En nyt oleta, että kenelläkään olisi kokemusta Grönlannissa tai Färsaarilla opiskelusta, mutta ajattelin vain mielipiteitä kysellä...
Olen nyt lukion jälkeen ollut töissä, opiskellut Englannissa ja nyt taas työt kutsuu... Ja ei ole vielä mikään oikein tuntunut siltä omalta jutulta. Ensi kesänä rapsahtaa masentavat 23 mittariin, joten ajattelin, että olisi alettava sitten jo ihan tosissaan opiskelemaan...
Jostain, luoja tietää mistä, syystä olen saanut kesän aikana lähes pakkomielteeksi luokiteltavan pinttymän, että Grönlantiin tai Färsaarille ON päästävä. (Islantikin käy hätävarana, mutta niiden hakusysteemit, koulut ja muun sälän tiedän, joten ei siitä sen enempää...)
Pintapuolisesti olen asioita selvitellyt sen verran, että sekä Grönlannissa että Färsaarilla on yliopisto : O Koska kyseessä on todella pienet oppilaitokset on ymmärrettävää, että englanninkielisiä koulutusohjelmia ei ole tarjolla... Molempien yliopistojen nettisivut antavat ymmärtää, että paikallista kieltä on osattava, jotta voi hakea. Kieli ei siinä mielessä ole Grönlannin suhteen ongelma, että opetuskieli on tanska ja olen nyt menossa vuodeksi Tanskaan töihin, joten kai sekin kieli vuoden jälkeen alkaa kohtalaisesti taipua...? Tuosta fäärin kielestä minulla ei ole minkäänlaista aavistusta... Jos se muistuttaa enemmän islantia kuin tanskaa, niin sitten färsaaret voin unohtaa... Tosin Grönlanti olisi muutenkin se ykkösvaihtoehto : )
Ne kaverit, joiden kanssa olen asian ottanut esille, pitävät minua kauniisti sanottuna täyskahjona. Eivät yksinkertaisesti ymmärrä, että miksi joku haluaa mennä vapaaehtoisesti asumaan maailman syrjäisimpiin kolkkiin... Olen itsekin vähän miettinyt, että miltähän se sitten turistifiiliksen laannuttua tuntuisi asua jossain 15 000 asukkaan Nuukissa, vähintään kolme vuotta.
Jos jollakin hienolla sielulla sattuisi olemaan minkäänlaista kokemusta/tietoa tai edes kaverin kaverin kautta saatuja huhuja kyseisissä paikoissa asumisesta/elämisestä, niin ottaisin kaiken kiitollisuudella vastaan : ) En nyt hae tietoa yleensä ulkomailla opiskelusta, siitä kun löytyy kokemusta ihan omasta takaa. Vaan nimenomaan selviytymisestä tuollaisissa jumalan selän takaisissa paikoissa.
Huoh, vielä kun joskus oppisi ilmaisemaan itseään lyhyesti...
Grönlanti/Färsaaret
10
2503
Vastaukset
- siperialainen
Noista ei ole kokemusta, mutta Jumalan selän takana opiskelusta kyllä nimimerkillä asuin Siperiassa pari vuotta sitten. Opiskelin aikanaan Moskovassa ja olin puolisen vuotta Siperiassa eräässä pikkukaupungissa (en osaa kääntää nimeä helposti luettavaan muotoon, joten jätän sen pois :) Asuin 7 000 ihmisen kaupungissa, ja puhuin venäjää sujuvasti (eivät olisi arvanneet minun olevan Suomesta vaan pitivät venäläisenä aluksi). Harjoittelupaikka oli kauhea, mutta ei siitä sen enempää.
