vaikka en tiedä onko hän mikään ystävä kuitenkaan, hänellä on sellaiseksi erikoisia tapoja. Hän aloittaa aika usein riidan, ja jos ei aloita niin on ainakin se osapuoli jonka tekemisistä tai sanomisista tulee riita. Hän on katsonut oikeudekseen saada tehdä ja sanoa mitä tahansa, siitä pitäisi sitten olla suuttumatta ja puolustautumatta olla kiitollinen vaan että joutuu juorujen kohteeksi. Jos suutun hänen jutuistaan hän julistaa minut syylliseksi kaikkeen. Sitten jos muu ei auta ja pysyn niskan päällä hän alkaa uhriksi ja väittää että olen loukannut häntä tai kiusannut häntä ja vaatii minua pyytämään anteeksi, koska olen sanonut niin pahoja asioita. Hän sanoo itse pahemmin ja kuten kerroin on se, jonka vuoksi aina riidellään, miksi se olen vain minä joka joutuu pyytämään anteeksi, nimittäin hän ei silti pyydä, vaikka minä pyytäisinkin.
Ihmettelenkin nyt pyrkiikö narsisti toimimaan noin? Täällä on varmaan henkilöitä jotka ovat joutuneet narsistin pyöritykseen niin vaikuttaako tutulta? Mitä merkitystä on tuolla anteeksipyytämiselläni, kun hän itse ei sitä tee ei edes sano että saan anteeksi? Miksei muuten hän pyydä anteeksi?
Ihmettelenkin nyt pyrkiikö narsisti toimimaan noin? Täällä on varmaan henkilöitä jotka ovat joutuneet narsistin pyöritykseen niin vaikuttaako tutulta? Mitä merkitystä on tuolla anteeksipyytämiselläni, kun hän itse ei sitä tee ei edes sano että saan anteeksi? Miksei muuten hän pyydä anteeksi?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hän on Ilkikurimuksen jälkeläisiä.
lottamarisija aloittaa taas
Kyllä narsisti toimii juuri noin. Olet aika selkeä esimerkki lähteestä josta narsu pumppaa mitä tahansa huomiota itseensä, pääasia että jotain saa. Eikä se tajua mitään anteeksi antamisen päälle eikä varsinkaan anteeksi pyytämisen päälle. Hän näkee vain sen mitä sinä sen mielestä olet ja miten sinulta saa sen, mitä hän haluaa. Ei hän näe sitä kuka ja millainen sä oikeasti olet mutta vastapainoksi ei hän näe itseäänkään sellaisena kuin oikeasti on, mutta sinä näet. Ei narsistin kanssa kannata kilpasille alkaa. Ei sille pärjää kukaan normaali ihminen. Vaihtoon vaan reppana. Maailmassa on vielä terveitäkin ihmisiä.
kiitos vastauksesta! Yleensä tämä huomaa vaan sen mitä minä hälle sanon ei lainkaan sitä mitä hän itse sanoo aina ensin. Jos vaikka sanoo että minä olen hullu ja minä sanon takasin ettet itse olen sen terveempi seuraa siitä sellaista että minä vaan sanoin häntä hulluksi. Miten ihminen voi tuolla tavalla hävittää sen mitä itse sanoo? Tottahan sanoin ettei hän ole hullua terveempi, mutta mitä sanoin hän? Miksi vaan minun tarviis ottaa vastuu kun lopulta vaan puolustauduin?
Minulla on ainakin sellainen jännä taipumus joskus oikeastikin unohtaa, mitä sanoin, tai tein...Muistan kyllä, mitä se toinen sanoo sen jälkeen.
Tietenkin muistan nuo asiat, kun alan kunnolla muistelemaan, mutta siinä vaiheessa, kun joku sanoo jotain minulle, keskityn siihen vain niin100%:sesti, ettei sitä yksinkertaisesti riitä aikaa millekään muulle. :)
Humalassa kai tuo räikeimmin tulee esille...
Sanon jollekin esim. jonkun pitkän lauseen, mikä on yksinomaan v*ttuilua ja unohdan koko asian sillä sekunnilla ( ei ole vain mielestäni tärkeää ), jatkaen sitä mitä olinkaan tekemässä...
Kun toinen sitten alkaa siinä kurkkusuorana raivoamaan ja uhkaa käydä kimppuuni, saatan vain raapia päätäni ja miettiä että:
" Ihme hullu...Mikähän sille nyt tuli, kun se nyt tuolla tavalla pimahti. " :D
Jotenkin olen vain kyvytön toisinaan ymmärtämään, että teoillani pitäisi olla seurauksiakin, joten en osaa yhdistää sanojani, toisen sanoihin, mikä on täysin tahatonta. Kai se on sitä dissosiaatioa sitten...
Tuosta muistamattomuudestani johtuen kykenen myös tekojeni/sanojeni jälkeen käyttäytymään, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ( eikä minulle olekaan. )
Kun jos sitten jostain syystä joudun tarkastelemaan tekojani jälkikäteen, muistan tilanteen yleensä aina niin päin, että toinen aloitti kyseisen riidan...
kiitos vastauksesta! En ole varma mitä sitten sairastat mutta samanlaiselta elämä vaikuttaa kuin sekin mihin joudun osallistumaan tämän tästä. Sanot ettet toisinaan ymmärrä että teoillasi on seurauksia tämä mun kaveri ei ole toisinaan kyvytön vaan ihan aina.
Tuon on kyllä niin tuttua.. Yksi ihminen elämässäni harrasti tuota paljonkin. Ei ollut mitään syy ja seuraussuhdetta hänen sanoissaan suhteessa minun olemiseeni hänen seurassaan.
Hän ei edelleenkään ta-ju-a asiaa muuten kuin niin, että olen hänelle anteeksipyyntöjä velkaa. Ja se vielä niin, että kun häneltä on joskus anteeksi pyytänyt omaa suuttumustaan on jo sillä anteeksipyynnöllä onnistunut nostamaan uuden riidan tapetille ja niin, että olen sen tarkoituksella aloittanut...
En sitten tiedä, en ole sitä mieltä vieläkään, että olisi täysiverinen nph. Olen vain sitä mieltä, että en osaa olla riittävän välinpitämätön ja otan jotkut asiat hänen seurassaan turhan henkilökohtaisesti.
Mutta tuota kirjoittamaasi kun tarkastelee tosielämän olleissa tilanteissa, niin ehkä tuo dissosiointi voisi toimia jotakin selittävänä. Miten sellaiseenkin sitten suhtautua oikein? Kun on riittävän välinpitämätön aikansa, saa jo kuulla olevansa välinpitämätön tai sitten onnistuu kuitenkaan vain keräämään jonkinlaista loukkaantumista varastoon kerroksittain.
Paskat tunteet.
Se pitäisi vain jotenkin saada kerran näkemään sinne peiliin, mikä ei ole ollenkaan helppo homma...Eikä sitä kyllä voi kukaan muu tehdäkään, kuin se henkilö itse.
Yksi vilkaisu riittää...Kun on kerran joutunut tajuamaan tekojensa seuraukset ja vaikutukset itselle ja muille, sitä ei voi enää sen jälkeen valehdellakaan itselleen olevansa immuuni kaikenmaailman seurauksille...
Vaan tavallaan tiedostaa paremmin kaiken, mitä tekee.
Kai minä jonkunlainen narsissi olen, ei kai sillä tarkemmalla määritelmällä niin ole väliäkään. :)
"Kai minä jonkunlainen narsissi olen, ei kai sillä tarkemmalla määritelmällä niin ole väliäkään. :) "
Edellinen vastauksesi jo antoi jotain vihiä tosta "jonkunlaisesta narsismista" :-)
Minä sitä, minä tätä, minä, minä, minä.
Minua kovin kiinnostaa, mitä sinä luulet ihmisten ajattelevan sinusta kirjoituksiesi perusteella?
Pidätkö itseäsi pelottavana?
