KERSU

vAIKUTTAA TODELLA IHMEELLISELTÄ, JO KAHTENA PÄIVÄNÄ PERÄKKÄIN AVAAMANI KESKUSTELUT KOSKIEN PERSUJEN ASIOITA POISTETTIIN HETI.KYSEESSÄ EI MISSÄÄN MIELESSÄ OLLUT HERJAAVAA TEKSTIÄ.TOTUUKSIA TUNTUUKIN OLEVA VAIKEA KESTÄÄ.
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siinä meille esimakua, mitä on tulossa persujen saadessa jalansijaa ja päätösvaltaa.
Ei kai kukaan tosissaan voi olla niin naivi, että esimerkiksi uskoisi Eerolan Sisu suomen eron lopettaneen miehen vuosia hautoneen katkeruuden maahanmuuttajia kohtaan.
Samoin näyttää Juholle olevan SDP kynnys joka saa Juhon niskakarvat pystyyn, oli asia sitten mikä tahansa, jos siinä on kuvioissa SDP. Juhon on pakonomaisesti väännettävä niin naama kuin asennoituminensa väärälleen. Kervistely tämän kansanedustajan kohdalla on onneksi vähentynyt, on kai huomannut viimein että oikeus kuitenkin voittaa ja hänen ajamansa keerviskanta häviää.
Tässä muutama esimerkki siitä missä mennään Kymenlaakson persujen suhteen. Ei siis ihmetellä näitä poistoja ja matonalle lakaisuja.

Äänestä

Vaikka se kuulostaakin oudolta, myös perussuomalaiset- nimisen poliittisen ryhmän ajatuksia ja puuhia kuuluisi seurata foorumin politiikka-osiolla. Onko se ihan oikeasti noin vaikeaa? Laitetaan niitä viestejä oikealle aihealueelle niin poistotkin vähenevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KERSUSKA kirjoitti:

vAIKUTTAA TODELLA IHMEELLISELTÄ, JO KAHTENA PÄIVÄNÄ PERÄKKÄIN AVAAMANI KESKUSTELUT KOSKIEN PERSUJEN ASIOITA POISTETTIIN HETI.KYSEESSÄ EI MISSÄÄN MIELESSÄ OLLUT HERJAAVAA TEKSTIÄ.TOTUUKSIA TUNTUUKIN OLEVA VAIKEA KESTÄÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu