"Jyväskylä edeltäkävijä sijoitettujen tukemisessa"

Perhehoitoliitto voisi tukea sijoitettuja lapsia myös arjessa, eikä vaan mediassa ja Keinu -musikaaleissa.

Perhehoitoliitto voisi tarttua:

1) sijaisvanhempien valintaan
2) koulutukseen / lasten suhdelukuun
3) informoida kuntia, jos sen lanseeraaman puljun eli PKS:n kautta laitetaan lapsia toimeksiantoperheisiin
4) lopettaa tyhjän kehumisen tyyliin "tässä kuvassa on todella ihana sijaisperheidylli"
5) alkaa puuttua topakasti todelliseen kärimykseen, jota sijaishullon kentällä on valtettavan paljon
4254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yllä kirjoittaneen kanssa aivan samaa mieltä. Perhehoitoliitto voisi napakoitua kovastikin hoitaessaan sijoitettujen lasten/perheiden asioita. Tätä toivon sijaisvanhempana.

Äänestä

Ällöttää sellainen glamourin hakeminen sijoitettujen lasten kustannuksella. Eräskin taiteilijasimmeinen kertoi mediassa kasvaneensa sijaisperheessä. sattuneista syistä kuitenkin tiedän, että tuo taiteilija oli perheen biologinen lapsi ja asui perheen sijaisperheeksi ryhtymisen jälkeen siellä ainoastaan noin 3,5 vuotta, kunnes muuttu toisaalle. Aika vahvasti mediass sanottu, että on kasvanut sijaisperheessä.

Haetaanko tällaisella jonkinlaista glamouria. Tämä samainen porukka kokonaisuudessaan on ollut todella ilkeä osalle sijoitettujen lasten vanhemmista / suvuista. Melkein oksettaa.

Äänestä

Perhehoitoliitto syyllistyy paljon tällaiseen glamour - tyyliseen viestintään Perhehoitolehdessä ja julkisuudessa. Ilmeisesti se tuo rahaa. Sijoitettuja lapsia ei kuitenkaan tule pitää objekteina oman toimeentulon hankkimisessa ja imagon ylläpitämisessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarttukaa onglmiin kirjoitti:

Perhehoitoliitto voisi tukea sijoitettuja lapsia myös arjessa, eikä vaan mediassa ja Keinu -musikaaleissa.

Perhehoitoliitto voisi tarttua:

1) sijaisvanhempien valintaan
2) koulutukseen / lasten suhdelukuun
3) informoida kuntia, jos sen lanseeraaman puljun eli PKS:n kautta laitetaan lapsia toimeksiantoperheisiin
4) lopettaa tyhjän kehumisen tyyliin "tässä kuvassa on todella ihana sijaisperheidylli"
5) alkaa puuttua topakasti todelliseen kärimykseen, jota sijaishullon kentällä on valtettavan paljon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu