Sanomalehti odottaa kiskalla ostajaansa. Se on vain ottaja, jokaisen päivän, ja elämän lahjoittaja, sen luoja. Gutterbergin kirjapaino aikoinaan, toi viestin ja ilonsanoman, muiden ihmisten läheisyydestä, salatusta yksityisyydestä.
- Tilaisin, jos saisin, mutta taida olla Rubikin kuution luoman väkivaltaisuuden, sielun ja psyykkisen tuskan, kivun kuin kidutuksen takia, ilman aamun ja postinjakajan tuomaa, edustavaa otosta maailmasta ja ympäristöstä. On hirvittävän loukkaavaa, jos sanomalehti on pelkkä tempputalo, tai pelkkää tempputaloa ihmisestä, hänestä itsestään, ja ihmisarvosta. Joka joskus on kuin huonon etusivun kaltainen, tekemätön näyte todellisuudesta ja tulevaisuudesta, taistelematon ja turvaton keskenjäänyt elämä kidutukselle, keskeneräinen valkoinen luonto, ja yleis-sivistys. Kolmiulotteisuutta ja demokratiaa yksityisyydellä Jumalan suojeluksella ja varjeluksella kunnioittaen.
Yhtäkkiä toimittajan auto ajoi kulmasta ohitse. Kaikki esineellinen, alkoi kertautumaan, luomaan itseään taustalta moninkertaiseksi. Kaikki materiaali ja materialismin orjat. Hei, ei lehti ollut materialismia, se oli vain intimiteettiä, osa sua ja mua, omaa itseäsi. Koin fyysisen oloni kamalaksi, se ympäristö ja luonto loi vain tiseään, esineet kertoivat itsestään. Tuska oli kova, psyykkinen status kidutuksen luokkaa. "Ethän jaksa mitään loukkaavaa?" kysyi luonto ja ympäristö jokamieheltä, kuin kulkijalta konsanaan. Materiaali esineenä muutti muotoaan, koin vain jotain väkivaltaa. Yksikkö vieressäni oli omaksumaton.
- Ei, hei sinne ei voisi mennä, en tuntisi seutua, ja käsillä oli vain pelkkää kääntyvää, kuin rajoitetta, kieltoa ja määräystä. Se näkyi sieltä.. Tukahdutettu luonnon ja ihmeen kaipuu. Meille muillle riitti, kun näimme taivaalla ihanan, kauniin enteen, ja siihen kuin sulaan sopuun..... Sulavan puron muodostamaan, laskevan veden, ja niiden sekä kivien muodostaman pienen kosken. He olivat ystäviä keskenään. Ja Maija Poppanen lensi matalalalla, mutta mun äitini oli varustettu jalalla. Se oli kerrassaan eriskummallista, materiaalin edestä tuli aina toinen eteen, ja toisen materiaalin takaa tuli esineestä, toinen. Se kävi mieleen, tosi kipeää....
Äitini oli oikea Maija Poppanen, tai äitini oikeammin on oikea Maija Poppanen. "Tämä ei ole upeaa lapsenkasvatusta",hän sanoi. Miten maailma koskaan paranisi sadomasokismin osoittamisesta ympäristöön, ja persoonallisuus-häiriöistä?
- Kaikki muutkin lapset, ihminen yleensä, jos on normaali pitää Maija Poppasesta.
- "Kaikki muutkin lapset, ihmiset yleensä, jos ovat normaaleja pitävät" *Sini, 11-12-vuotta... Äidistäni, "Maija Poppasesta". Lensin matalalla, matalalla jalalla.... Mitä tämä oli?
-Ihan ympäristön, ja sukupuolen poistoa. Ulisin tuskissani, ja maailmasta kauhuissani. Äiti Aurinkoinen on ihan eri asia...
-Mää oon taas mennyt sekoileen sille, mä lähden heti pois.
- Joo, kun äidin pitää aina maksaa nämä sun juttus. Kuin pajunkissat, noidat lensivät ilmassa, luoden ihan uuden mallin, sulkeet, absurdin ja kaaren. Olin todella laiha... Joku mies, pidätti, hän vain yritti.... "Olin niin laiha."
Ei me vain oksenneltiin yhdessä. Ei, anti olla viimeinen kerta, se oli seksuaalisesti sadistista. Äiti Aurinkoinen oli syvistä vajaamielisistä, syvin vajaamielinen. Eilen hän kertoi, että ihannoi seksuaalisesti, vain syvää maniaa. Hänellä oli mukanaan vain apua hakeva uhkarohkeuden perikuva. Hänen poikansa: "Saisiko iskä...."
Hei oliko tämä todellisuutta?
Todelilsuutta ei voinut erottaa, valheellisesta, luonnon luomasta ympäristöstä.
