eli se tarkoittaa kuuden tunnin junamatkaa. Kärsin jo ennestään ärtyvästä suolesta, joka siis tarkoittaa sitä, että vatsani reagoi lähes kaikkeen menemällä sekaisin, erityisesti stressiin. Nyt nämä kaksi tekijää yhdistettynä koti-ikävään, joka varmasti iskee kun omilleni pääsen = katastrofi.
Olen jo kaksi päivää illalla vollottanut koska en haluaisi lähteä. Kaupunki tuntematon, samoin asukkaat ja kotoväki kaukana. Tuntuu typerältä olla näin masentunut sillä tuleva opiskelu on sellaista jota halusinkin ja kaikki kaverit on ihan intoa puhkuen kotoa lähtenyt, mutta mua se omilleen lähtö pelottaa ihan sikana. Kaiken lisäksi tiedän että itken ikävää yöpuulle painuessani, sillä sellainen olen ollut lapsesta saakka. Aina leireillä/mummolassa itkua tuhertanut kun yöksi pitänyt jäädä ja asia ei ole parantunut vanhetessani. Masentunut olotila jatkuu pitkin päivää ja aiheuttaa mm. ruokahaluttomuutta. Riparilla en saanut syötyä viikkoon yhtään mitään muuta, kuin vähän vettä juotua.
Nyt eniten pelottaa, että jos kerta itken jo valmiiksi viikkoa ennen muuttoa, mitä tuleekaan tapahtumaan sitten, kun oikeasti olen siellä, kaukana ja yksin. Asiaa ei helpota, että olen ujo ja omaa rauhaa rakastava ihminen, ja jouduin kolmen hengen solukämppään. Pelkkä ajatuskin saman huushollin jakamisesta kahden vieraan ihmisen kanssa ahdistaa ja kaiken lisäksi minulla on huonoja kokemuksia soluasumisesta, kun asuin Kankaanpäässä pääsykokeiden aikana viikon verran solussa. Hirveä älämölö, musiikin pauke ja ylisosiaalinen kämppäkaveri...Ja jos joudun kärsimään pahoinvoinnista, itkukohtauksista ja pahimmassa tapauksessa unettomuudesta, miten opiskeluistani voi tulla yhtään mitään? Pitäisikö minun samantien varata aika YTHS:lle? Koti-ikävään tuskin on lääkettä mutta unettomuuteen ja pahoinvointiin kylläkin. Nappejakaan en kuitenkaan heti haluisi popsia, mutta tarjoaahan YTHS myös jotain keskustelusessioita psykologin kanssa? Äidin kanssa olen jo puhunut mikä on helpottanut.
Onko ketään muita, joille muutto on ollut näin kauhea kynnys? Miten ihmeessä tästä raastavasta koti-ikävästä oikein selviäisi, varsinkaan jos ei ole menevää tyyppiä eikä siten pysty siirtämään ajatuksiaan muualle esmes. opiskelurientojen avulla? Nuorempanakaan ei ole yhtään huvittanut mitkään bileet tms.
Olen jo kaksi päivää illalla vollottanut koska en haluaisi lähteä. Kaupunki tuntematon, samoin asukkaat ja kotoväki kaukana. Tuntuu typerältä olla näin masentunut sillä tuleva opiskelu on sellaista jota halusinkin ja kaikki kaverit on ihan intoa puhkuen kotoa lähtenyt, mutta mua se omilleen lähtö pelottaa ihan sikana. Kaiken lisäksi tiedän että itken ikävää yöpuulle painuessani, sillä sellainen olen ollut lapsesta saakka. Aina leireillä/mummolassa itkua tuhertanut kun yöksi pitänyt jäädä ja asia ei ole parantunut vanhetessani. Masentunut olotila jatkuu pitkin päivää ja aiheuttaa mm. ruokahaluttomuutta. Riparilla en saanut syötyä viikkoon yhtään mitään muuta, kuin vähän vettä juotua.
Nyt eniten pelottaa, että jos kerta itken jo valmiiksi viikkoa ennen muuttoa, mitä tuleekaan tapahtumaan sitten, kun oikeasti olen siellä, kaukana ja yksin. Asiaa ei helpota, että olen ujo ja omaa rauhaa rakastava ihminen, ja jouduin kolmen hengen solukämppään. Pelkkä ajatuskin saman huushollin jakamisesta kahden vieraan ihmisen kanssa ahdistaa ja kaiken lisäksi minulla on huonoja kokemuksia soluasumisesta, kun asuin Kankaanpäässä pääsykokeiden aikana viikon verran solussa. Hirveä älämölö, musiikin pauke ja ylisosiaalinen kämppäkaveri...Ja jos joudun kärsimään pahoinvoinnista, itkukohtauksista ja pahimmassa tapauksessa unettomuudesta, miten opiskeluistani voi tulla yhtään mitään? Pitäisikö minun samantien varata aika YTHS:lle? Koti-ikävään tuskin on lääkettä mutta unettomuuteen ja pahoinvointiin kylläkin. Nappejakaan en kuitenkaan heti haluisi popsia, mutta tarjoaahan YTHS myös jotain keskustelusessioita psykologin kanssa? Äidin kanssa olen jo puhunut mikä on helpottanut.
