Painostavan defenssin luominen. Sinä synkkänä ja myrskyisenä yönä. Hän tunkeutui asuntooni, hän oli minulle kuin veli, ja katseli vain säikähtäen taustalta. Ilman mitään järkevää syytä, elämänsä pilanneena, ja kuin taivaalta tipahtaneena. Frustraatiolla hän siinä seisoi, koko painollaan jo nojaten melkein oven karmiin. TV-ohjelma valaisi hämärää lauantai-illan huonetta, ja tuotti vanhasta tv:stä, jossa on manuaalinen kanavanvaihto, pelkkää mustavalkoista Psyko-elokuvaa.
Defenssi, se ja sen frustraation nimi. Ei siinä ollut oikein mitään. Vanhat ja rikkinäiset lenkkarit, ne niin huusivat apua, syksyn tuodessa liat ja loskat pesten talven tullessaan. Ei asunnostani ei kertakaikkiaan löytynyt nyt mitään soittimia. Ensimmäiset olivat rytmi-soittimia, sitten sähkö-urut, myös ympäristöstä, ja vain lääketieteelliseen käyttöön, sitten myöhemmin vain pelkkä nokkahuilu, puhallinsoittimien ylimys. Asunnossani ei ollut sijaa musiikille, eikä elämässäni tilaa soittimille. Joku oli saanut päähänsä, että ne olivat Perjantai 13.päivä....
Nyt mulla olisi aikaa jollekin muulle, vaikka ompelukoneelle, tilkkutäkille ja käsityölle. Mulle itselle. Istuin vain sohvan nurkassa, ja tuijotin ajatuksissani, miettien viikon ohjelmaa, tulevaisuutta lähiössä, lähes tyhin sielun silmin, ja mielessäni nousi vain rauhoittumisen kuvaelma maailmasta, ympäristöstä ja alkusyksyn luonnon kauneudesta. Aurinko oli jo laskenut vaaleanpunaisen, roosan ja violetin vaalean sävyn maalaaman rulla-verhon taakse. Näin se paljasti aivan uuden värin, ennen maisemaikkunoiden peittämien verhojen pinnasta. Luoden näin koko asuntoon aivan uuden sävyn, ilmeen.
Oksat koputtivat lasiin. Vilkaisin ympärilleni, säikähtäneenä, mulla ei ollut mitään arvokasta, vain oma kehoni. Pelko nousi kurkkuun ja avasin ovea peittävän verhon. Alko oli jo kiinni, sitäpaitsi se oli jo kaukana. Näin mielessäni jo mutkan ja mäen, ja sen takana tuon tutun, kaikkien kauhun liikkeen. Pelko oli niin kova, se oli vaarallinen, väkivaltainen, ja pelottava. Nousin ylös risti-istunnasta, olin yksin. Sohva sen sijaan houkutti, olihan minulla aikaa vain itselleni. Vain minulle itselleni, olla yksin.
-"Minä tulen heti, ei tarvitse olla niiden vanhempien kanssa." Ja koskaan mun ei tarvitsisi kertoa kellekään, miltä se tuntuisi. Suljin silmäni selvittäessäni pelolta päätäni. Ääneni oli kirkas, puhdas ja terve. Mun hiukset olivat selvinneet, ja odottivat vain parturia. Silmät viilsivät jotain tyhjää, abrakadabra-taikatempusta, tai vanhan kirkon luomasta, suojatusta turvallisuudesta, Pythagoraan lauseesta, joka oli niin tuttu, ihan jokaiselle luostarille, ja kristilliselle yhteisölle.
- "Oh", sanoisi entinen luokanvalvojani. Se oli niin kallista.
- "Eeeii, sä et tiedäkään missä hän asui äsken."
Aluksi mä pelkäsi, loppujen lopuksi mä vain romahdin. Siitä on aluksi ihan se keho ja sitten siitä on vain se kasvojen ja osien pelko. Kuin katukuvasta, aina vastaantulevat oudot kasvot. Tulija ei ollut outo.
- Mitä hän täällä?
- PIristämässä ja viihdyttämässä... Anteeksi, hän kysyi ihan sitä samaa.
Eikö hän tiennyt, että halusin olla yksin? PImenevässä illassa, yö-myöhään, yksin vain, kunnes uni tavoittaisi, saavuttaisi, ja kantaisi kuin itsekseen vuode-sohvalta, vain yhden huoneen ja keittiön asunnossa, vieressä olevaan pedattuun sänkyyn.
- "Eikö teillä on ohjaaja-aika..." vastasin.
Defenssi, se ja sen frustraation nimi. Ei siinä ollut oikein mitään. Vanhat ja rikkinäiset lenkkarit, ne niin huusivat apua, syksyn tuodessa liat ja loskat pesten talven tullessaan. Ei asunnostani ei kertakaikkiaan löytynyt nyt mitään soittimia. Ensimmäiset olivat rytmi-soittimia, sitten sähkö-urut, myös ympäristöstä, ja vain lääketieteelliseen käyttöön, sitten myöhemmin vain pelkkä nokkahuilu, puhallinsoittimien ylimys. Asunnossani ei ollut sijaa musiikille, eikä elämässäni tilaa soittimille. Joku oli saanut päähänsä, että ne olivat Perjantai 13.päivä....