Oikeasti sinua taitaa kiinnostaa enemmän se, että minkä kuvan sinä annat itsestäsi kirjoitustesi perusteella kuin se, että mitä Dzl luulee..
Sehän se onkin niin hauskaa. Normaalia ihmistähän kiinnostaa nimenomaan se, että mitä muut hänestä luulevat. Jos asianlaita ei ole niin, onkin todistanut niille normaaleille olevansa sitä, tätä ja tuota...
Ikuinen suo, jonka kääntämiseen löytyy aina sitä väkeä, jota moisen suon kääntäminen kiinnostaa, jos ei muuten, niin ihan vaan yleishyödyllisenä hyvänä jotta muut saavat tietää minkälaiseen kaapuun "ne" pukeutuvatkaan..
Mitä tulee minä muotoiseen ulosantiin, niin MINUN mielestäNI on aina kiinnostavampaa lukea ja kuulla ihmisten omia kokemuksia ja näkemyksiä kuin sellaista, että he kertoisivat siitä, että miten joku aivan muu kokee asiat.
Mitä sinä juhani lehtinen LUULET, pitääkö Dzl itseään pelottavana, LUULEEKO hän ihmisten luulevan häntä pelottavaksi? Ja mitä sinä luulet ihmisten ajattelevan sinusta kirjoittajana kun heittelet tuollaisia kommentteja?
Älykkäänä ja kaikkitietävänä, joka paljastaa pimeimmätkin salaisuudet toisista itse jäädessään älykkyyden verhoamaksi satuhahmoksi, joka on silkkaa hyvyyttä ja puhtaita ja hyväntahtoisia mietteitä?
"Mitä sinä juhani lehtinen LUULET, pitääkö Dzl itseään pelottavana"
Jotain liikoja hän ilmeisesti itsestään kuvittelee.
"LUULEEKO hän ihmisten luulevan häntä pelottavaksi?"
Luulen ettei hän luule, vaan tietää.
"Ja mitä sinä luulet ihmisten ajattelevan sinusta kirjoittajana kun heittelet tuollaisia kommentteja?"
Aivan sama, ei täällä kukaan minua tunne tai jos tuntisikin niin ei se minua haittaa.
"Älykkäänä ja kaikkitietävänä, joka paljastaa pimeimmätkin salaisuudet toisista itse jäädessään älykkyyden verhoamaksi satuhahmoksi, joka on silkkaa hyvyyttä ja puhtaita ja hyväntahtoisia mietteitä? "
En minä ole kaikki tietävä ja siksi haluasin oppia tuntemaan ihmisten käyttäytymismalleja paremmin. Narsistit ovat erittäin mielenkiintoisia. Eikä minulla ole vain puhtaita ja hyväntahtoisia mietteitä. Kun narsistin oppii tuntemaan, niin hänestä on vaikea mitään positiivista sanoa.
Kohtele muita kuin haluasit sinua kohdeltavan....
"Älykkäänä ja kaikkitietävänä, joka paljastaa pimeimmätkin salaisuudet toisista itse jäädessään älykkyyden verhoamaksi satuhahmoksi, joka on silkkaa hyvyyttä ja puhtaita ja hyväntahtoisia mietteitä? "
M.B. kirjoittikin tuon itsestään eikä sinusta.
Tärkeämpää kuin ymmärtää häntä, olisi varmistaa oma hyvinvointi. Et voi muuttaa ystävääsi, etkä lähteä ymmärtämään häntä oman itsesi "ylitse". Niin kauan kuin havaitset teissä kahdessa eron, on hyvä....mutta ajan oloon sekin voi hämärtyä ja sinusta tulla kiusaajasi kaltainen....eli hetken kuluttua näet samanlaisia tyyppejä kaikkialla, eikä mikään enää kenenkään kanssa onnistu. Projisoit muihin sen kuvan, jonka hänestä itseesi olet saanut/saat...näet muissa silloin sen, minkä projisoit (eli ystäväsi), et sitä, mitä he oikeasti ovat. Muille taas näyttäydyt samanlaisena kuin hän sinulle tänä päivänä. Et varmaankaan halua sellaista.