"Ulkonäkö ja kauneus, ne eivät voineet absurdista poiketa." Ulkonäkö ja kauneus, sukupuolemme muodostavat. Ei nitä voinut yhteisön avulla laiminlyödä.
-"Mutta mun äitipä on "Maija Poppanen", ja sä olet mielisairas", osoitin psykologille. Hypin onnessani ja riemuissani ympäri moneen kertaa, kehoni luomalla, ulkonäöllä, sen kasvoihin luodulla järjestysluvullisella kauneudella. Kapeita, kuun muotoisia kasvojani reunustivat maantienruskeat, pitkät hiukset, jotka olisivat kohta sähköstäkin siletä, kuten nenässä tuntunut sähkö-isku oli jo talvella kertonut. Mitä muuta erikoista olikaan kasvoissani, ja mistä ne kertoivat? Onnesta ja rakkaudesta, läheisyydestä. Ja terveydestä, hyvinvoinnista ja yleiskunnosta säännöllisestä elämästä. Mietin ja säälin häntä, osittain... Olin todella väivaltainen, ja vaarallinen. Lensin matalalla jalalla, matalalla.... Olin todella kiltti, ja kunnollinen tyttö. En halunnut riehua, häiritä koulurauhaa, tai olla luokan häirikkö, mä en ollut häiriköinyt, taaskaan yhtään, ja kukaan ei saanut apua.
- Enkö? kysyin... Takanani istuva vaalea, lähes albiino, ja pitkät polkkahiukset omaava poika, pyöri jo teko-hermostuksiaan. Hän oli niin syrjässä asuva, keskellä kuitenkin aivan kaikkea, ja aina yleensä, selän takanani, kuin vähän aikaisin, liian aikaisin apukeittilöstä nouseva aurinko näytti.
- Tilaisin, jos saisin, mutta taida olla Rubikin kuution luoman väkivaltaisuuden, sielun ja psyykkisen tuskan, kivun kuin kidutuksen takia, ilman aamun ja postinjakajan tuomaa, edustavaa otosta maailmasta ja ympäristöstä. On hirvittävän loukkaavaa, jos sanomalehti on pelkkä tempputalo, tai pelkkää tempputaloa ihmisestä, hänestä itsestään, ja ihmisarvosta. Joka joskus on kuin huonon etusivun kaltainen, tekemätön näyte todellisuudesta ja tulevaisuudesta, taistelematon ja turvaton keskenjäänyt elämä kidutukselle, keskeneräinen valkoinen luonto, ja yleis-sivistys. Kolmiulotteisuutta ja demokratiaa yksityisyydellä Jumalan suojeluksella ja varjeluksella kunnioittaen.
Yhtäkkiä toimittajan auto ajoi kulmasta ohitse. Kaikki esineellinen, alkoi kertautumaan, luomaan itseään taustalta moninkertaiseksi. Kaikki materiaali ja materialismin orjat. Hei, ei lehti ollut materialismia, se oli vain intimiteettiä, osa sua ja mua, omaa itseäsi. Koin fyysisen oloni kamalaksi, se ympäristö ja luonto loi vain tiseään, esineet kertoivat itsestään. Tuska oli kova, psyykkinen status kidutuksen luokkaa. "Ethän jaksa mitään loukkaavaa?" kysyi luonto ja ympäristö jokamieheltä, kuin kulkijalta konsanaan. Materiaali esineenä muutti muotoaan, koin vain jotain väkivaltaa. Yksikkö vieressäni oli omaksumaton.
- Ei, hei sinne ei voisi mennä, en tuntisi seutua, ja käsillä oli vain pelkkää kääntyvää, kuin rajoitetta, kieltoa ja määräystä. Se näkyi sieltä.. Tukahdutettu luonnon ja ihmeen kaipuu. Meille muillle riitti, kun näimme taivaalla ihanan, kauniin enteen, ja siihen kuin sulaan sopuun..... Sulavan puron muodostamaan, laskevan veden, ja niiden sekä kivien muodostaman pienen kosken. He olivat ystäviä keskenään. Ja Maija Poppanen lensi matalalalla, mutta mun äitini oli varustettu jalalla. Se oli kerrassaan eriskummallista, materiaalin edestä tuli aina toinen eteen, ja toisen materiaalin takaa tuli esineestä, toinen. Se kävi mieleen, tosi kipeää....
Äitini oli oikea Maija Poppanen, tai äitini oikeammin on oikea Maija Poppanen. "Tämä ei ole upeaa lapsenkasvatusta",hän sanoi. Miten maailma koskaan paranisi sadomasokismin osoittamisesta ympäristöön, ja persoonallisuus-häiriöistä?
- Kaikki muutkin lapset, ihminen yleensä, jos on normaali pitää Maija Poppasesta.