Ihmiset ovat mielenkiintoisia tuollaisissa Jumalan selän takana. Ainakaan tuolla hädin tuskin tiedettiin Neuvostoliiton romahtaneen (olin heidän tietotoimistonsa pari ekaa viikkoa). Ja minulle oli ortodoksisuudestani todella paljon apua, sillä vasta kirkon toiminnassa tutustuin ihmisiin kunnolla. Jos olisin ollut esim. luterilainen olisin jäänyt jotenkin syrjään. Ihmiset ovat paljon avoimempia ja uteliaampia ja todella tiedät olevasi Jumalan selän takana. Mutta äkkiä sitä oppii olemaan kaipaamatta tiettyjä juttuja, leffat, hyvä kirjasto, sanomalehtitulva, tässä tapauksessa jopa Internet ja sellaiset muuttuivat toissijaisiksi asioiksi. Opin erittäin paljon ihmisten perusluonteesta, sillä keskellä-ei-mitään on toiset ihmiset lähes ainut viihdyke :)
Grönlannista tiedän jonkun verran mitä olen lukenut grönlantilaisista ihmisistä ja Tanskassa hengaillessa tavannut. Alkoholiongelmat ja perheväkivalta (mukaan luettuna insesti) ovat oikeasti valtaisia ongelmia. Samoin väkivalta ihan noin kadullakin, mutta siis nämä kokemukseni ovat Tanskassa asuvista grönlantilaisista, joten Grönlannissa asuvat ihmiset ovat varmasti vähän erilaisia vaikka alkoholiongelma sielläkin kukoistaa. Mutta ihmiset ovat avoimia ja onnellisia :)
Ps. Tiedän ton tunteen kun kerrot kavereille, että joo mä haluan lähteä tonne keskelle ei mitään, ja huomaat kavereidein etsivän valkotakkisten miesten puhelinnumeroa :D Olen itse tosiaan opiskellut Venäjällä, Etelä-Afrikassa ja Alaskassa. Ja hauskaa on ollut :) - Filologi
Fäärin kieli tosiaan muistuttaa islantia hyvin suurissa määrin. Ne kuuluvat molemmat norjan rinnalla pohjoismaisten kielten läntiseen haaraan, mutta eivät jälkimmäisestä poiketen juurikaan ole muuttuneet viimeksi kuluneen tuhannen vuoden aikana. Tanska taasen kuuluu ruotsin rinnalla pohjoismaisten kielten itäiseen haaraan. Läheisiä sukukieliä kaikki skandinaaviset kielet kuitenkin ovat, joten tanskaa hyvin taitavalle ei fäärin oppiminen liene suhteellisen lyhyessä ajassa liene mikään mahdottomuus.
- KJM
Olen viettänyt kyseisessä paikassa yksi ja puoli kuukautta, joten jonkinlainen käsitys minulla kaupungista on.
Suurin osa asukkaista on on alkuperäisiä grönlantilaisia. Virallisina kielinä toimivat tanska ja grönlanti. Käsitykseni mukaan yliopistossa opetuskielenä on nimenomaan tanska. Kaupunki on aika pieni mutta kuitenkin vapaa ajallekin löytyy tekemistä. Varsinkin jos pitää urheilusta. Vaihtoehtoina esim lenkkeily/hiihto, uinti(viime kesänä valmistuneessa uimahallissa), keilailu, kuntosali jne. Toki kaupungista löytyy myös yöelämää, vaikkakin alkoholi on kallista niin baareissa, kuin kaupoissakin. Hintataso on muutenkin korkea ja elintarvikkeet ovat pääosin tanskalaisia.
Ihmiset ovat mukavia ja sen verran kun pääsin paikallisiin tutustumaan, niin he puhuvat hyvää englantia. Ja ilmeisesti kaupungissa asuu ainakin yksi suomalainen. Häntä en tavannut, enkä valitettavasti tiedä hänen yhteystietojakaan.
Mutta itse pidin paikasta, toki on eri asia olla turistina kuin asua siellä vakituisesti. Mutta elämänmeno vaikutti aikalailla samanlaiselta kuin Suomessa.- Lucy
"Varsinkin jos pitää urheilusta."
hmm... kuin tehty mua varten : ) Jos jättää tuon hiihdon pois : O
Kiitti kaikille vastanneille. Olen jo lähestynyt Grönlannin yliopistoakin ja vastaus meni odotetusti tyyliin "mikäli osaa tanskaa vähintään tyydyttävästi ja on suorittanut toisen asteen koulutuksen, niin voi hakea samalta viivalta kuin natiivitkin". Enköhän mä sinne deadlineen mennessä saa hakemuksen väsättyä : ) - ulkomaalainen
Pääsitkö osallistumaan "lamppujen sammutusleikin"?
- emilia_n
Siis mulla ei ole kyllä kokemusta tuollaisista paikoista, mutta Islantiin niin paljon haluaisin. Eli mitä siis sanoit siitä Islannin hakusysteemistä ja koulujutuista? voitko tarkentaa edes vähän. kiitos ja tosi paljon onnea sulle! kyllä varmasti sieltä oppii kaikenlaista! Ja kyllähän sieltä aina pois pääsee, Grönlannistakin.