Onko ketään muita, joille muutto on ollut näin kauhea kynnys? Miten ihmeessä tästä raastavasta koti-ikävästä oikein selviäisi, varsinkaan jos ei ole menevää tyyppiä eikä siten pysty siirtämään ajatuksiaan muualle esmes. opiskelurientojen avulla? Nuorempanakaan ei ole yhtään huvittanut mitkään bileet tms.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mieti jokaista joka lähtee armeijaan - jos ei vapaaehtoisesti, poliisit hakevat kuten rikollista. Jos et suostu, joudut vankilaan.
Mieti tämän jälkeen uudestaan mitä sanoit.
Aloittaja on lapsi, jonka kuuluukin kokea ikäviä tunteita tuossa vaiheessa. Kasva aikuiseksi. Opiskelu on itsenäistymisen aikaa.
Mene vain juttelemaan yths:lle. Sieltä kai saa varata aluksi ajan terveydenhoitajalle, jonka kanssa voi puhua, ja sitten voidaan sopia jatkosta. Tai en tiedä, miten Rovaniemellä on.
En ole itse vielä muuttanut kotoa, vaikka opiskelenkin, mutta tässä jotain vinkkejä.
- Oletko puhunut ahdistuksesta kavereille? Jos et, niin puhu. Varmasti kavereitasikin jännittää ja he voivat tukea sinua.
- Voithan aina soitella tutuillesi/perheellesi ja olla yhteydessä netin kautta? Ja opiskelun alettua saat uusia kavereita. Aluksi voit käydä kotona vaikka viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu, ettei ikävä kasva liian suureksi.
- Oppilaitoksissa on myös alkoholittomia illanviettoja, joista voi saada kavereita. Kaikissa alkutapaamisissa ei varmasti käytetä alkoholia :) Muutkin ovat siellä yksin.
Itse en ole muuttanut asumaan yksin, koska minulla on paniikkihäiriö :( Asun kyllä paljon poikaystäväni luona.
Kyllä, YHTS:lle. Osaavat varmasti auttaa.
Ja tämä voi helpottaa: yliopisto-opiskelu (siitähän lienee kyse) on hyvin vapaata, joten tarvittaessa voit asustella aika paljon kotosalla ja suoritella opintoja sieltäkin käsin. Riippuu hieman siitä, mitä opiskelet, mutta esim. sivuaineen/aineet voi suorittaa jossain ihan muualla kuin kotiyliopistossa - vaikka omalla kotipaikkakunnalla avoimessa, jos sieltä löytyy jotain sopivaa/itseä kiinnostavaa (tosin maksaa tietty).
No, voisi arvioida, että max. 4 päivää viikossa tarvitsee olla opiskelupaikkakunnalla. Eihän kotona notkuminen ole toki hyvä ajatus siltä kannalta, että pitäisi itsenäistyä, mutta kuitenkin.
Ja solusta pääset kyllä pois. Kunhan pääset paikkakunnalle ja hieman kotiudut, niin ala etsiä omaa asuntoa.
Haluatko oikeasti muuttaa? Kiinnostaako sinua todella se mitä menet opiskelemaan?
Itse olin samassa tilanteessa kaksivuotta sitten ja lähdin kauas kotoa opiskelemaan, matkaa kertyi reilu 600 kilsaa. Jos nyt voisin valita, en enää lähtisi niin kauas kotoa. Opiskelu on tärkeää, mutta se ei saa vaarantaa terveyttä. Itse olen ainakin sitä mieltä, että ensisijaisesti huolehdin omasta hyvinvoinnistani. Eikä se unelmien opiskelupaikka paljoa lohduta, jos oma terveys on mennyt.. Itse sairastuin masennukseen, eikä koulun käynti sujunut. Eikä minulla ollut varaa käydä kotona, kuin kerran kuussa, koska rahat eivät riittäneet.. Joten mieti vielä mitä teet... Ihan rehellisesti sanottuna ei ole mitään järkeä lehteä toiselle puolelle suomea opiskelemaan....Toisaalta on ihmisiä, jotka sopeutuvat ja viihtyvät ja saavat ystäviä mistä vain... Tarkoitus ei ollu pelotella, mutta näinkin voi käydä.