- "Kaikki muutkin lapset, ihmiset yleensä, jos ovat normaaleja pitävät" *Sini, 11-12-vuotta... Äidistäni, "Maija Poppasesta". Lensin matalalla, matalalla jalalla.... Mitä tämä oli?
-Ihan ympäristön, ja sukupuolen poistoa. Ulisin tuskissani, ja maailmasta kauhuissani. Äiti Aurinkoinen on ihan eri asia...
-Mää oon taas mennyt sekoileen sille, mä lähden heti pois.
- Joo, kun äidin pitää aina maksaa nämä sun juttus. Kuin pajunkissat, noidat lensivät ilmassa, luoden ihan uuden mallin, sulkeet, absurdin ja kaaren. Olin todella laiha... Joku mies, pidätti, hän vain yritti.... "Olin niin laiha."
Ei me vain oksenneltiin yhdessä. Ei, anti olla viimeinen kerta, se oli seksuaalisesti sadistista. Äiti Aurinkoinen oli syvistä vajaamielisistä, syvin vajaamielinen. Eilen hän kertoi, että ihannoi seksuaalisesti, vain syvää maniaa. Hänellä oli mukanaan vain apua hakeva uhkarohkeuden perikuva. Hänen poikansa: "Saisiko iskä...."
Hei oliko tämä todellisuutta?
Todelilsuutta ei voinut erottaa, valheellisesta, luonnon luomasta ympäristöstä.
"Ulkonäkö ja kauneus, ne eivät voineet absurdista poiketa." Ulkonäkö ja kauneus, sukupuolemme muodostavat. Ei nitä voinut yhteisön avulla laiminlyödä.
-"Mutta mun äitipä on "Maija Poppanen", ja sä olet mielisairas", osoitin psykologille. Hypin onnessani ja riemuissani ympäri moneen kertaa, kehoni luomalla, ulkonäöllä, sen kasvoihin luodulla järjestysluvullisella kauneudella. Kapeita, kuun muotoisia kasvojani reunustivat maantienruskeat, pitkät hiukset, jotka olisivat kohta sähköstäkin siletä, kuten nenässä tuntunut sähkö-isku oli jo talvella kertonut. Mitä muuta erikoista olikaan kasvoissani, ja mistä ne kertoivat? Onnesta ja rakkaudesta, läheisyydestä. Ja terveydestä, hyvinvoinnista ja yleiskunnosta säännöllisestä elämästä. Mietin ja säälin häntä, osittain... Olin todella väivaltainen, ja vaarallinen. Lensin matalalla jalalla, matalalla.... Olin todella kiltti, ja kunnollinen tyttö. En halunnut riehua, häiritä koulurauhaa, tai olla luokan häirikkö, mä en ollut häiriköinyt, taaskaan yhtään, ja kukaan ei saanut apua.
- Enkö? kysyin... Takanani istuva vaalea, lähes albiino, ja pitkät polkkahiukset omaava poika, pyöri jo teko-hermostuksiaan. Hän oli niin syrjässä asuva, keskellä kuitenkin aivan kaikkea, ja aina yleensä, selän takanani, kuin vähän aikaisin, liian aikaisin apukeittilöstä nouseva aurinko näytti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Psykologia taitaa olla ihan vanhentunut ammattina. Meillä on jo ihmisiä ympäristössämme, emme halua tehdä heistä eläimiä. Emme halua nähdä heitä myöskään eläiminä. Äitini on tosiaan myös kaupunkimme Maija Poppanen, ja hän on ehkä tunnetuin siinä, tällä hetkellä kaupungissamme.
- Silti vaikka hän kuinka väsyy siitä? Entä jos hän on jo väsynytkin niistä, saamistasi uhkailuistasi.
- Oh... Hänellä on jo vaikka kuinka paljon töitä, takiasi. Ja te jaksatte vielä roikkua ihmisissä, kuin takiaset.
- Ai, sulla on lupa? Joo, voit huonosti sulle on laukaistu assosiaatio-frustraatio, ja hermostut vähän trombi-efektistä. Kauneus, se on niin efektiivistä, sukupuolista ja ulkonäöllistä, kuin vaikka tilattu lehti, josta usein jaksaa vain katsoa, oikeaoppisen lukutavan mukaan, vain kuvat, aiheet ja lukea otsakkeet.
- "Ai, s*****na, kun olet raskas." Se käy vähän head-acheen...
Mää laitan sut kohta nukkumaan, niin että vain makaat, niin mulla on sitten hyvä olla taas niin...