Itse en ainakaan ottaisi sitä riskiä. Kun tuntee suhteessa toiseen pahaa oloa, ei tilannetta kannata millään verukkeella pitkittää
kiitos vastauksestasi! Mietin tuota joskus itsekin kun huomaan että tartun samanlaisiin keinoihin kuin hänkin ja moitin siitä itseäni. Ehkä on tosiaan viisainta ottaa etäisyyttä.En missään nimessä halua alkaa vaikuttaa samanlaiselta kuin hän.
"En missään nimessä halua alkaa vaikuttaa samanlaiselta kuin hän. "
Paskat sanasta ystävyys. Sitä ei ole. Hän tyhmä, sinä parempi.
Jatkakaa erillään, ette tule toimeen, ettekä kykene hyväksymään toisianne, toistenne huonoja puolia, ettekä kykene minkäänlaiseen sovintoon.
koska se vika on toisessa eikä toinen tajua sitä. Molemmissa siis.
Hän saa sinut vaikuttamaan hullulta. Jos yrität saada häntä vastuuseen huonosta kohtelustasi, hän mitätöi mielipiteesi ja panee kaiken vilkkaan mielikuvituksesi piikkiin. Hänellä ei muka ole aavistustakaan mistä sinä puhut, keksit omiasi. Hän väittää ettei muista tapahtumaa, mistä puhut, vaikka tapahtuma olisi sellainen, että sitä ei kukaan uhohtaisi. Hän väittää ettei mitään ole tapahtunutkaan, vaikka sinulla olisi millaiset todisteet. Oma päättelykykysi alkaa ajan kuluessa horjumaan, alat epäillä muistiasi ja mielenterveyttäsi. Jäät yhä enemmän ja enemmän narsistin kynsiin. Hän sanoo suoraan, että olet epävakaa tai vihjailee niin. Keksit omiasi, sinuun ei voi luottaa. Olet yliherkkä, ylireagoit, kuvittelet mahdottomia, hän voi antaa sinulle diagnooseja. Hän sanoo puhuvansa sinulle sitten kun olet rauhoittunut, vaikka olet rauhallinen.
http://parrishmiller.com/narcissists.html
Vaikka teksti on äideistä, niin kyllä se toimii muihinkin nähden aivan samalla tavalla. Narsisti mikä narsisti.
Erittäin totta.
"Oma päättelykykysi alkaa ajan kuluessa horjumaan, alat epäillä muistiasi ja mielenterveyttäsi. ... Hän sanoo suoraan, että olet epävakaa tai vihjailee niin. Keksit omiasi, sinuun ei voi luottaa. Olet yliherkkä, ylireagoit, kuvittelet mahdottomia..."
Tämä käsittely on kiduttamista, mutta arkea monille työelämässä! Mikään tai kukaan ei auta, vaikka olisi todisteita. Uhrin on vaihdettava työpaikkaa, mutta koska tämä ole kaikkien kohdalla mahdollista, päätyy osa ennen aikaisille eläkkeille tai työttömyystilastojen jatkeeksi. Ilmiön pitäisi siis kiinnostaa myös kansantaloudesta huolissaan olevia, mutta kiinnostaako se?
Kuinka usein tuota sai kuullakkaan:
- ylireagoit
- tule järkiisi
- kuvittelet taas omiasi
- käytä järkeä
Ja aina tehosi, kun alkoi miettimään ja sitten toinen lisäsi vähän höyryä maanisella virneellään...ja aina lopulta oma toteamus "joo, ehkä näin asian liian mustavalkoisena, synkkänä..." ja joku jäi kalvamaan alitajuntaan.
GRRRRRRRRRRR sen kanssa!
Tulevaisuuden varalle.