- Jrrjrrr
Aiemmin lähellä omaa sydäntäni olivat Japani, Ahvenanmaa, Norjakin. Enimmäkseen pohjoisosat kiehtoo valtavasti ja joskus en pitänyt mahdottomana muuttaa Ruotsiin työn ja ihmisten perässä. Miksi mennä Ruotsiin, kun voi mennä Grönlantiin? (Vaikkapa Qaanaaq?) Eli siis Grönlanti lähellä sydäntä ajatuksissani rakastunut siihen maahan. Vastakohtien kiehtova maa... Kuinka muuttaa Grönlantiin... Etenkin pohjoisosa kiehtoo, pienemmät paikat..
- Anonyymi
Katsottuani Arman Alizadin dokumentin Färsaarelaisten "perinteestä" valaiden ja delfiinian tappamisesta raakalaismaisesti ja epäinhimillisesti niin päätös syntyi sekunnissa että matkakohteeni ei koskaan tule olemaan Färsaaret. Elämme vuotta 2023 ja tällainen rääkkäys on sallittua ja hyväksyttyä. Myös lapset on opetettu käsitelemään "saalista" tavalla joka herättää puhdasta vihaa. Tuli taas todistetuksi että ollaanpa missä päin maapalloa tahansa niin yksi turha asukki sielläkin on ja se on ihminen. Eikö Tanskan hallinto voi mitenkään vaikuttaa tässä asiassa. Itku pääsi kun katsoin eläinten kärsimystä ja hätää. ÄLKÄÄ KOSKAAN MATKUSTAKO FÄRSAAIRILLE JA NÄIN TUKEKO HIRVITTÄVÄÄ ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ. Katsokaa se dokumentti josko silmänne aukenisivat. Siellä ei asu ihmisiä vaan HIRVIÖITÄ.
- Anonyymi
ihan kunnon ihmisiä ovat. Heillä on tietenkin omat poikkeavat tapansa hankkia itsellensä ravintoa tehokkaalla tavalla. Läskiä ja proteiinia. Silloin on toimittava kun valaat tulevat kylään. Se hetki on lyhyt. Kenties pyyntimenetelmää voisi kehittää vähemmän julmaksi. Palata entisaikojen pyyntitapaan kun valaiden saalistamiseen käytettiin soutuveneitä ja lihasvoimaa. Färsaarelaiset ovat rauhaa rakastavaa ja sydämellistä merten kansaa. Rikollisuutta ei esiinny ja työttömyyskin on lähes tuntematon asia. Parempia ihmisiä saa hakemalla hakea.
- Anonyymi
Ei voi kyllä puolustella tuollaista toimintaa millään argumenteilla. Tulee mieleen että onko jotenkin jälkeenjäänyttä kansaa. Pitäisihän ihmisen (jos on aivoilla varustettu)
tajuta millaista kipua tuottaa eläimelle. Kyllä nykyaikana on menetelmiä tappaa eläimiä kvuttomasti ja nopeasti niin että ei elävää eläintä kiskota jollakin astalolla ja toinen huutaa hädissään ja koko meren lahti lainehtii verestä punaisena. Ja lapsetkin sitten tökkivät silmiä ym. ja aikuiset typerykjset senkuin onnellisena hymyilevät rinnalla. Sitten vielä valehdellaan kirkkain silmin toimittajille tai muille asiaa tiedusteleville että pyynti suoritetaan tuskaa tuottamatta ja kivuttomasti.
Kannattaa miettiä miltä se tuntuu jos omaan nahkaan isketään koukku ja sitten elävänä kiskotaan pitkin maita ja mantuja. Ihmisellä on näköjään tässäkin maassa sellainen ajatusmaailma että minä minä minä suuri ja mahtava ihminen voin tuottaa tuskaa ja kärsimystä muille luontokappaleille kunhan vaan oma koskemattomuus säilyy. Eikähän tämä ole ainut maa vaan näitä on maailma täynnä. Itse kukin voi vaikuttaa niin että ei kyseisiin maihin matkusta tai ei edes käydä epäeettisiä palveluita. Vastuullinen matkanjärjestäjä myöskin tiedottaa ja tuo nämä epäkohdat julki koska eihän moni edes saata tajua mitä siellä puuhalillaan.
Ihan tekisi mieli maasta riippumatta toivottaa nämä "PERINTEET" SYVIMPÄÄN H.......N. Mielestäni pitäsi säätää rangastavaksi teoksi olipa tekijä sitten kiva tai vähemmän kiva ihminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097062Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662106- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151317- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541106Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992