Hän itkee itkuisena: "Voi en minä halua, eikä minun tarvitse tehdä hänelle mitään pahaa." Sitä trombi-efektiä voi esittää eleellä, luoden assosiaatio-frustraatiosta. Se on todella hermostuttavaa, ja tämä on minulle ihan tuttua hommaa. Onko näiden otteiden ja voimakeinojen tarkoitus olla näin kovia, voi se toistaminen ja pyytäminen, se niin sattuu omaisiin, kuten läheisiin, ja ne lähimmäiset....
Millaisessa vaarassa he olivatkaan? Se heille aina kerrotaan. Siihen voi joskus vahingossa lähteä peilailemalla, kun yksityisyys ei ole kehittynyt, siihen trombi-efelktiin.
- Oh, se on niin absurdia... Huutelet vain demokratian, ja joukon mukanaan tuomissa, Jumalan ja luonnonluomissa, oloissa, tunteissa, jotka ovat kuin peilattuja, muista ihmisistä, jotka istuvat siinä vieressä.
- Ei heistä ole mitään hyötyä sinulle.. He ovat isoa ja pitkiä, jotkut sanovat, että julmia, kylmiä ja kovia, sekä vaarallisia...
- Ei he ovat hyvä sydämmisiä, ei heiltä mikään, tai mikään heistä pahaa tee, eivät he mitää pahaa tee, ei heillä pahoilla, isoilla ja pitkillä mitään tee.
- Mitä ne sitten juttelee?
Taitaa olla aina osoitus, ja ympäristö: "Mikä tuo on?" Vastaten siihen samaan kysymykseen, tunteesta peilaten, aina itsekkin, samanaikaisesti, mutta yhtäkaikki. Niin, he ovat kuin esiintyviä psykologeja... He näyttelevät ja heijastelevat sellaista.
Mulla on tosiaan tällainen ääniin liittyvä käytöshäiriö, mun ympäristöstä, ja he heijastelevat sitä monesti, että totun siihen peilaamiseen, ja ennenkaikkea mun omiin tunteisiin, ja ääniin. He osaavat luoda siitä täydellistä...
- Voi en minä ole paha. Voi olen väärässä, olen hyvin paha, mielessäni liikkuu pelkkä järjestelmä, ja järjestys. Omaisia ei saa sekoittaa hyväsydämmisen vuoksi, siten, ettei siinä olisi mitään pahaa. En halua, tai edes osaa, tai pysty, erikoisen äänen takia omaksumaan sellaista.
Joo, on,on...
Ai tää on auki...
Mitä kummaa?
Hänellä oli pelkkä propelli.
Propelli on kuin lentävä pajunkissa, ja psyykkinen kokemus jostakin absurdista, kuten sulkeet tai kaaret.
-Mutta se oli hänellä pelkästään kävellessä päässä.
Ei ole liikkunut.
En ole yhtään innostunut tästä.
Kaikilla ihmisillä on assosiaatio-organisaatio-ajattelu, ja on tärkeää pitää se samanlaisena, ja kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
Ei sitä pidetä tällä tavoin kerjäten esim. kielellisiä taitoja, päällä, kuten joskus näkee alistamalla tehtävän.
- Ei se on tosi noloa, ja surkeaa.
Miten niin?
-Sähän olet tervekin.
On se vähän pelottava, mutta ei hän sairas, tai sillä tavalla, millään tavalla sairaalloinen ole.
Eikö tästä saakaan tätä enää?
- Ei, ei varmaankaan saa...
Pelkkä S/M. n osoittaminen ympäristöön ei koskaan voi olla tapana, ja se on aika ihmeellistä ja kummeksuttua, nimenomaan oskilloskoopin, kuten esim. hampaat takia.
Mika: Hyi, hyi...
VOi hän on vieläkin niin pieni ja heikko.
POLIISI: AI, kun mekin katsoimme siinä linja-autoasemalla.
-Joo, olin unohtanut johonkin... Ei saa tai tarvi kaivata, mutta voin mä tulla kattoon.
Olen vähän töissä.
- Ai, vähän?
Ai, kun muut opiskelee?
- Mä suutun...
Niin, mäkin.
Kuka keksinyt, että albiinoilla saa olla tällainen?
Vemputin, laite...
- En minä ainakaan. Tämä taitaa olla hame-pyöriä, koordinaatisto-hallusinaatio.
Ei niitä voi perua tai ottaa pois. Ne on aina päällä töissä, tehden meistä ihmisistä mm. persoonallisuudelta ominaisen.
- "Se voi olla oikeaakin, mennyt taas överiksi sulla. "
Ei oo mulla, kuin jollain muulla.
Kerjääkö ne taas?
1. Harraste-keittiö
-Niin, älä käytä niitä muita ihmisiä, sukupuolellisesti ja seksuaalisesti hyväksesi.
En edes jaksaisi laittaa, vaan huolehdi ympäristöstäsi....