Nyt mulla olisi aikaa jollekin muulle, vaikka ompelukoneelle, tilkkutäkille ja käsityölle. Mulle itselle. Istuin vain sohvan nurkassa, ja tuijotin ajatuksissani, miettien viikon ohjelmaa, tulevaisuutta lähiössä, lähes tyhin sielun silmin, ja mielessäni nousi vain rauhoittumisen kuvaelma maailmasta, ympäristöstä ja alkusyksyn luonnon kauneudesta. Aurinko oli jo laskenut vaaleanpunaisen, roosan ja violetin vaalean sävyn maalaaman rulla-verhon taakse. Näin se paljasti aivan uuden värin, ennen maisemaikkunoiden peittämien verhojen pinnasta. Luoden näin koko asuntoon aivan uuden sävyn, ilmeen.
Oksat koputtivat lasiin. Vilkaisin ympärilleni, säikähtäneenä, mulla ei ollut mitään arvokasta, vain oma kehoni. Pelko nousi kurkkuun ja avasin ovea peittävän verhon. Alko oli jo kiinni, sitäpaitsi se oli jo kaukana. Näin mielessäni jo mutkan ja mäen, ja sen takana tuon tutun, kaikkien kauhun liikkeen. Pelko oli niin kova, se oli vaarallinen, väkivaltainen, ja pelottava. Nousin ylös risti-istunnasta, olin yksin. Sohva sen sijaan houkutti, olihan minulla aikaa vain itselleni. Vain minulle itselleni, olla yksin.
-"Minä tulen heti, ei tarvitse olla niiden vanhempien kanssa." Ja koskaan mun ei tarvitsisi kertoa kellekään, miltä se tuntuisi. Suljin silmäni selvittäessäni pelolta päätäni. Ääneni oli kirkas, puhdas ja terve. Mun hiukset olivat selvinneet, ja odottivat vain parturia. Silmät viilsivät jotain tyhjää, abrakadabra-taikatempusta, tai vanhan kirkon luomasta, suojatusta turvallisuudesta, Pythagoraan lauseesta, joka oli niin tuttu, ihan jokaiselle luostarille, ja kristilliselle yhteisölle.
- "Oh", sanoisi entinen luokanvalvojani. Se oli niin kallista.
- "Eeeii, sä et tiedäkään missä hän asui äsken."
Aluksi mä pelkäsi, loppujen lopuksi mä vain romahdin. Siitä on aluksi ihan se keho ja sitten siitä on vain se kasvojen ja osien pelko. Kuin katukuvasta, aina vastaantulevat oudot kasvot. Tulija ei ollut outo.
- Mitä hän täällä?
- PIristämässä ja viihdyttämässä... Anteeksi, hän kysyi ihan sitä samaa.
Eikö hän tiennyt, että halusin olla yksin? PImenevässä illassa, yö-myöhään, yksin vain, kunnes uni tavoittaisi, saavuttaisi, ja kantaisi kuin itsekseen vuode-sohvalta, vain yhden huoneen ja keittiön asunnossa, vieressä olevaan pedattuun sänkyyn.
- "Eikö teillä on ohjaaja-aika..." vastasin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
-Joo, ei hajuaistittomana.
2. Joku oli kotonani saanut päähänsä, että ne olivat Perjantai 13.päivä.
Mitä Henkka?
Mä olen kirjekaveri-seurustellut.
Oho, nimi vois olla pois.
-Ei tarkota mitään.
Sinne ei mennä pu
- humaan mitään rasismia ja syrjintää efektiivisyys-tasojen takia.
Eikä seurailemaan kenenkään yksityisyyttä, tai tilamaan mitään palveluita oman eduntavoittelulle.
Sun pitää mennä puhumaan siitä jollekin Sinille.
- Jaa henkiparannusta, Tein jo.
- Tota, samalla baptisteista laukeaa kansalais-aktivismipyyntö omaneduntavoittelulle, ja kerjäämiselle.
Eikö tätä saakaan?
- Et saa käydä pyytämässä muilta ihmisiltä traumoilla lapsenkasvatusta.
Et saa luoda tällaista moniäänistä, multipersoonaa.
Pasi suuttui, ja laittoi kengät jalkaan.
- Ei sittenkään, se on aivan sairaalloista ja sairasta psykologi sadismia.
- Joo, mää sovin tähän.
Ja jälleen kerran se absurdi henkiparantaja. Mulla on ympäristössä sellainen erikoinen ääni, erityinen ääni: lapsen ääni...
Semmosta sairasta, sellaista ei saa osoittaa kaikkien silmiin.
Ja tässä on nyt se ihan sama tilanne.
Kun jotkut tukevat, esim. kansainvälisistä turvallisuus-poliittisista, ja
- Ja tietenkin sitten niin, kansalais-aktivismisyistä, sellaista turvallisuuden vaikutelmaa läheisyydestä, joka on hirvittävän tärkeää muodostaa omalle kohdalleen.
Esim. keho ja egoismi.
Ethän sä Si... pääse niihin?
-Niin, pääsee hän niihin. Hän on katso notaari tässä varalla. Eikä häntä saa myöskää häiritä siten, että hän jotenkin tottuisi vain paritusta, ja lapsellisuutta ilmaisevaan suomenkieleenne, kyseenalaistavaan keskustelumenetelmään, ja tyttöön, persoonallisuudeltaan 14-vuotta.
Ei sulla ole oikeutta lähestyä S**** naisena..
Eikä sulla ole oikeutta lähestyä ollenkaan, koska hän on Jumala.
- Kuka romani nuorisotyöntekijä?
Oli huono valinta.
Ei pysty...
-Niin, pystyy mutta ei pysty työllä lapsenkasvattamaan.
Ei, sanoi lastenlääkäri, hakekaa pois se kakara.
Sairaalan säännöt kieltää.
Ei voi kieltää.
Voisitko jättää tekemättä?
Hän haluaa käyttää painostavaa defenssiä.
Kaikki vihaavat Sinua, Tapani siitä.