Mutta paljon voimia sinulle ja onnea opiskeluun..
Itsekin olen ilmeisesti lapsellinen tai mielisairas kun tunnen koti-ikävää. Muutin viikko sitten kolkkoon ja likaiseen opiskelija-asuntoon pahamaineiseen lähiöön ja silloin tällöin itsekin tuherran itkua iltaisin. Tuttuni eivät edes asu 500 km päässä, vaan matkaa on vaivaiset 150 kilometriä. En tunne muita kuin hyvin epäsosiaalisen kämppikseni. Päiväni kohokohta oli kun soitin verottajalle ja sain puhua ihan elävän ihmisen kanssa. Yksinäisyys on yllättävän ikävää. Onneksi koulu kuitenkin alkaa pian, ja varmasti moni on samassa tilanteessa.
Lähdin kotoa mahtipontisena eikä mieleeni edes tullut, että saattaisin tuntea koti-ikävää, sillä olen pienestä pitäen halunnut muuttaa pois pieneltä kotipaikkakunnaltani. Napanuoraa vanhempiin ei ole, sillä äitini on kuollut ja isäni kanssa en ole kovin läheinen. Olen tottunut hoitamaan omia asioitani ja muutoinkin ollut aina tosi itsenäinen, mutta se ei tarkoita, ettenkö potisi eroahdistusta ja koti-ikävää.
Itse olen huomannut, että ikävät ja ahdistuksen tuntemukset tulevat iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja päivisin niinä tylsinä hetkinä kun kökötän yksin solussa. Minua auttaa, kun noudatan samoja rutiineja, kuin lapsuudenkodissani (esim katson Salkkarit aina 19.30 :D ). Tämä tuo kummallisella tavalla turvallisuudentunnetta. Yritän täyttää tyhjät hetket mieluisella tekemisellä, niin että ahdistus unohtuu.
Koti-ikävä ei loppujen lopuksi ole kovin vakavaa, ja kannattaa yrittää ajatella, että ahdistus on vain ohimenevä tunne. Aluksi ikäviä hetkiä on enemmän, mutta pikkuhiljaa ne vähenevät.
Et suinkaan ole ainut, joka kärsii tai tulee kärsimään kovastakin koti-ikävästä kun muuttaa opiskelun takia pois kotikunnasta ja lapsuudenkodista. Eikä siinä välttämättä ole etäisyydellä merkitystä.
Mutta kokemuksesta tiedän, että aika auttaa - vaikka ei juuri nyt sua lohduttaisi. Kun olet muuttanut Rovaniemelle, järjestä itsellesi paljon tekemistä myös kouluajan ulkopuolella. Älä kyhjötä siellä kämpässä. Varmaankin heti alussa on erilaisia opiskelijatapahtumia uusille opiskelijoille, sinne mukaan vaan.
Ja muista Rovaniemelle saapuu paljon yksin tulevia nuoria, ei ne kaikki ole sieltä valmiista ympyröistä kotoisin tai saavu suuren kaverimäärän kera. Ajattele ettei ne toiset ole sen kummempi kuin sinä tai pänvastoin!
Rohkeasti pyydä jotakuta opiskelija kaveria luentojen tauolla kahville tms. tai lyöttäydy seuraan.
Kyllä se sopeutuminen vaatii vähän omaakin aktiivisuutta. Harvoin kukaan tulee hakemaan sua sieltä kämpästä.
En halua lannistaa, enkä todellakaan tarkoita ettei sun edes kannattaisi yrittää, mutta kokemuksesta sanon, että järkyttävä koti-ikävä joka jatkuu ja jatkuu kaikesta huolimatta, on yks pahin opiskeluintoa ja hyvinvointia syövä tekijä. Itse opiskelin vuoden Englannissa, eli aivan hiton kaukana ja ainakin itselleni aika vieraassa kulttuurissa. Aikamoista tuskaa se oli: jaon talon VIIDENTOISTA brittinuoren kanssa, ja kärsin päivä päivältä yhä enemmän. Jos oma rauha on omalle mielenterveydelle tärkeää, ei pidä itseään pakottaa asumaan yhtään kenenkään kanssa. Kannattaa yrittää, mutta kaikille se vain ei sovi, eikä tarvitsekaan sopia.
Kyllä omat opiskeluolot kannattaa järjestää mieleisikseen. Ootko ajattelut jonkinlaista kompromissia? Vaikka muutat monen sadan kilometrin päähän, ehkä kannattaa yrittää vaihtaa edes kämppä mieleisekseen, yksiöksi?
Itse tulin kyllä sen vuoden jälkeen melko nääntyneenä yksilönä takaisin. Eikä kaduta ollenkaan. Itsetuntemus se siinä vain lisääntyi, ja nyt tiedän tarkemmin, mitä haluan ja mihin voimavarat riittää. Ns. epäonnistumista ei siis pidä kuitenkaan pitää liian isona mörkönä :)
Onnea!