Opi tietämään itsesi. Ei se maailmaa kaada, vaikka ylireagoisitkin. Ei siihen kukaan kuole kuitenkaan, vaikka et tulisikaan järkiisi. Muista, että saat kuvitella mitä haluat samalla kun sinulla on kuitenkin taito erottaa mielikuvitus todellisuudesta. Ja että sinä itse päätät mihin sinä järkeäsi käytät, että vastaisuuden vastaavat järjettömyydet asian esille nostaja saa hoidella jonkun muun kanssa, jonka katsoo fiksummaksi.
Ei en ylireagoinnut, ei en kuvitellut asioita!
Ainoa mikä oli totta, oli se, että minun olisi pitänyt käyttää järkeä ja nähdä mitä tapahtuu.
- Minulla olisi ollut oikeus fyysiseen koskemattomuuteen
- Minulla olisi ollut oikeus sanoa ei, kun joku ei tunnu hyvältä
- Minä en ollut yli mustasukkainen kun pyysin häntä käyttämään alkoholia harkitusti kun lähti vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa risteilylle
- Minulla olisi ollut oikeus laittaa paperille päiväkirjamuodossa, mitä me teemme "toisillemme"
- Minulla olisi ollut oikeus olla tekemättä hänen töitään
- Minä en ollut kiittämätön kun pidin ihmeellisenä kiitoksen puuttumista
- Minulla olisi ollut oikeus puoleen käytetyistä rahoista
...
Tarkoitinkin lähinnä heitoiksi moisiin väitteisiin. Vetää usein hiljaiseksi väitteiden esittäjät kun kohde ei alistukaan, vaan sanoo takaisin.
Esimerkkinä:
Toinen sanoo, että ylireagoit.
Vastaat, että mitä sitten vaikka ylireagoitkin, että ei se sitä itse asiaa miksikään muuta.
Toinen sanoo, että sinun olisi tultava järkiisi.
Sinä voit sanoa, että sinä olet juuri niin järjissäsi kuin katsot tarpeelliseksi asian laatuun nähden.
Toinen sanoo sinun kuvittelevan omiasi
Sinä voit sanoa, että erotat mielikuvituksen todesta siinä missä hänkin ja että se ja se ei ole kuvittelua ja että jos hän väittää niin, hän itse kuvittelee.
Jos toinen pyytää sinun käyttävän järkeäsi Sinä voit sanoa, että ethän snä muuta teekään ja että sekään ei asiaa muuta miksikään ja että jos oikein alat järkeilemään, alkaa vaikuttamaan siltä, että A ja B ja C ja D..
Erittäin hyvät esimerkit!
Valaisee, miten meidän kaikkien tulisi elää itsemme kautta, eikä toisten mielipiteiden.
Ja tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa että jokainen voi ottaa toisen mielipiteet huomioon.
Kiitos!
Luuletko etten ole yrittänyt???????????????????????????????
Kun sanoi vastaan, niin aina tuli yksi pykälä kovempi vastus ja kun sanat loppui, niin tuli väkivalta ja jos sen kestin, niin viimeisenä itsemurhauhkailu.
Niin vähäpätöistä asiaa ei ollutkaan että hän olisi voinnut antaa edes yhdesä asiassa periksi.
Minä kannan loppu elämäni arpia, minulla on pysyvä ruumiinvamma siksi kun yritin pitää välillä puoliani.
Minä en oman tilani takia pystynyt jättämään häntä!
Lopulta annoin vain periksi, en halunnut riidellä, en halunnut hänen raivostuvan, minulla käynnistyi paniikkireaktio, kun hän alkoi höyryämään ja viimeistään silloin annoin periksi asiassa kuin asiassa. Luuletko sen olevan herkkua kun oppii kehumaan toista koko ajan, että toinen pysyisi hyvällä tuulella.
Nyt sinä sanot, että minä olen se syyllinen, koska en oman sairauteni takia pystynyt jättämään häntä?
Hohh. Muutaman kriteerin täyttäminen ei vieläkään tee kenestäkään narsistia.
Mutta jos se saa paremmalle mielelle, niin sovitaan että syy on kaverissasi, hän on täysnarsu ja aivan kamala, eikä tajua sitä.