Kiitos vastauksista! Kiva kuulla etten ole ainut, joka kärsii ahdistuksesta ja koti-ikävästä. Ollaan perheen kanssa tultu siihen tulokseen, että voin viettää joka ikisen viikonlopun kotona jos niin haluan ja hyvällä säkällä vielä maanantainkin, jos kursseja vain saa järjestettyä niin, ettei heti viikon ensimmäisenä päivänä tarvitse istua jossain luennolla.
Yksiötä olen jo hakenut, mutta totuus on että Rovaniemeltä ei vain yksinkertaisesti löydy vapaita asuntoja, ainakaan sellaisia, jotka sopis myös opiskelijan kukkarolle. Eli luultavasti joudun asumaan tässä solussa nyt ainakin vuoden.
Äidin kanssa sovittiin, että edes yritettäisiin. Mikäli mielenterveys kärsii vielä parin kuukauden päästä, oon itsekin varmasti valmis vaihtamaan alaa, halusin näitä nykyisiä opintoja tai en. Pahin asia mitä todella pelkään on se, että en pysty syömään, nukkumaan, taikka tekemään ylipäänsä yhtään mitään. Masennusta tai ahdistushäiriötä tässä nyt viimeiseksi kaipaisin. Äiti on molemmista aikanaan kärsinyt kun muutti itse pois kotoa, että taitaa tämä tämä alhainen stressinsietokyky kulkea meillä suvussa...
Niin hassua kuin se onkin, stressinsietokykyä voi kasvattaa vain altistamalla itsensä stressaaviin tilanteisiin. Ensin se tuntuu luonnollisesti pahalta, mutta ajan mittaan siihen turtuu ja huomaa, ettei se olekaan niin hirveää.
Kun jouduin armeijaan, stressi oli huimaava. Huoneen jakaminen vuoden ajan 12 tuntemattoman ihmisen kanssa ei ollut kivaa. Kasarmi sijaitsi 500 km päässä kotoa. Kasarmilla ei ollut edes vessassa väliseiniä, vaan pöntöt olivat vieri vieressä yhdessä isossa tilassa. Voit kuvitella kuinka stressaavaa oli asioida siellä joka ikinen päivä. Sama luonnollisesti kaikissa tiloissa, kuten huoneet, suihkut, jne.
Lähdin myös aikoinaan vuodeksi opiskelijavaihtoon toiselle puolelle maapalloa. En osannut maan kieltä juuri lainkaan ja englannilla pärjäsi huonosti. Jouduin jakamaan soluasunnon 6 muun ihmisen kanssa. Kaikki risahduksetkin kuuluivat seinien läpi. Kylpyhuoneen, pesukoneen, vessan, keittiön, kaiken käytölle piti taiteilla oma aikaslotti. Matkaa kotiin oli 10.000 km.
Opiskelujen jälkeen muutin ulkomaille. Kaikki oli uutta: kulttuuri, tavat, yhteiskuntajärjestelmä, jne. Kieli sentään englanti, mutta kyllä vastoinkäymisiä ja stressiä riitti ja edelleenkin ajoittain riittää. Työnkuva sisältää runsaasti esiintymistä englanninkieliselle yleisölle englanniksi. En ole koskaan ollut sosiaalisesti lahjakas saati kokenut oloani mukavaksi ihmisten edessä tai edes ihmisjoukossa. Rehellisesti sanottuna koulussa esiintyminen pelotti enemmän kuin mikään muu, eikä vieläkään tunnu nautinnolliselta. Matkaa kotiin on tuhansia kilometrejä ja vanhempia näkee kerran vuodessa. Onneksi on Skype ja sähköposti.
Kaikista vastoinkäymisistä on oppinut sen, että alkuun stressaa ja itkettää. Masentaa ja haluaa pois. Sitten asiat alkavat vähitellen luistamaan ja huomaa, ettei ne asiat mistä aikaisemmin stressasi olekaan niin pahoja. Syksystä tulee varmaan sinulle valtavan raskas, mutta jo keväällä olet ihan uusi ihminen. Yritä löytää pari uutta kaveria, joiden kanssa viettää aikaa ja mahdollisesti jakaa fiiliksiä.
Suurin virhe minkä voit tehdä on jättää peli kesken ja paeta takaisin kodin helmoihin. Siellä kannattaa käydä aina välillä; alkuun useammin ja ajan mittaan harvemmin, mutta mitä enemmän lapsuudenkodista muodostuu pakopaikka ja luola maailman pahuutta vastaan, sitä kauemmin sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseesi kestää.